maanantai 11. helmikuuta 2019



Tasan kaksi kuukautta sitten (11.12) Saunalahden pinta väreili pienistä laineista kauempana rannasta.
Rannan uomiin oli jo alkanut muodostua jääriitettä.
Sinne avoimeen veteen oli kerääntynyt vesilintuja hiljaiseen seurueeseen,
 jonka keskellä sopu näytti antavan sijaa eri lajien, merilokkien ja koskeloiden rauhassa lillua keskenään.




 






 Tämän postauksen pointti oikeastaan on se, että alla olevat kuvat on otettu Kuninkaankartanon puistossa Kauklahdessa 11.4. eli tasan kaksi kuukautta tästä päivästä,
vuonna 2015.
Tämän hetken harrastukseni on nimittäin käydä katselemassa vanhoista kuvistani talven poistumista ja kevään etenemistä päivämäärineen.
En tiedä, mitä luonteenpiirrettäni tämä kuvaa,
mutta jaksan paljon paremmin odottaa kun näen konkreettisesti, 
että 8 viikon päästä viimeistään voi todella jo valkovuokot kukkia. :)

Loskasta huolimatta toiveikkain mielin! <3














6 kommenttia:

  1. Voi ilo! Samaa teen minä, vertaan ja mittaan kasvien avulla kevään, syksyn ja talven edistymistä, nykyään teen sitä Suomessa, Unkarissa ja täällä. Näin tehden sekin selviää, että vuodet ei ole veljeksiä! Se on joskus melkoinen hämmästys ja yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa,ymmärrät minua sitten mainiosti. :)
      Vuodet eivät todellakaan ole veljeksiä, eri vuosien kuvia katsomalla yllättyy kyllä monesti!
      Kiitos Suomalainen Kyproksella!<3

      Poista
  2. Täällä oli jo niin keväsitä...maata pikista lumen keskellä, mutta eipä pilkistele enää, viime yön ja tämän aamuisen lumisateen jälkeen..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tuli taas täälläkin lisää lunta. :)
      Ei olisi eilen keväisessä auringonpaisteessa taas kävellessäni, että tämä päivä tuo taas harmauden ja lumisateen tullessaan.
      Kiitos Hannele!<3(mukavaa kuulla sinusta! :))

      Poista
  3. Sinun kevät ei oo valovuoden päässä.
    Meidän lumimäärä on vain kasvanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida mennä enää pitkään.Vaikkakin lunta sataa taas täälläkin, mutta suojaa lupailevat.
      Toivottoman suurilta nuo auratraktorin jättämät lumikinokset kyllä näyttävät joka tien mutkassa, mutta kevätaurinko on aika nopea toimissaan. :)
      Kiitos Aimarii!<3

      Poista