tiistai 25. huhtikuuta 2017




Viikkoon on mahtunut säitä ja tapahtumia.Kauniita taivaita ja ikimuistoisia hetkiä.
Tuolla ulkona linnut jaksavat tälläkin hetkellä laulaa kevään riemusanomaa, vaikka taivas roikkuu ja satelee. Haluan yhtyä niiden toiveikkuuteen ja uuden alkamisen uskoon.
Satakoon! 
Tuleepahan suuremmalla todennäköisyydellä sieniä syksymmällä.




Lauantaina mukavaa illanviettoa tutun pariskunnan kotona. Kokkirouvan mahtavia aasialaisherkkuja ja jännittävä pikkuleijonien matsi.
Pitkiä mieltä virkistäviä keskusteluja.
Kiitos vielä! <3































Pohjanmaalta tuotu sireeninoksa yrittää kukkia.
Toivon, mutta pahoin pelkään, ettei jaksa kuitenkaan.






maanantai 24. huhtikuuta 2017






Hei vaan! Puro huus ohi rynnäten.
Pois alta on kiire mulla.
Koko metsä on tänään laastava
kevät-hienohelman tulla.

Pois alta, tai kera vanhan muun
sinut laastaan, vanha veli!
Puro silmää iski ja nauraen
ohi mennä pärskytteli.

Oli nuori metsä ja nuori maa,
sini taivaan nuorna väikkyi.
Koko metsä viritti viulujaan,
koko metsä laulua läikkyi.

Kevät saattoi tulla tänään jo!
Oli kiirettä siks joka puolla.
Sinivuokot, silmät pestyinä,
piti vartiota jo tuolla.

Kas vaan! Oli palannut peippokin
jo etelän kylpylästä.
Akustiikkaa metsän tarkisti
se jo kaiun helinästä.

Ja varisten lentoharjoitus
oli sinisten ilmain alla.
Koko metsä nauroi äänehen
ja aurinko taivahalla.

Lauri Pohjanpää

























sunnuntai 23. huhtikuuta 2017




Puskissa piilottelevat, karkuun lentävät, lähestyttäessä rannalta heti veteen pulahtavat,
pyllistelevät ja kevättouhukkaat kauniit linnut.
Niitä kohtasin tänään kävelyretkelläni rannalla.
Västäräkki oli ensimmäiseni tänä keväänä.
Viipotti tuolla lammikostossa niin kovalla vauhdilla, että juuri ja juuri osui pariin kuvaan.
Tuota yhtä vesilintu pariskuntaa en tunnistanut, mutta googletuksen jälkeen olettaisin, että isokoskelopari?
Pyllisteleviä joutsenia oli taas Saunalahden poukama valkoisenaan.
En tiedä onko tämä omaan rauhaansa, pohjaa kuopsuttamaan tullut pari sama, jota ihailin aikaisemmin.
Harakan selässä sulat hohtivat auringossa kauniin sinisinä.
Metsäkyyhky pullukka oli kuvaajan pysähtymisestä kovin huolestunut ja lennähtikin kuvan jälkeen heti matkoihinsa.
Fasaanikukko ainakin yhden rouvan kanssa paineli kaislikkoon piiloon heti kun olivat arvioineet minun viipyvän kohdallaan liian kauan.
Ujoin kaikista taisi olla tuo sinisorsa uros.Sieltä se rämeiköstään tuijotti minua liikahtamattakaan.Luuli varmaan, etten huomannut sen hienosulkaista päätä sieltä kurkkimasta.
Tänään kohdalleni osui siis kohtalaisen suuri joukko lintuja, joista jopa kuvatkin sain otettua.
Punarintaa oikeastaan lähdin vasiten etsimään, mutta en ole valitettavasti vieläkään sitä kokemusta rikkaampi...

Mukavaa alkavaa viikkoa! <3




































perjantai 21. huhtikuuta 2017




Lämpöä selvästi pyrkii nyt esiin.
Harmaata, vähän kosteaa, mutta keväistä! <3

Minä paalaan tässä postauksessa helmikuulle.
Olin kuvaamassa tuolla Kauklahden kartanon alueella aikaisin aamulla.
Oli juuri satanut vitilunta.
Jotkut teistä ehkä muistavat peltonäkymät, joita olen pariinkin otteeseen kuvannut tänne blogiin talvisaikaan.
Tuona aamuna poikkesin tieltä ja kävelin pellolle, että pääsisin kauniiseen maisemaan sisään.
Juuri sataneen lumen takia pellolla ei ollut kuin minun taakseni jättämät askeljäljet ja metsästä päin tuleva askelnauha.
Muistan, kun katselin jälkiä ja ihmettelin, kuinka iso koira oli jolkotellut ihan itsekseen metsästä pellon poikki näin keskellä Espoota ilman isäntää.
Jäljet olivat todella isot tassun jäljet.
Kyllä minulla se susikin siinä mielessä kävi, mutta pidin sitä aika lailla mahdottomana ajatuksena kuitenkin.
Kun jatkoin matkaani metsäpuistoon minulla oli hyvin vahva tunne siitä, etten ollut yksin.
Perustelin mielessäni tunnetta tuolloin sen suden käväisyllä ajatuksissani.
Aistini olivat kovin valppaina koko sen ajan, kun metsässä olin, aamuaikaisella yksin.

