tiistai 27. helmikuuta 2018



Helsingin hanget ja Espoon kuu.

Yllättävän hienoja lumimuodostumia ja varjoja on eteeni osunut tässä kuussa Helsingissä.
Siellä kun likainen rapa roiskuu ja aurinko paistaa usein jonkun läpi hankikohtiin.

Ja miten minusta tuntui, että jopa kuu-ukko värjötteli taivaalla tänään hurjassa pakkasessa.
Ainakin sillä oli jotenkin huolestunut ilme.







 

Tänään en mietiskellyt enää ohimenevää, hetkellistä päänseudun oireilua.
Olo oli huojentunut ja pystyin keskittymään täysillä kaikkeen muuhun.
Lääkäri totesi minut tutkittuaan, että sitä yläselkä/ niskajumia se on mitä todennäköisemmin.
Fyssaria kirjoitti 10 kerran rupeaman.
Ihmisen psyyke on erikoinen.
Kun sanotaan, että ei olekaan mitään vakavampaa, unohtaa pian itsetarkkailun ja sitä myöten oireilukin  helpottuu.
Tosin lämpötyynyä pidin jo eilen niskassa telkkaria katsoessa ja venyttelin, senkin takia tänään oli huomattavasti parempi päivä töissä.
Kiitän teitä kaikkia lämpimästä kommentoinnista ja hyvistä vinkeistä ollessani vielä
päänvaivojeni kanssa hiukan ulalla. <3

Tämän hurmaavan, kuopuskikkarapääni alakoulussa muovailevan liskon myötä toivottelen mukavaa huomista "keskellä viikkoa"! <3 <3

Olipa muuten kylmä tänään! :)


14 kommenttia:

  1. Hyvä, ettei ole mitään vakavampaa päänseudulla!
    Tuo raidoitus lumihangella on mahtavan hieno kuva!
    Hyvää talven loppua ja kevään alkua. Pian on jo maaliskuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itsekin kovin huojentunut.Tuo raidoitus muodostui, kun aurinko paistoi puuaidan läpi hangelle. :)
      Ihanaa, nyt on jo kevät!
      Kiitos Piipe! <3

      Poista
  2. Hyvä ettei pahempaa. Toivottavasti fysikaalinen hoito auttaa. Ihana tuo lisko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että fyssari osaa antaa minulle hyviä kotijumppaohjeita.
      Lisko on minustakin niin humoristinen. :)
      Kiitos mummo! <3

      Poista
  3. Epätietoisuus on pahinta, hyvä että syy selvisi.
    Hienot lumikuvat ja suloinen lisko.
    Hyvää viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se.Kun alkaa sitten mielikuvitus laukkaamaan...
      Kiitos Sirpa ja ihanaa kevään ensimmäistä! <3

      Poista
  4. Hyvä, ettei ollut pahempaa. Ihana lisko:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!Poikani oli pienenä lisko ja dinnari fani. :)
      Kiitos Sussi! <3

      Poista
  5. Hyvä, että vaiva on helpottunut.
    Hieno lisko! Minulla poika 2. tekemä pieni lintu on paraatipaikalla olohuoneessa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä lapsien tekemät ovat niin suloisia muistoja. :)
      Kiitos Hannele! <3

      Poista
  6. Hyvä, ettei mitään vakavaa ollut. Nuo selkä/niskajumit ovat ikäviä, mutta onneksi useinmiten hoidettavissa. Onpas ihana kuva tuo kolmas kuva ylhäältä päin laskettuna! Lisko on hurmaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä ei enää ole juurikaan oireita.Kun huoli meni pois alkoi oireetkin kadota.Venyttelen ja lämpöhoidan.
      Aidan raoista, joka oli tehty puut eritavoin limittäin, paistoi aurinko ja teki hangelle hienon kuvioinnin. :)
      Kiitos Ninnu! <3

      Poista
  7. Olipa hyvä kuulla. Nuo niska/yläselkäjumit ovat nykyään monen harmina.
    Hienoja varjoja hangella. Raitoja ja jopa vinoruutuja.
    Hiukkasen kun vain lämpenisi. Täällä Oulussa odottelin aamulla bussia -30C. Onneksi ei tuullut ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset tekevät nykyään niin paljon töitä koneella.Tuskin meitä on siihen tarkoitettu ja suunniteltu.
      Eikö puuaita luonutkin hienon näkymän, kun aurinko paistoi läpi?
      WoW! -30! No siinä on ollut jo pakkasasteita!
      Nyt sitten kevättä kohti?:)
      Kiitos Seija! <3

      Poista