torstai 11. tammikuuta 2018




Minulla on täällä kauniit, edellisen tulppaanikimpun varisseet lehdet.
Minulla on amaryllis, joka on jaksanut maljakossa joulusta.
Minulla on sen saman amarylliksen sipulista kasvanut, taivaita tavoitteleva "lennokas".
Minulla on viherkasvi joka lähti reissuun, juurtui yhdestä ulokkeestaan vieruskaverin multiin kuin mansikka.
Minulla on myös uusi tulppaanikimppu, kukkansa suipot ja pitkät, jännät.
Minulla on talvilevossa olevan, kulahtaneen pelargonian pieni aikainen kevätlapsi.

Minua niin himotti koko kotimatkan vihreä salaatti.
Kärsimättömänä pilkoin avokadon mukaan ja kumosin rasiallisen pehmeää, hapanta raejuustoa, hyppysellisen suolaa ja oliiviöljyä.
Koko kulhollisen rouskutin ja jokainen haarukallinen oli kuin suurinta herkkua.
Oli vihreän tarve, uskon uskollisesti kehoni viestejä.
Viime aikoina se on viestitellyt suklaan tarpeestaan, kermaisten kastikkeiden tarpeestaan.
Ja minähän olen kehoni uskollinen palvelijatar.
Josko alkaisi keväisempi, kevyempi kausi nyt.
Iltapäivätaivaskin on valoisampi pidempään, ah!





















9 kommenttia:

  1. Tulppaanit tuovat kevään tuntua. Niitä saimme loppiaisena tuliaisiksi vierailtamme. Kuihtuvatkin tulppanit ovat kauniita.
    Otit upeita makrokuvia!
    Onnellista alkavaa viikonvaihdetta ja sitä ennen viimeistä työpäivää. Rentoa oloa, hyvää mieltä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole raaskinut heittää yhtä tulppaanikimppua pois, kun se kuivui sananmukaisesti pystyyn, varistamatta yhtään terälehteä. Minusta se on hyvin taiteellisen kaunis. Tuoreitakin pitää olla koko ajan maljakossa, juuri tuon "keväisen tunnun" takia. :)

      Kiitos Piipe, rentoa ja mukavaa viikon alkua Sinulle! <3

      Poista
  2. Olipa jo kevättä enteilevä postaus. Kyllä valon lisääntyminen jo tuntuu, onneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ihanaa valoa kohti! :) Ajatella, seuraavaksi alkaa kevät!
      Kiitos Seija! <3

      Poista
  3. Tulppaanit ja lisääntyvä valo piristävät kummasti. Vielä, kun makean himo hellittäisi...����
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koen tuon makeanhimon ja rasvaisempien ruokien perään haikailun jotenkin luonnollisena talven pimeisiin kuukausiin kuuluvana itselläni.Kyllähän kaikki muutkin eläimet tankkaavat ennen talvea. Tosin me saamme viettää sen lämpimässä sisällä, mutta kyllä se vielä geeneissämme on. :)Keväällä ja kesällä sitten kevyesti.
      Kiitos Sirpa! <3

      Poista
  4. Voi miten suloisen kaunis postaus, nuo kuvat tuovat ihan keväisen tuulahduksen♥

    VastaaPoista
  5. Runollinen tapasi kirjoittaa suo hetken jossakin toisessa todellisuudessa. Vihreän tarve näyttäytyy minulla ruusukaalin himona. Minäkin uskon siihen, että keho kertoo tarpeistaan. Viikonlopun iloja! Tuija

    VastaaPoista