lauantai 19. kesäkuuta 2021

Lähdin normaalia aikaisemmin tänä aamuna kävelylenkilleni, koska halusin ennakoida helteen myöhemmin päivällä. Tarkoitukseni oli tehdä sellainen semipitkä lenkki ihan vaan, että jäsenet saisivat liikuntaa ja mieli virkistystä kesäluonnossa siedettävissä lämpöasteissa. Hellettä en oikein jaksa. Siinä kohdassa, jossa yleensä poikkean vielä toiseen metsään ennen kotiinpaluuta, päätinkin vielä jatkaa rannalle. Ajattelin, ettei vieno merituuli olisi ollenkaan haitaksi. Ja ajattelin siinä samalla myös, että mitäköhän jännää nyt näenkään. On nimittäin käynyt melkein joka kerta niin, että löytyy syykin näihin äkkipäätöksiin muuttaa reittiä. Kai ne jotain etiäisiä ovat.

Olin kuvaillut tovin västäräkkiemoa hyönteistenkeruu hommissa ja kuljin sitten ihan niemen kärkeen nautiskelemaan tuulenvireestä. Sivusilmällä näin ruovikon takana verkkaista liikettä tulevan kohti, jotain valkoista siellä liikkui. Voi että, lahden kyhmyjoutsenpari toi poikasensa näytille aivan eteeni! 

Miten kauniisti joutsen lipuu hitaasti eteenpäin veden pinnalla, kuin liukuisi jäällä. Niiden liikkeissä on jotain hypnotisoivaa. Verkkaiset sirot kaulan ojennukset ja muu on kuin suoraan baletista. Näiden kauniiden suurten lintujen toimia kun katseli, ei voinnut kuvitella taustalle mitään muuta musiikkia kuin klassista.

En lainkaan ihmettele joutsenen esiintymistä niin monessa kohtaa mytologiassamme, tarustossamme, taiteessamme ja muussa yhteydessä.

KLIK

Kuikka, kuukkeli, sielulintuja. Joutsen kuuluu minusta ehdottomasti tähän joukkoon.

KLIK

Koskettavaa oli seurata tätä verkkaista perhettä. Kuinka huolella lintuemot huolehtivatkaan pienokaisistaan. Kyllä on joutsenpojan untuvikkoniska melkein yhtä suloinen kuin on minun pienen tyttärenpoikanikin.

Joutsenten iäksi pariutumisessakin on jotain kaunista. Äitini kertoi, että on omalla lenkkirannallaan nähnyt leskijoutsenta yksinään tänä kesänä. Kettu vei sen puolison viime kesänä pesältä hautomassa. Toivomme yhdessä, että se löytäisi itselleen uuden puolison.

Saunalahden pesintä onnistui hyvin tänä kesänä, kuusi poikasta on jo kasvanut hienosti, ehkä kaikki poikaset ovat selvinneet tältä parilta.

Ei niiden kaulat vielä pohjaan yletä, mutta ilmeisesti emo ruoppasi niille syötävää kun nokat kovasti muputtivat.

Eläinlapsikin oppii äidin ja isän vieressä katsomalla.

Mitä emo ensin,

pienet perässä.

Ok, minulla on hyvä mielikuvitus, mutta mielestäni emo katseli poikastensa touhuja kovin ylpeänä.


Isin työ oli toisaalla.Se kartoitti herkeämättä ympäristössä tapahtuvaa, samalla kun mamma ruokaili poikasien kanssa. Tämä uros on ollut muutenkin esimerkillinen perheen pää.Se ajoi keväällä jo ennen pesintää kaikki tunkeilijat reviiriltään, joka nähdäkseni sen mielestä kattaa koko lahden. Lensi jopa kaukaa vastarannalta häätämään muita pois. Ehkä sen tomeruudessa on osasyy siihen, että pesintä niillä on onnistunut näin hyvin. Tuskin on kannattanut yrittää lähestyä sen poikasia pahat mielessä.

Kun siirryin kauemmaksi, poikaset rohkenivat uimaan isänsä luo, pidemmälle emosta.

En tiedä, antoiko isä niille kuitenkin käskyn palata äipän luo, koska kaikki yhtä lukuunottamatta uivat takaisin.

Olikohan tämä urospoikanen, joka halusi harjoitella vartioimista. No, se mielikuvitukseni taas... ;)

Sinne jäi perhe ruokailemaan kun jatkoin matkaani, ja isä katsoi tarkkana perääni.

