tiistai 7. helmikuuta 2017



 Aurinkoista pakkaspäivää pidellyt.Näinhän sen juuri helmikuussa kuuluukin mennä.


Minä olen joka ilta sommitellut uuden sivun ispriraatiovihkooni-uusi harrastus.
Saa mukavasti nollattua työpäivän.


Miten nämä viikot hujahtavat kuin itsestään? Huomenna jo keskiviikko, vastahan oli viikonloppu...


Vaan eipä murheita mitiä.Kunhan hidastaisi askeliaan ajan kulku huhtikuusta, ettei kauan odotettu vuorotteluvapaa hujahtaisi ohi samaan tahtiin.



Kutkuttaa jo ajatus vapaudesta.Ensin nukun ainakin viikon aamuisin niin pitkään kun nukuttaa ja kukun yömyöhään, jos siltä tuntuu.Pienet ovat ihmisen onnenlähteet.


Ensi kuussa pääsen jo tositoimiinkin.Pistämään siemeniä multaan ikkunalaudalle.
Esikasvattamaan.Mietiskelen jo tuolla mennessäni, mitä laitan mummulassa kasvimaahan. Pieni kasvihuonekin on tarkoitus vanhoista ikkunoista rakentaa, sinne tomaattia ja kurkkua.


Ensi kesänä syödään suoraan kasvimaalta, kaupasta vain se, mitä oma maa ei anna.
Pitää löytää lähikanala ja lihatila, josta munat ja lihat.Kalat kalastetaan itse. Villiyrtit, nokkoset ja muut varmaan talteen jo keväällä.Sienet ja marjat syksymmällä.


Tuskin maltan odottaa.Sukeltamista päiviin, jotka unelmissa tuntuvat niiltä oikeanlaisilta, mielenkiintoisilta.Omanlaisilta.


Sielä se mummula odottaa, hankien keskellä kylmillään.
Mutta kohtapa tätä vauhtia on räsymatot ja petivaatteet jo ulkona tuulettumassa, tupa luututtu ja uusi kesäkausi voi alkaa!

Vielä kuitenkin mennään helmikuuta.Onneksi voi unelmoida" :)

12 kommenttia:

  1. Oijoi, miten upealta unelmasi kuulostavatkaan, paitsi etteivät ne olekaan pelkkää unelmaa, vaan ihan pian tapahtuvaa todellisuutta! =D Vuorotyöläisenä kadehdin varsinkin tuota aamulla pitkään nukkumista ;)
    Ja aivan ihanalta näyttää tuo inspiraatiovihkosi ♥
    Tämä oli taas oikea hyvänmielen postaus, tosi piristävä sellainen, kiitos Mirjam-Matilda!
    Innostavaa ja ihanaa viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin on hiukan vaikea ymmärtää, että siitä monen vuoden unelmasta on jokusen viikon kuluttua tulossa ihan oikeasti totta.Joka aamu puoli kuudelta herätys, vaikka oma, sisäinen kello antaisi nukkua vielä kahdeksaan, yhdeksään.Ja kuitenkaan ei malta illalla mennä tarpeeksi ajoissa nukkumaan, jatkuva univelka.Vuorotyöllisellä varmasti vielä rankempaa, minä sentään voin itse tehdä valinnan ja kärsiä sitten huonosta valinnastani.
      Inspisvihko on käynyt jotenkin tärkeäksi, samalla nollaan ja mietiskelen tulevia kauniiden kuvien äärellä.
      Kiitos kovasti Ansku, ihanaa, jos piristin. :) <3 <3
      Ihanaa viikonjatkoa myös sinulle! <3

      Poista
  2. Todella ihana tuo sinun inspiraatiovihkosi!
    Ja eipä aikaakaan, niin jo ollaan huhtikuussa ja pääset nauttimaan tuosta odottamastasi ajasta!

    Iloisia pakkaspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Sirpa! <3 Aamukampa typöydällä vain hupenee. :)

      Poista
  3. Uusi yritys:

    Hih. Olin vissiinkin aikaani edellä teininä kun kokosin päiväkirjamaisesti sellaisia vihkosia joihin leikkasin ja liimasin kaikkea mahdollista, ja kirjoitin päiväkirjaa ja ruonoja tietenkin... Mie vaan tuhosin jossain vaiheessa ne... Nyt olisivat niin muodikkaita. =)

    Vuorotteluvapaa kuulostaa mukavalta tauolta oravanpyörästä.
    Itse tosin olen tipahtanut siitä pyörästä jo kauan sitten mutta tiedän silti tunteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minäkin olen laillasi tehnyt näitä vihkoja aina.Nuoruuden ajan vihkotkin tallessa.Silloin taiteilin itse asiassa myös vihon itse ja kannet.:)
      Omille lapsillenikin tein vähän isommat kirjat, joihin liimailin kaikki mahdolliset kuvista, leffalipuista ja muista pikku muistoista.
      Harmi,että olet tuhonnut omasi, olisihan sinne nuorempaan itseensä joskus kiva palata? :)
      Mukava kuulla, jos olet päässyt oravanpyörästä, ja jos se on ollut oma valinta.
      Sinne suuntaan minunkin haaveeni vievät.
      Kiitos sinulle Una! <3

      Poista
  4. Ihanaa odotusta ilmassa! Olen niin iloinen puolestasi tuosta vuorotteluvapaasta. On tämä niin mahtavaa aikaa ilman kiireitä ja velvoitteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen tiedät ja kannustat sanoillasi minuakin luottamaan, että kaikki on odottamisen väärtiä.:)
      Kiitos kovasti sinulle Piipe! <3

      Poista
  5. Ihania nuo sinun inspiraatiovihkosi. Olitko kerännyt jo ennalta niihin sopivia kuvia vai oliko sinulla sopiva lehtivarasto valmiina?
    Siihen ajan hidastamiseen on keinonsa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin valtavan pinon lehtiä läpi ja vein sitten paperinkeräykseen, eli minulla on kasa kuvia ja tekstejä, joista sitten valkkaan fiiliksen mukaan.:)
      Tiedän, että on- eväät on annettu! :)
      Kiitos paljon sinulle Seija! <3

      Poista
  6. Eikö olekkin ihana haaveilla ja suunnitella. Nautit varmasti paljon siitä tulevasta vapaasta ajasta.
    Tuo inspiskirja on niin ihana! Onko tullut yhtään eiku-sivua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi on, Vikki! :) Tiedän, että aika tulee olemaan ihanaa.Yksi eiku-sivu siellä on ja annan sille vielä vähän aikaa, mutta saattaa olla, että revin sen pois.Ei oikein sulaudu tunnelmiin, eikä sivussa itsessäänkään ole oikein minua puhuttelevaa latausta. :)
      Kiitos sinulle! <3

      Poista