perjantai 15. helmikuuta 2019


 (en raaski heittää edellisiä tulppaaneja pois, kun ovat kuivuneet niin kauniisti)

 Todellinen harmin paikka tuo keli.
Aurinkokin pilkahteli tänään, plusasteita vaikka kuinka monta,
mutta niin liukasta ettei viitsinyt lähteä leikkimään luillaan.
Mietiskelin kuinka mukavaa sitten kohta, kun kävelytiet ovat sulaneet
 ja pääsee etenemään normivauhtiaan.
No, kaikkea on tullut puuhasteltua täällä kotona.
Pyykinpesun, kauppareissun ja siivouksen lisäksi mukaviakin juttuja.

Otin tämän vuoden inspisvihoksi tällä kertaa A4-koon.
Saa isompia kuvia liimattua.
Tästä askartelusta tykkään ihan hirmusti.

Päiviäni on suloistuttanut myös instagram-tili, 
johon sain vihiä yhdestä lehdestä.
Ossi Saarisen Soosseli KLIK
 ei varmasti jätä kylmäksi yhtäkään eläin/luontoystävää.
Toinen juttu, jonka mielelläni vinkkaisin myös,
 oli tuossa pari päivää sitten telkkarista tullut osa sarjasta "eläinten ystävät".
Ja sarjasta jakso "hevoskuiskaaja". KLIK
Jos kaipaat rauhoittumista kiireen keskellä, tässä sinulle ohjelma!
Suosittelen samaan syssyyn sarjan kaikkia jaksoja Areenassa,
varsinkin jalkapalloa pelaava taisteluhärkä on myös liikuttavan kaunis.


 Meillä syötiin tänään savulohta, keitettyä parsakaalia ja porkkanaa sitruunamehulla,
rasvatonta raejuustoa ja peruna/parsakaali/tilli-muussia.
Siinä kun valutin muussikattilasta
 ja vihanneksilta keitinvedet(ja osan vitamiineista) lavuaariin
muistin ottaneeni talteen lehtileikkeet hävikin vähentämisestä 
ja keitinveden hyödyntämisestä.
Pistän ne tuohon perään, jos muitakin kiinnostaisi.

Sitten vaan viikonjatkoja toivottelen! :)






16 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä!
    EIlen oli todella ihanan aurinkoinen ja keväinen päivä. Päätiet olivat sulat, mutta kyllä rapa roiskui, kun lumet valuttivat tielle suuria lätäköitä.
    Onnellista ja hyvää, linnunlaulun täyteistä viikonloppua Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe!♡Ihanaa aurinkoa oli tänäänkin,mutta minun piti muuttaa kävelyreittiäni koko ajan,kun en uskaltautunut jäisille osuuksille.Kovasti odotan, että sulaisivat täälläkin.😊

      Poista
  2. Minulla samanlainen tulppanikimppu keittiössä....enkä vaan raaski heittää pois..:)
    Pitääpä vilkaista noita vinkkamisia ohjelmia.
    Aurinkoa päivääsi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä kurkkaamassa,ne on ihania!
      Noissa kuivuneissa tulppaaneissa on ihan oma kauneutensa.😊
      Kiitos Hannele,aurinkoisia päiviä!♡

      Poista
  3. Oli todella upeaa katsottavaa antamiesi linkkien takana. Kiitos. Varsinkin hevoskuiskaaja oli jotain käsittämättömän kaunista luottamusta ihmisen ja eläimen välillä.
    Inspisvihko mullakin on, mutta paljon vaatimattomapi, vain A4 ruutuvihko.
    Jos nyt olis nälkä, niin kuolaisin annostasi, vaan kylläisenä on helpompi katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin?Olin itse aivan haltioissani tuosta hevoskuiskaaja ohjelmasta ja noista eläinkuvista soosseli-sivustolla.
      Hevoskuiskaaja ohjelman matala miesääni ja huikean kaunis kuvaus sai minut aivan euforiseen tilaan.😊
      Ei sillä inspisvihon vaatimattomuudella niin väliä ole (tämä minun on isävainaani peruja,valkoiset lehdet jo kellastuneet)kunhan sellainen on,johon mietteitään ja muuta saa laitettua?
      Kiitos Aimarii!♡

      Poista
  4. Tuolleen minäkin annan kuihtuvien nuokkua rauhassa, ovat kauniita.
    Vesikielellä katson terveellistä houkuttavaa ateriaa.
    Välillä muistan hyödyntää kasvisten keitinvesiä.
    Höyrykattilassa kun kypsyttää niin tahtoo tulla niin pitkään liemeen, että usein heitän pois.

    Oi että on ilmeikkäitä suloisia kuvia eläimistä Soosselilla.
    Kiitos vinkeistä. Katson lähemmin eläinystäviä paremmalla aikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi,minullakin on höyrytyskattila,hyvä kun mainitsit!😊
      Sillä saisi kasvikset valistettua ilman,että menettäisivät vitamiinejaan.
      Tulppaaneilla on tuoreen kauneutensa jälkeen tuo ihastuttava "nuokkuvaihe",josta minäkin kovasti pidän.
      Eikö ollutkin upeita otoksia?
      Kiitos Tarja!♡

      Poista
  5. Ihania nämä sinun leikekirjat<3 Ja kiitos hävikkivinkeistä!

    VastaaPoista
  6. Siellä onkin ollut varsin terveellinen talviateria! Kiitos kasvisliemivinkin jakamisesta. Yksinkertainen vinkki, jota ei välttämättä tule ajatelleeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää!😊
      Minustakin tässä oli hyvä ajatuksen paikka.Usein tulee kaadettu hyvää kasvisliemen pohjaa lavuaariin.
      Kiitos Pilvi!♡

      Poista
  7. Kiitos ruokavinkistä, näyttää oikein herkulliselta. Ihanan näköinen myös tuo inspiraatiovihko, alkaa sormet syyhyämään ja ajatukset hyrräämään.

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Ruut!♡ Minäkin saan usein tekemisen vauhtiin,kun selailen inspisvihkoani.Toinen paikka on oma tauluni Pinterestissa,johon kokoan kauniita,inspiroivia kuvia.

      Poista
  8. Kiitos kuihtuvista kukista, kuin omakuva! Meillä laitetaan vihannesten keitinliemi samantien teemukiin, hiuka yrttisuolaa ja siinä on iltatee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä! :)
      Olipa hieno vinkki, kiitos Suomalainen Kyproksella!<3

      Poista