tiistai 31. tammikuuta 2017





Olen löytänyt aivan uuden ihanan, ihanan musiikkituttavuuden.
Onko Norah Jones sinulle tuttu?
Löysin hänet aivan vahingossa, kun etsin taustamusiikiksi you tubesta jotain rauhallista, kun leikkelin inspiraatiovihkooni kuvia ja tekstejä.
Eilen kävin valtavan pinon sisustuslehtiä läpi ja revin niistä mieleiseni sivut pois, ja vein sitten paperinkeräykseen. Tällaisesta siivoamisesta minä pidän -kun on samalla hauskaa. :)
Norah laulaa tälläkin hetkellä taustalla, kun tätä kirjoitan. Niin rauhallista blues/jazzahtavaa, unettavan kaunista musiikkia.
Hänet pitää muistaa hetkinä, kun käy ylikierroksilla tai jokin painaa mieltä.
Nonstopista tuli yksi hänen kappaleensa, "sunrise"-jonka olenkin kyllä kuullut, mutta muuten hän on odottanut minun elämässäni löytämistään.

Hyvin rauhoittavaa on myös tämä leikkailu ja liimailu.
Mieleisteni, kauniiden kollaasi-sivujen suunnittelu. Eritoten värien kanssa tekemisessä oleminen on tällä hetkellä ihanaa. 

Elämä maistuu juuri nyt suloiselle.Pienistä ilonaiheista täällä kotona, arkisen työpäivän jälkeen, onnellinen olo. Hiljaista, rauhallista kotoilua omien pikkujuttujen ääressä.

Ja tämä musiikki....olen läpikotaisin rentoutunut.

Pieniä onnenhituleita viikkoosi! <3



















14 kommenttia:

  1. Ihana idea tuollainen inspiraatiovihko, täytyykin laittaa korvan taakse :) Norah Jonesin musiikki on myös aika ihanaa, meillä se soi joskus sunnuntaiaamupalojen taustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi,Norahin musiikki sopii varmasti täydellisesti pitkiin, kiirettömiin sunnuntaiaamupaloihin!
      Inspiraatiovihkoa on ihana täyttää! :)
      Kiitos Hensku! <3

      Poista
  2. Inspiraatiovihko, aika hieno idea!!
    Norah Jones on tuttu, mutta eipä ole tullut kuunneltua aikoihin. Voisikin tänään laittaa soimaan...

    Herttinen sentään, miten hauska kala!!! Ihana! Oletko itse tehnyt?

    Mukavaa loskaista keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kala on tehty hioutuneesta ajopuunpalasesta ja ottaisin mielelläni kunnian sen tekemisestä.Mutta todellisuudessa olen ostanut sen Pohjanmaalta Kaskisista yhdestä hurmaavasta taiteilijaputiikista, joka oli taiteilijan kotona.
      Kiitos samoin Sirpa! <3 Täällä oli onneksi suht kuiva sää tänään.

      Poista
  3. Kiitos Mirjam-Matilda hyvästä musiikkivinkistä! Norah Jones oli minulle ihan tuntematon. Kävin kuuntelemassa ja käyn varmasti uudestaan!
    Oi, mikä innostus siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin rauhoittavaa musiikkia? Hän oli minullekin ihan tuntematon.Pistin heti soimaan, kun tulin kotiin. :)
      Täällä ollaan innostuneita! ;)
      Kiitos Seija! <3

      Poista
  4. Norah Jones on nyt tallennettu soittolistalleni. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Hannele! :) Ihanaa, kun sain jakaa vinkin hyvästä musasta eteenpäin.
      Kiitos sinulle! <3

      Poista
  5. ihan uusi tuttavuus minulle, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Sussi!:) Hänen musiikkinsa tekee sielulle hyvää?
      Kiitos sinulle! <3

      Poista
  6. Kuuluu suosikkeihin, tykkään kovasti!
    Olisi mukava päästä kurkkimaan noita kollaasejasi!
    Silloin kun mie tein aktiivisesti koruja, niin tuollainen leikekirja oli ihan suunnaton apu. Siinä ei ollut tekstejä, vaan inspiroivia kuvia. Kauniita kuvia, muotoja ja värejä, niin johan alkoi ideoita pukkaamaan!
    Sitten oli puutarha-, sisustus-, askartelu ja terveyskansioita, juuri lehdistä revityin sivuin. Pedantti leikkasi sen revityn reunan tasaiseksi saksilla :D
    IHANA KALA!
    Inspiroivaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit asian ytimeen! Juuri herättelyyn näitä nyt leikkailen ja liimailen. Kauniita kuvia silmille ja osuvia tekstejä mielelle.Haluan, että inspiroidun kaikkeen käsillä tekemiseen ja luovaan touhuiluun, kun vuorotteluni alkaa parin kuukaudden päästä.
      Olen ollut hiukan tukossa tältä osin viime vuodet.
      Lehdistä talteen otin myös vinkkejä sisustukseen, ruoanlaittoon ja muihin juttuihin.Ihan koko sivullisia. Ja näitä yksittäisiä kuvia liimailen sitten vihkoon selailtaviksi ja innostusta tuomaan.:)Jännästi sitä pystyy yhdelle sivulle luomaan tietyn tunnelman tietynlaisilla kuvilla.
      Onneksi minä osuin vahingossa Norah Jonesin musiikin luo -parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. :)
      Kiitos Vikki! <3

      Poista
  7. Ei ole tuttu, muutakuin nimeltä.

    VastaaPoista