Mukavaa viikonloppua!<3 Muistakaa juoda vettä!<3

 

tiistai 15. kesäkuuta 2021


Piilossa, liikahtamatta
linnut luoksesi saat.
Kumarra selkäsi syvään,
kun kukkivat apilaat.
Polvistu pienemmän eteen
silmin kuunnellen.
Siinä on kätketty sana
kirkas ja hiljainen.

Helvi Juvonen




 


















 






perjantai 11. kesäkuuta 2021


Ihanat pari päivää maalla tyttären ja tyttärenpojan kanssa. Kun olimme kastelleet kukat hautausmaalla, lähdimme pienelle kävelylle maalaismaisemiin. Jos minulta kysytään, eivät maisemat tästä paljoa paranekkaan, vain vihreää silmänkantamattomiin, ja sinistä taivaalla ja vihreyden keskellä, valkoisia poutapilvilampaita purjehtimassa hissukseen eteenpäin.

Kyllä sielu lepää kun ei ole keinotekoisia ääniärsykkeitä, ainoastaan linnunlaulua ja tuulen huminaa, ei kerrostaloja, ei ruuhkaa, ei sementtiä eikä betonia.

Hyttysiä on tänä kesänä ollut omiksi tarpeiksi. Ai että, että paratiisissa pitää aina olla joku häiriötekijä, ettei ihan täydellisyyteen päästäisiin. Tytär oli kuitenkin keksinyt oivan ratkaisun. Oli Ikeasta hankkinut suuren hyttysverkon, jonka ripustimme koivun oksaan ja sisään pikkumiehelle leikkitila. Kävi pieni sen sisässä läpsyttelemässä vettäkin omassa puhallettavassa altaassaan. 


Ilta-auringossa harsokatos oli kaunis, kun se hiljaa heilui vienossa tuulessa, ja valo siivilöityi sen läpi. Vaikka mummin nilkat on syöty täyteen punaisia, kutiavia paukamia, pikkumies säästyi niiltä onneksi kokonaan äidin vartioivan haukankatseen alla.


Mukavaa alkavaa viikonloppua!

maanantai 7. kesäkuuta 2021

 

Näissä hetkissä vuotta usein toivoisin, että osaisin ajatukseni ja tuntoni muotoilla sanoiksi, runoiksi. Yhtä kauniina kuin ne tunnen. Ihailen niitä, jotka saavat sanansa helisemään kesän kauneutta. Kuinka kuvailisin esimerkiksi sitä, kuinka ihmeellisen kaunis on kurjenpolvi juuri nyt. Kuinka sen hehkuva väri loistaa vihreästä taustastaan, kuinka herkkä sen yksinäinen kukka on ilta-auringon valossa.

Miten tuollainen täydellinen väri on syntynytkin vihreälle pariksi!


Kuinka kuvailisin tunnetta katsellessani koivun oksien läpi, niitä monia ulottuvuuksia niissä.


Suuri tunne ailahtaa sisälläni siinäkin, kun tallin ikkunasta näkee nyt tuulessa lainehtivaa, elävää vihreää, silmänkantamattomiin. Juurihan minä viime syksynä siinä katselin maatuvaa, melankolista maata.
 

Kaikessa niin terävät ääriviivat, valoa yltäkyllin!

Pelargoniani pääsivat kotiin mummulan porstuaan. Pitkiksi hujakoiksi kerkesivät kaupungissa kasvaa. Jokohan kohta taas kukkivat komeasti.

Voikukat valkoisina höyhtyväpalloina jo. Niin on kaunis luonnon mestariteos sekin kun läheltä tutkii.

Koko piha maalla kukkii nyt. 

Olisi veikeää osata kirjoittaa runo myös koivusta siimansa päässä roikkuvista, vihreistä mittarimadoista. Tai näistä hienoista kääreistään.

Koska itse en osaa asetella sanoja runoiksi niin, että saisin haluamani läpikotaisin kerrottua, jaan näitä runoja, ihmisten jotka osaavat.


Hiljaisuuden takana

 aukeaa uusi ulottuvuus,

 missä yö ja päivä

sulautuvat toisiinsa,

missä levoton mieli

vaipuu hiljaisuuden mereen,

missä kaukainen valo 

sulautuu ajattomuuteen.

Se on sanoihin turtuneen

korville retki luovuuteen.


Aino Riihiaho

(kiitos lainasta Aimarii)


Toivotan kauniin kesän jatkoa tänne piipahtaville!❤❤