keskiviikko 9. marraskuuta 2016





Tiedäthän sivusilmäilyn?
Sivusilmäillään, katsotaan, eikä nähdä mitään siellä mihin silmät ovat suuntautuneet.
Sitäkin enemmän siellä sivusilmällisellä.
Sivusilmäillen voi tuijottaa tai ruokkia uteliaisuuttaan sivistyneesti, tuijottamatta suoraan. :)

Sivusilmäillen voi myös katsoa jotain, ja se jokin muuttuu toiseksi,halutunlaiseksi.
Esimerkiksi maisema näyttää ihan toisenlaiselta sivusilmin.Taivaanrannan pilvimassasta saa vuoria, pallokentästä meren jne.

Onko tuttua?

Minä sivusilmäilin erästä vanhempaa miestä tänään ratikassa.
Täysin samanvärinen hopeanharmaa polkkatukka, kuin isälläni oli.
Sama hartialinja ja takkikin tutunoloinen.
Sivusilmällä kun hänen selkäänsä katselin, sain hetken kuin matkustaa edesmenneen isäni kanssa ,peräkkäisissä penkeissä.

Espoossa kotiin tullessani tuntui taas, kuin olisi joulu jo huomenna. Valtavasti lunta
paljon leudompaa, kuin Helsingissä. Aivan ihana, satumainen sää!

Oli pakko kuvata työpaikalla kokoukseen meneviä tarjottavia ja harmitella, ettei itse ollut juuri tuohon kokoukseen menossa. Että on sitten syötäviäkin orkideoita.










18 kommenttia:

  1. Palasin juuri illalla Helsingistä ja siellä oli tosiaan lunta ja tuulta. Itäisessä Suomessa on lunta paljon vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta riittää! :)Ja Helsingissä on nyt tuullut ikävästi useana päivänä. Täällä kotona Espoossa ei tuule, vaan on kaunis talvisää.
      Kiitos mummo! <3

      Poista
  2. Sivusilmäily, hmm, en ole tainnut kokeilla. Nopeasti vain vilkaisen, kun jokin kiinnostaa ;)
    Sitävastoin tuo vieraan ihmisen olemuksen aiheuttamat muistot ovat tuttuja minullekin.

    Komeasti siellä on lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen sivusilmäillyt ihan lapsesta saakka,ja ehkä olenkin kehittynyt siinä aika taitavaksi.:) Tämä taito on hyödyksi siinä, että tykkään tarkkailla ihmisiä ja luoda heidän ympäreilleen tarinoita.
      Voi,luin juuri, että ensi viikolla saattaa taas alkaa 6 asteen plussat, ja lähtee sulamaan tämä lumi.:(
      Kiitos Seija! <3

      Poista
  3. Tuohon alimpaan kuvaan olisit voinut heittäytyä selällesi ja tehdä lumienkelin:)

    Kyllä toisinaan tuota sivusilmäilyä on tullut tehtyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä olisinkin! Hitsi...:)
      Ihana kuulla, että sinäkin sivusilmäilet, rupesin jo ajattelemaan olevani ehkä outo, vaikka luulin, että kaikki sitä tekevät. :)
      Kiitos Sirpa! <3

      Poista
  4. Ihana ajatus tuo sivusilmäily =). Minäkin tykkään kovasti katsella ihmisiä. Mitä kaikkea he tekevät ja miltä näyttävät. Monesti myös kokeilen hymyn voimaa. Kävelen vastaan ventovierasta ja kun hän katsoo minua silmiin, hymyilen. Monta kertaa olen saanut kivan hymyn takaisin =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanaa!Tuo hymyileminen tuntemattomalle.<3 Tuntemattomien kohtaaminen hymyilemällä tai muutoin huomioimalla.Kuinka ihanalta se tuntuu itsestäkin, kun sen saa tuntemattomalta.:)Sitä tarvittaisiin niin paljon enemmän.
      Tosi kiva kuulla,että sinäkin kuulut meihin tarkkailijoihin.Varsinkin vanhoja ihmisiä on niin mielenkiintoista katsella.Heidän kauniita uurteitaan ja elämän tuomaa itsevarmuuttaan olemisessaan.Kuin kyllä myös nuorten tarkkailu.Miten ihania takaumia mieleen nouseekaan omasta epävarmuudesta jne.:)
      Kiitos kovasti Katinka! <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Ihana kuulla. :) Hetken pelkäsin, että muut eivät sivusilmäile. :)
      Kiitos Sussi! <3

