maanantai 21. syyskuuta 2015

Kävimme Malmin hautausmaalla lauantaina. Myrsky oli katkonut tammen oksia, ja niistäpä sai upeita syksykoristeita maljakkoon.
Hautausmaan tunnelma on hieno.
Yleensä niillä kasvaa noita upeita vanhoja puita, ja liekkö kunnioitusta vainajia kohtaan, mutta en muista koskaan tunteneeni kiirettä tai stressiä kulkiessani hautuumaalla.
Siellä aika vaan pysähtyy ja mieli rauhoittuu.
Ehkäpä se tunnelma tarttuu hautakivistä, ihmistarinoista,täällä ei enää kiirehditä mihinkään.









8 kommenttia:

  1. Hautausmaat ovat mielenkiintoisia paikkoja, eivätkä ollenkaan synkkiä vaan levollisia. Varsinkin nämä vanhat.
    Täytyykin mennä etsimään tammen oksia. Tuolla melko lähellä entisen Konnunsuon vankilan lähellä kasvaa upeita tammia, jospa onnistuisin kuvamaan närhenkin! Mutta ensin, kunhan tuo sade lakkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen sanoit! Minäkään en koe hautumaata synkäksi, vaan juurikin levolliseksi.
      Ja arvokkaan olemuksinen tammi sopii sinne todella hyvin!

      Poista
  2. Kauniita nuo tammen oksat!
    Kuulin tänään, että pojantytär 3v oli viikonloppuna kerännyt tammenterhoja ja ihastunut niihin niin, että niiden kanssa oli mennyt nukkumaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammenterhot ovat lapsille varmaan tuttuja Disneyn Tiku ja Taku piirretyistä, ja sitä kautta ihania. :)
      Ainakin omat muksuni yhdistivät ne Tikuun ja Takuun.
      Ja onhan terho todella kaunis muodoltaankin, jos pikkuisenne on esteetikko? :)

      Poista
  3. Tuoreet hevoskastanjan piikkipallon sisältä putoavat 'siemenet' ovat todella kauniita. Kuin aarteita, jalopuuta. Olen varmaan kymmeniä vuosia käynyt syksyisin toivioretkellä lähipuistoissa. Eihän niitä syödä saa, mutta kädessä niitä on mukava pyöritellä...

    VastaaPoista
  4. Hautausmaa reissun jälkeen mursin pari piikkipalloa, ja toden totta, ovat todella kauniita ne kiiltävän ruskeat aarteet!
    Ovat kyllä melko samanoloisia syötävien kastanjoiden kanssa.Voi naminam, ne kuuluivat Kreetan syksyyn, ja niitä olisi kuumana syönyt vaikka kilon...:)Syöppä minunkin puolestani, jos siellä päin nyt liikut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo lennähtänyt toisaalle :) tuo Kreikan reissu oli sellainen pieni makupala.

      Poista
    2. Ok, hyvää reissua ja upeita kokemuksia! :)

      Poista