sunnuntai 4. maaliskuuta 2018



Minä kun olen tällainen pohdiskelija.
Pohdiskelen ja mietin, vääntelen ja kääntelen ajatuksissani mitä ihmeellisimpiä ja
muiden mielestä varmasti vähän hassujakin asioita, jos niistä tietäisivät.
Olen ollut tässäkin suhteessa omanlaiseni (lue omalaatuinen) ihan lapsesta
asti. :)
Tänään kun kävelin toista rantaa kohti, kuin millä yleensä käyn, mietiskelin
mikä sana kuvastaisi pahaiten tätä tunnetta jota nyt tunnen.
Tätä kevättalven pirteää, ihanaa ja raikasta.
Ja salamana mieleeni tuli sana sirkku.
Kokeilin ja makustelin myös muita vaihtoehtoja, mutta ei tullut sirkun voittanutta enää mieleen.
Olisi kiva, jos joku lähtisi sanaleikkiini mukaan.:)
Mikä sana sinusta kuvaa tämän hetken tunnelmaa parhaiten?
Tätä kirkasta upeaa auringon valoa, hienoista hytinää keväästä ja pakkasen
raikkautta kasvoilla.
Suurella mielenkiinnolla jään odottamaan mahdollisia
muiden ajatuksia.



Rannalla oli hienon näköistä.
Aurinko sai siristelemään silmiä. (pitää TODELLA hankkia ne aurinkolasit vahvuuksilla)
Ihmisiä hiihtämässä ja koiria ulkoiluttamassa ja pilkillä pilvin pimein.
Kuvistani saa ehkä sen käsityksen, että muita ei juurikaan ollut paikalla.
Se johtuu siitä, että rajailin kuvatessani heitä näkymistä pois.
En itse niin mieli yleensä meren jäälle, mutta jos joku olisi nyt antanut
minulle sukset, olisin uskaltautunut kyllä sivakoimaan
muiden joukkoon, niin upea sää oli.


















Sitten kuva-arvoitus.
Eläinten jälkiä hangella on mielenkiintoista katsella ja arvuutella, mikä siinä on mennyt.
Osaako joku kertoa minulle, mikä eläin on nämä
jäljet jättänyt?
Minä en tiedä.
 Arvailen, että ehkä myyrä on uponnut
hankeen ja kyljillään aurannut reunat suoriksi?
Alemmasta kuvasta näkyy sama jäkinauha, ihmisen jälkien vieressä.
Kuitenkin niihin välimatka on reilun metrin, joten mikään kävelysauvakaan
tuskin noin kaukana on laahanut.
Ja jäljet eroavat myös alempana toisistaan.
Ja ihan pienenpieni myyrä ei voi myöskään  olla kysymyksessä,
sen verran leveä jälki oli.
Saukko tekee googlen kuvien perusteella tällaista jälkeä, mutta olisiko kuitenkin
taas sen jäljiksi liian kapea.
Vaiko joku lintu?
Tätä jään nyt tällä hetkellä pohtimaan. :)






Kotona kasvit nauttivat aurinkokylvystään. <3

Minä toivottelen oikein mukavaa sunnuntaiehtoota
ja
alkavaa viikkoa 
ja
 lähden tästä tekemään
tonnikalasalaattia.
Kohta alkaa elokuva, jonka olen nähnyt pari kertaa jo,
mutta aion katsoa taas, se on niin kaunis.
(Hero 15.20 Tyttö ja helmikorvakoru)



20 kommenttia:

  1. Itsekin täällä juuri pohdiskelen eri eläinten hankeen jättämiä jälkiä. Pitäisi asentaa joku kamera, jotta näkisi öiset vaeltajat. Kuvistasi paistaa jo keväinen tunnelma, vaikka pakkasta on varmaan vielä reippaasti. Terveisiä Kustavista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti terveisistä! Kustavissa tuli vietettyä monet kesäiset lomapäivät lapsena. :)
      Olen riistakameraa miettinyt jo monta vuotta asentaa maalle, olisi niin mielenkiintoista katsella sitten eläinten yöelämää.
      Mukavaa, että kävit ja kommentoit, tervetuloa toistekin!
      Kiitos Merikaisla! <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sain sen taimena sisareltani Tanskasta.Olen vaalinut sitä,toivon että kevätmultien vaihdon jälkeen se hiukan vielä tuuheutuisi.😊
      Kiitos Una!♡

      Poista
  3. Upeat kuvat olet taas ottanut! Joku myyrä tai hiiri on varmasti nuo jäljet jättänyt.
    Aurinkoa alkavaan viikkoosi♥

    VastaaPoista
  4. Täällä toinen pohdiskelija. Olen ollut jo pienestä pitäen kova pohtimaan ja pähkäilemään pienessä päässäni milloin mitäkin asiaa :) Uutta sanaa en keksinyt vieläkään, mutta olen kyllä yrittänyt! Todella monet kerrat olen miettinyt eri vuodenaikoja kuvaavia ja niiden aikaansaamiin tunteisiin sekä tunnelmiin sopivia sanoja, mutta en vaan ole vieläkään keksinyt :D
    Sirkku-sanasta tulee minulle ensimmäisenä mieleen kirkas keli kun joutuu olemaan silmät sikkurassa (ilman niitä aurinkolaseja;)) mutta samalla siitä tulee mieleen pirteys :)
    Toteankin taas vaan ihan perinteisesti että olet ottanut ihania, kirpsakan pirtsakoita kevätkuvia :)
    Aurinkoa alkaneeseen viikkoosi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla,että tätä ominaisuutta löytyy sinultakin!♡
      Ei ole itsekseen koskaan tylsää?😊
      Hauskaa myös, että tietyt piirteet meissä säilyvät läpi elämän.Minäkin tosiaan muistan, kuinka lapsesta asti olen pohdiskellut.Ja välillä kun olen pohdintojani ääneen kertonut, olen ollut huomaavinani hiukan hölmistyneitäkin ilmeitä kanssaihmisissä.😁
      Sinäkin sait sirkusta juuri samanlaisen tunnelman, kuin minäkin,pirteän kevättalven aurinkoineen.
      Kiitos sielunsiskoseni ja aurinkoisia päiviä sinne Kotkaan!♡

      Poista
  5. Hienoja kuvia, kyllä kevättalvi näyttää nyt parastaan.