      Poista
  6. The snow! I just the love the snow... and of course, the pie too! :D
    Have a lovely day!
    X○

    VastaaPoista
  7. Sivusilmäilyä, kaikella hyvällä, sitä harrastan.
    Eräs syy on se että haluaisin niin mielelläni kuvata ihmiskasvoja. Sellaisia kiinnostavia ihmiskasvoja, persoonallisia. Mutta on hurjan vaikeaa pyytää siihen lupaa. Sitä kai pelkää loukkaavansa. Miten osaisin kauniisti perustella, että teillä on mielenkiintoiset kasvot, saanko ottaa kuvan.
    Eräässä kotileipomossa, eräs vanha rouva tuli viereeni ja suositteli ostamaan spelttisämpylöitä, joihin he miehensä kanssa olivat ihastuneet. Siinä vaihdoimme muutaman sanan ja katseitten kohdattua hämmästyin. Rouvalla oli aivan jäänsiniset silmät, joissa oli iiriksen ympärillä hyvin tumma rengas. En ole koskaan nähnyt sellaisia silmiä. Kamera oli autossa, mutta mitenkäs esittäisit pyynnön. Vielä harmittaa tämä rohkeuden puute:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki kommentistasi! <3 Ymmärrän sinua oikein hyvin.Ja tuon kasvojen mielenkiintoisuuden.Usein "klassinen kauneus" ei olekkaan sitä mielenkiintoisinta kauneutta.Vaan juuri tuollaiset erityispiirteet ihmisten kasvoissa.
      Näen kohtaamisenne leipomossa on kuin jostain elokuvasta.:)Valokuvaaja harmittelee rohkeudenpuutettaan vanhan rouvan silmät nähtyään.
      Haluaisin niin nähdä ottamiasi tutkielmia ihmisten kasvoista! <3

      Poista
  8. Joskus sitä oikein havahtuu, kun sivusilmään sattuu tutun oloinen ja näköinen henkilö. Tarkemmin katsottuna onkin ventovieras. Hienot kokoustarjoilut. Nykyään niistäkin on nipistetty. Tai sitten oli tärkeitä henkilöitä tulossa kokoustamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Kati, että jätit kommentin! <3
      Vieraita oli tulossa Brasiliasta asti, piti hiukan panostaa. :)
      Sivusilmällä vieraan tutuksi näkeminen on jännää.Ja myös tuo maisemointi.Kun katsoo sivusilmällä hiukan kohteen ohi, maisema näyttääkin ihan toiselta. :)
      Kävin tutustumassa blogiisi, ja liityinkin lukijaksesi.Tässä kynttilänvalossa harmaana talvipäivänä tuli ihanan rauhaisa olotila, kun katsoi videota päivästäsi.Videoblogit ovatkin minulle ihan uusi tuttavuus.Pidän erityisesti äänikirjoista.Tuli hiukan samanlainen tunnelma.:)
      Tässä on hyvää aikaa nyt käydä läpi vanhempia postauksiasi.

      Poista
    2. Onpa mukavaa, kun tulit vastavierailulle ja liityit lukijaksikin. Kiitos <3
      Arvaukseni osui oikeaan, että tärkeää väkeä oli tulossa kokoukseen :D
      Moni on maininnut rauhallisesta äänestäni. Olen haaveillut, että tekisin/lukisin YouTubeen lapsille kirjoja, joita kuvittaisin ja laittaisin ääniefektejä tms., mutta teostoasiat ovat estäneet sen suunnitelman ainakin toistaiseksi. Ehkä joskus keksin jonkin ratkaisun siihen :)

      Poista
    3. Voi, toivottavasti saat haaveesi toteutettua.Lapsille, varsinkin niille, joille ei kotona lueta ääneen, olisi niin tärkeää saada edes nettiin rauhallisia aikuisääniä lukemaan satuja. <3 <3 Minä itse ja lasten isä luimme lapsillemme paljon, kun olivat pieniä.Vielä koulussa yksikin ope kertoi, että huomaa, että heille on luettu paljon.Tulin tästä erittäin onnelliseksi. :)
      Hyvää viikonloppua sinulle.<3

      Poista