lauantai 19. tammikuuta 2019



Tykkään kovasti pienistä, ihanista kivijalka-kukkakaupoista.
Sellaisista, jotka kesällä levittäytyvät kukkakeitaana jalkakäytävälle.
Vuosia sitten Pariisin reissulla ihastelin niitä valtavia sekakukka-kimppuja,
 joita myytiin katujen kulmissa.
Ja joita pariisittaret kantoivat paperiin kääräistynä toisessa ja patonkia toisessa kainalossaan.
Minä kun elän pienellä budjetilla, 
saan marketista kympillä muhkean ja värikkään kimpun
hiukan mielikuvitusta käyttäen.
Kaksi tarjous-tulppaanikimppua ja viikkokimppu yhdistettynä.
Onhan se kymppikin iso raha kukkiin laitettuna,
mutta luin kerran elämänviisauden, jota olen kantanut vuosien varrella mukanani:
"jos sinulla on vain kaksi lanttia, osta toisella kukka ja toisella leipä"
Sanasta sanaan en ehkä aforismia muista, mutta ajatus käy kyllä tästä selväksi.
Esteetikolle kauneus on puoli ruokaa.
Elämästään kamppaileville pelargonioilleni (luulen, että yksi niistä ei selvinnyt talvesta) hankin huoneilman kostuttajan.
Ei vaisinkaan,
kyllä tuo härpäke tuli hankittua ihan oman nenän, keskuslämmityksestä 
korpuksi kuivuneiden limakalvojen takia.
Huomaan heti eron parempaan.
Toki, eivät pelargoniatkaan varmasti pahakseen pistä, kun tuossa vieressään vesisumua hissukseen työntää.


Me suomalaiset kun säästä tykkäämme puhua
niin pakko on mainita,
 että tänään oli mielestäni tämän talven tähänastisista päivistä upein sää.
Tuuleton keskitalven aurinko/pakkaspäivä.
Ei meinannut kävelylenkiltä malttaa sisälle tulla.
Iloista ja reipasta tunnelmaani ei häirinnyt kuin sinisorsa uros,
joka nukkui pienessä vesilätäkössä.
Jää hiipi ympärillä lähemmäksi poloista talvesta selviäjää.
Ihmettelin, kun ei hievahtanutkaan kun vieressä häärin kamerani kanssa.
Kesäaikaan ovat kovasti arkoja tuolla rannassa.
Ihan teki mieli heittää jotain kevyttä sen viereen, että osoittaisi elonmerkkejä.
Jätin sen kuitenkin rauhaan ja mietiskelin,
 kuinka sen asemassa varmasti yrittäisin myös säästellä energiaani ja pysyttelisin pitkälti pää siiven suojassa pakkaspäivinä.

Ei muuta kuin huisin hienoa viikonloppua!
Ihanaa, kohta pääsee saunaan! :)


















8 kommenttia:

  1. Minulla iskee usein pihiys, kun tekisi mieli ostaa kimppu. Mutta silloin, kun ohitan pihiyden ja ostan kukat, en ole koskaan sitä katunutkaan :). Luulen, että tästedes, kun jään pohtimaan, ostaako vai pihistelläkö, muistan tuon aforismisi ja todennäköisesti päädyn ostamaan!

    Mietin tässä kerran, että kun monet kaupat lakkauttavat ja siirtyvän nettimyyntiin, että kukkakaupat sentään säilyvät kivijaloissa! Aina on niitä, jotka tarvitsevat ex-tempore kimpun viedäkseen sen kylään tai kotiin. Onnistuuhan se kukkienkin tilaaminen netistä vaikkapa merkkipäivän onnittelua varten, mutta veikkaan, että aina tulee olemaan tarve nähdä se kukka ensin, minkä aikoo ostaa, jos on vain oman tai kylään kutsujan arjen ilostuttamisesta kyse. Kivaa talviviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,kyllä kukat on minunkin mielestäni nähtävä ja fiilisteltävä.
      Harmi vaan,kun ovat suhteellisen tyyriitä täällä meillä.
      Tykkäisin kovasti suurista värikkäistä kimpuista,mutta kokoappa kun oksa maksaa viisi euroa...
      Kesällä onneksi saa sydämensä kyllyydestä koota ojanpientareilta muhkeita kimppuja!😊
      Kiitos Pilvi ja toivottavasti aurinkopäiviin jatkot ensi viikolla!♡

      Poista
  2. Kauniit kukat! Minäkin suosin paljon marketin kimppuja, nytkin neilikoita keittiössä :) Ja kertakaikkisen upea ulkoiluviikonloppu, ei paremmasta väliä. Tätä lisää, tuumailin kun lenkkeilin aurinkoisessa talvipakkasessa posket punaisina ja hölmön hymy naamalla. Iloa ensi viikkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikat ovat tuosta minunkin kimpustani ne,jotka saattavat viimeisinä jatkaa loppukuuhun.Minäkin olen niitä suosinut juuri sen takia,että kestävät hyvin pitkään kauniina.
      No älä muuta sano!Sama hölmön hymy on ollut minullakin naamalla kun tuolla olen kävelylenkkeillyt näinä parina päivänä.😊Tänään oli aivan USKOMATON auringonlaskukin.
      Toivotaan,että jatkuisi ensi viikollakin!Kiitos Hensku!♡

      Poista
  3. Sen verran kannattaa törsätä, että kukat itselleen viikonlopuksi ostaa.
    Vaan on sulla kauniit hanget! Aivan upeaa on tuollaisessa säässä ulkoilla.
    Otin sinusta esimerkkiä ja lähdin myös ulos. Pakkasta tosin meinasi olla liikaa, ei suksi kulkenut ja hiki tuli, mutta silti nautinto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen samaa mieltä kanssasi.
      Ihastelin itsekin noita auringonvalossa kimmeltäviä ehjiä hankia, siksi noita kuviakin tuli useampi otettua.
      Teillä onkin siellä hurjat pakkaslukemat tällä hetkellä!
      Nautinto se tosiaan kuitenkin on, kun saa tuolla talvisäässä käydä piristymässä.
      Kiitos Aimarii!<3

      Poista
  4. Kauniita kukkakuvia kylmän talven keskellä!

    -Ruut

    VastaaPoista