    Aurinkoista alkanutta viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!♡ Tällä viikolla näyttää hiukan pilvisemmältä,mutta samalla lauhtuikin.Toivotaan aurinkoa taas tänne meillepäin!😊

      Poista
  6. Oi miten upeita kuvia! niin kauniita! Näyttää ihan kuin käärme olisi herännyt talvihorroksesta:) ja jos näin kauniisti paistaa niin kohtapa heräävätkin:) Aurinkoista talvipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minäkin ajattelin hetken käärmettä. :) Samanlaisia uria olen nähnyt hiekka-aavikolla käärmeen tekeminä luonto-ohjelmissa.Tosin niissä on ollut se käärmeen liikerata näkyvillä.Toivotaan, että kohta metsien käärmeet jo paistattelevat lämpimässä alkukesän auringossa? :)
      Kiitos Päde! <3

      Poista
  7. vesimyyrä voisi olla kyseessä, sen keho kyntää tuollaisen uran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! <3 Totta tosiaan! Kävin googlettamassa kuvan sen tekemästä liikevanasta hangella. Taidatpa olla hyvinkin oikeassa.

      Poista
  8. Sirkku, ihana! Kun mietin tämänhetken säätä ja tuntemuksia ulkona ollessa, niin minun tulee mieleen sanapari: ’raikas auringonpaiste’. Olkoon se minun valintani ;)
    Vikki voisi tietää noista jäljistä, mutta hän on ollut nyt enimmäkseen instagrammin puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, "raikas auringonpaiste" on upea!! Ja ihanan erikoinen mielleyhtymä, joka todella kuvaa hyvin kevätpakkaista aurinkopäivää!
      Raikas auringonpaiste, loistavaa!:)
      Kiitos Seija, että lähdit mukaan leikkiin! <3
      Vikkiä onkin jo ikävä, kun minä en tuolla instagramissa juurikaan ole...

      Poista
  9. Hetkessä tulvahti mieleeni hurmos, niin koen nämä häikäisevän kirkkaat raikkaat päivät.☺️

    Kuvissa näkyvät jäljet paljastavat ettet ole yksin liikkeellä.
    Eläimen jälkeä en tunnista, jokin lyhyt jalkainen olisiko siitä lyllertänyt.

    Ihanan lämmittävä on auringonpaiste kun osuu ikkunasta paistaessa. Varmasti kasvitkin iloitsee.

    Kauniita kuvia!
    Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmos on hieno! Hurmostahan se tunne on, kun aurinko paistaa täydeltä terältä ja mieli on vireä ja ilma raikas ja hanget hohtavat ympärillä. :)
      Ihanaa, että lähdit sanaleikkiin mukaan Liplatus! <3
      Kiitos ja mukavaa viikon jatkoa Sinullekin! <3

      Poista
  10. Minäkin pohdiskelen päivittäin monenmoista; se tekee hyvää mielelle ja sielulle. Toisinaan päivän askareet vähän siirtyvät, kun oikein paneutuu pohdiskelemaan :). Ajattelen, että pohdiskelu on arkiluovuutta kerrassaan. Minusta on tärkeää katsella asioita ja tapahtumia useasta eri näkökulmasta, uusin ja erilaisin silmin. Joskus jotkut ovat kyllä vähän oudoksuneet tapaani ihmetellä ja analysoida, mutta en anna sen liikaa häiritä. Minä hurmioidun ja haltioidun usein, ihan pienestäkin; sellaisestakin, jota toinen ei edes huomaa. Herkkyys aistia ja kokea syvällisesti, olla tunnemyrskyssä, olla läsnä hetkessä...niin tärkeää minulle.

    Tässä kaksi sanaa keväälle: kasvu ja ihme (kasvun ihme, kasvunihme). Ne molemmat kuvastavat mielestäni elämän ainutkertaisuutta kauniilla tavalla. Minä ihmettelen koko elämän kasvua. Ihanaa, että tapahtuu! Ihanaa, että on! Ihanaa, että olet!

    Kiitos, että kirjoitat ja näytät kuvin kaikkea kaunista. Hyvää kevättä Sinulle, Sinä ainutlaatuinen! - Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju,nyt kosketit kommentillasi syvältä.Hyvin syvältä.Mikä ilon pirskahdus,kun lukee ja kokee,että toinen ymmärtää aivan täydellisesti.Jokainen lauseesi tuntui niin omalta ja tutulta.Ihanaa lukea, että on muitakin, jotka hurahtavat,saavat sielunsa laulamaan aivan pienen pienistä,vähäpätöisistä asioista,joita moni ei edes osaa huomata.Annoit valtavasti voimaa tälle päivälle,tässä kun työmatkallani kirjoittelen bussissa.Suuri kaunis kiitos Sinulle kommentistasi,hyvää kevättä ja niin toivon, että kuulen vielä Sinusta.♡ Elämän kasvu,niin kaunis.♡

      Poista