tiistai 19. syyskuuta 2017



Usein tähän aikaan vuodesta mummulassa mietin edesmennyttä Mirjam-Matilda mummuani.
Miltä on tuntunut, kun on jäänyt vilkastempoisesta maatilan pyörittämisestä,kolme sukupolvea käsittävästä porukasta viimeiseksi jäljelle yksikseen.
Miltä ovat tuntuneet vanhuksesta nämä pimenevät ja kylmenevät syksyiset illat.
Katson maisemia, joita tiedän hänen katselleen.Missä ovat ajatukset hänellä käyneet.
Televisio on iltaisin tuonut lohtua yksineläjälle. Päivällä aika on luultavasti mennyt mukavammin askareissa. Onhan talo ollut hänelle koti jo sodista lähtien, kun Karjalasta tulivat ja sen rakensivat.Siellä hän on miniänä kasvattanut kolme tytärtään Ville-papan kanssa.Talouteen kuuluivat myös Ville-papan vanhemmat ja naimaton sisar.
Olisiko kenties vain päivän elää saanut kuopuksensa- poika, jäänyt mummun vanhuuden turvaksi pitämään tilaa, tyttärien muuttaessa ja avioituessa kaupunkeihin. 
En kuitenkaan usko, että häntä on pelottanut, niin kuin minua ehkä nyt, jos viettäisin talossa yksin näitä pimeneviä aikoja vuodesta.
Herkistyn vieläkin muistellessani mummua itkussa silmin ulko-ovella, kun olimme taas lähdössä vierailun jälkeen.
Miltä hänestä on tuntunut, kun hetkellinen hälinä on taas hiljennyt ja auton takavalot loistaneet maantiellä.
Minä olin nuori äiti Kreetalla tuolloin.Oman elämäni vilskeessä.
Nyt jälkikäteen surettaa, ettei minulla ollut mahdollisuuksia viettää rakkaan mummun kanssa enemmän aikaa, pitämällä hänelle seuraa noina viimeisinä vuosina, ennen kuin hän siirtyi vanhainkotiin.
Näitäkin asioita alkaa käsittää paremmin oman ikääntymisensä myötä.
Se on mielestäni ihanaa, että omilla lapsillanikin on mummustani lapsuudenmuistoja, hetkistä mummulassa.He myös pystyvät yhdistämään tämän vanhan talon ja pihamaan, ympäröivät pellot ja metsät tähän hyväsydämiseen lämpimään naiseen.








maanantai 18. syyskuuta 2017



Tässä on meidän Sisu.<3
Tyttäreni perheen rakastettuakin rakastetumpi rescue-koira Kreetalta, Kreikasta.
Sisu oikeastaan löysi tyttäreni hänen ollessaan sukuloimassa siellä.
Sen jälkeen tältä sydämenmurskaajalta ei ole puuttunut mitään.
Mutta, vaikka se on saanut rakastavan kodin,huolenpidon vailla vertaa-sille on jopa hankittu Saksasta proteesi, koska sen takajalasta puuttui puolet, se on antanut meille kaikille enemmän.
Suloisempaa luonnetta ei taida ollakkaan.
Sisu kaipaa vain rapsutuksia, hyväksyntää ja laumaan kuulumista,omaan laumaansa, joka ei enää jätä.
Se palvoo omaa perhettään, eikä halunnut jättää Annaa maalla hetkeksikään silmistään.
Koska emme tiedä Sisun syntymäpäivää (eläinlääkäri arvioi iäksi 8-10v) päätimme, että se on Suomeen tulo päivä, joten vietimme tasan yksivuotis synttäreitä maalla
viikonloppuna.
Tippa nousi silmiin, kun katsoin iloista eläkeläistä, joka häntä pystyssä jolkutti hiekkatiellä -kuin sillä ei koskaan mitään jalkavammaa olisi ollutkaan, kun lähtivät lenkille tyttären kanssa. Sisu reppanan eteneminen ennen apujalkaa oli paljon vaivaloisempaa ja sitä itseään fyysisesti rasittavaa.
Sisun historiasta kertoo viimeinen kuva.
Se on jätetty,hylätty.
Niinpä se vartioi auton vieressä kun ymmärsi, että lähtöä tehdään.
Kun tyttäreni käänsi autoa, jouduin pitämään sitä valjaista kiinni ja se oli selvästi kauhuissaan. Rauhoittui vasta, kun makasi omalla paikallaan jalkatilassa tyytyväisenä.
Kunpa se ymmärtäisi, että sitä ei ikinä enää jätetä.
Ehkä se oppii siihen luottamaan vielä.
Kotona Sisulla ei ole ongelmia, sinne se jo tietää oman perheensä palaavan.
Ihana Sisu.


















sunnuntai 17. syyskuuta 2017



Ihana reissu maalle tyttären ja Sisu-kultsin kanssa.


Lauantaina nostettiin perunaa, kerättiin papuja, marjoja, salaattia,kanttarelliakin löytyi.





 Salaattiin omasta kasvatuslaatikosta persiljaa ja rucolaa ja koristeeksi kurpitsan kukka.


Illalla pimeyttä taittamaan porstuaan valoköynnös.


Sunnuntai aamu valkeni sumuisena ja kauniina.


























Kunnes sumu hälveni ja saimme upean lahjan!
Aurinko porotti siniseltä taivaalta.
Pikkulinnutkin innostuivat lauleskelemaan, perhosia lenteli ja heinäsirkat soittelivat viulujaan.
Minä parkkeerasin puutarhatuoliin ja nautin sydämeni kyllyydestä kuumasta auringon lämmöstä kasvoillani.
Jossain kurjet töräyttelivät, tikka hakkasi kelopuuta, palokärki lensi ylitseni ja huuteli mennessään,kärpäset pörräsivät - my kind of autumn day! :)
Takaisin pääkaupunkiseutua kohden maltoimme lähteä vasta seitsämän aikaan illalla.
Luulen, että tyttärenikin latasi hyvin akkujaan ensi viikon aherruksiin.

Mukavaa alkavaa viikkoa! <3 <3











perjantai 15. syyskuuta 2017



Pois vierivät kauniit kesäpäivät
ja auringon sulo lämpöisyys.
Nuo helteiset hetket, muistoon jäivät,
nyt on edessä taasen syys.

On mielessä poutapäivien koitto
ja aamuauringon suloisuus.
Oli pilvetön taivas – suuri voitto
ja kesätuoksujen ihanuus.

Soi peipposen laulu jo aamuvarhain
ja pääskysen liverrys iloinen.
Oli kastehelmien loisto parhain,
ne kimmelsi kera säteiden.

Oli niityllä kesäkukkien loisto,
ne elämän väreistä kertoivat:
Niin kirjavaa on päivien toisto,
kun valot ja varjot vaihtuvat.

Oli rannalla elämää monenlaista,
vesilintujen äänet kilvan soi.
Ne mieleen viritti kaikenlaista
ja iloisen tunteen mukanaan toi.

Nyt hiljentynyt on laulukuoro,
kun pois ovat linnut muuttaneet.
Jäi kesä taakse – on kiitoksen vuoro -
vaan muistot tallentui sydämeen.

( Paula Tarvainen  http://www.etlehti.fi/artikkeli/runoarkisto/kesamuistoja )

Hyvää viikonloppua!! <3 <3












tiistai 12. syyskuuta 2017


Eilen iski inspis oikein isolla käpälällä.
Siivosin ja järkkäilin kotia KOKO päivän.
Olen ollut niin paljon poissa, että koti on jäänyt siivoamatta ja joka reissulta on jäänyt kasoja sinne tänne "odottamaan" auvoisen emännän tarttumista niihin.
Vaan eipä ole tarttunut koko kesänä. Mitä turhia, kun on muualla. :)

Näitä hommia onkin niin paljon mukavampi tehdä, kun on halu ja into tekemiseen.
Pakosta en juurikaan siivoile...

Halusin myös raakata pois turhaa tavaraa ja selkeyttää pienen asuntoni yleisilmettä.
Joku tyhjistä tiloista pitävä tosin sanoisi, että kyllä tavaraa on vieläkin, mutta minä huomaan huisin eron ja pidän raikastuneesta ilmeestä.

Lamppu sai kaulakorun ja lehtitelineeksi aikomani nukensänky säilöö nyt kaikki kokkailukirjat, sopivasti keittiön kulmalla.
Järjestelin jopa kirjat taustojensa mukaan värijärjestykseen.Tätä olen paljon nähnyt tehtävän sisustuslehdissä.
Poistin yhden kaapin pöytäryhmän takaa ja kirjahyllyn päälle nostin pienemmän Muuramen nepparin, johon sain emaliaarteeni pois siirtyneestä kaapista.

Joskus vain organisointiäly kukoistaa.Keittiön kaapitkin sain nyt jotenkin fiksummin järjesteltyä,vaikka sama tila ja samat astiat.

Ja sattuipa vahinkokin. Olin kehystämässä aiemmin hankkimaani hyönteistaulua ja naps,nojasin vahingossa taustaan laittaessani nipsuja kiinni ja tietenkin lasi halkesi.
Lensi pari ärrää ilmoille.  ;)

Tänään jatkan! :)

Mukavaa viikonjatkoa! <3












sunnuntai 10. syyskuuta 2017




Vanhukset.
Elonkaaren varrelta, tuulista, myrskyistä ja polttavista aurinkopäivistä osumaa saaneet.
Kuin me ihmisetkin, jotkut nuorina värikkäinä koreilleet, toiset taas elämän loppusuoralla hehkunsa löytäneet.

Lämmin kostea päivä.
Luonto nuokkuu rauhallisena ja alkusyksyn kasvien värit ihastuttavat erilaisella väripaletillaan.