No nyt sitten isäntä kertoi, että kartanon mailla on nähty iso susi.
Lähdin netistä metsästämään asiasta kertovaa juttua.

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/509892-poliisi-varoittaa-suurikokoisesta-sudesta-liikkuu-espoossa-ja-kirkkonummella

Palaan mielessäni siihen jännään tunteeseen, jonka siellä metsikössä koin.
Kummitätini, kokenut Lapissa vaeltaja ja metsissä usein yksinkin marjastava ja sienestävä on pari kertaa kuvaillut tilannetta kun tulee hyvin vahva tunne siitä, että häntä tarkkailaan.
Onkohan meillä ihmisillä vielä jäänteitä tuollaisista aisteista.
Välittyykö esim.pedosta haju nenäämme, jota emme enää nykyään pysty analysoimaan, mutta jokin vielä sisällämme nappaa siitä kopin?

Oli niin tai näin, minusta tuntuu jotenkin upealta se pieni mahdollisuus, että jos tuolta peltoaukeamalta olisi filmikuvaa katseltavana tuolta aamulta, siinä ensin saattaisi jolkotella yksinäinen upea susi ja hiukan myöhemmin kuvaan ilmestyisi keski-ikäinen naisimmeinen kameroineen. 

Mukavaa viikonloppua kaikille luontoimmeisille! <3










torstai 20. huhtikuuta 2017




Luin naistenlehdestä jutun siitä, mikä asunnosta tekee kodin.
Jäin miettimään tätä omalla kohdallani.
Minulle koti on äärimmäisen tärkeä tukikohta.
Tunnen jo hississä lähestyessäni sitä hetkeä, kun palaan työpäivän jälkeen kotiin, kuinka rentoudun.
Työvaatteet lentävät ensimmäisenä, päälle jotain väljää ja mukavaa, rintaliivitkin riisun.

Koti ympäröi minut suloisesti kaikella, mistä pidän. Minun kirjani, taideseinäni ja nämä pienet hassut "kaverini".
Kaikkialla, mihin silmä osuu tuntuu tutulta ja omalta. Minun maailmaltani.
Introverttina kuormitun päivän mittaan ulkopuolelta tulevista haasteista, koti ottaa kuin syliin tämän jälkeen.

Kaikella ystävällisyydellä minun on vaikea kuvitella, että joku muu sisustaisi tai somistaisi minun kotini.
Että asuisin kodissa, joka kuvastaisi toisen ihmisen näkemystä ja maailmaa.
Kotini on aina ollut minulle pesä, omannäköiseni turvapaikka.
Vaikka olen saanut elämäni varrella esim. nuorena tyttönä vain pienen nurkan asunnosta, olen tehnyt siitä näköiseni, paikan johon on ihana saapua, paikan jossa minun on hyvä olla itsekseni, omassa kotimaailmassani.

Koti on myös perhe, me. Rakkaat.

Jotkut sanovat, että koti ei ole heille tärkeä, että koti on siellä missä ovatkaan.
Minä en kuulu tähän ryhmään.
Minulle koti on pelkkää lämmintä auraa, tietyssä paikassa paikka, jossa saan olla 100% minä.
Ja minun kodissani pitää olla paljon minun mielestäni kaunista, inspiroivaa ja energisoivaa näkysällä. :)

Kuulisin mielenkiinnolla, mikä asunnosta tekee sinun mielestäsi kodin?
Vai kuulutko heihin, joille koti on vain yösija vailla sen syvempää tarkoitusta.



















keskiviikko 19. huhtikuuta 2017




Tekemisen tahto on valtava.
Puuhastelen.
Järjestelen taulujen paikkoja, että uusimmat mahtuvat joukkoon taideseinälleni.
Tunnen pientä pettymystä siitä, kun en pysty vaikuttamaan asioihin, vallitseviin faktoihin.
Tuntuu, että taas odotan aikaa tulevaa, vaikka se aika pitäisi olla juuri nyt.
Järkiinnyn ja soimaan itseäni.
Minullahan on nyt vapauteni, kaikki mahdollisuudet mennä ja tehdä mitä ikinä.
Ja minä odotan vain sitä yhtä.
Odotusteni kohde maalautuu aamuauringosta luultavasti tälläkin hetkellä siellä peltojen ja metsien ympäröimänä.
Pihatikka pärryyttelee pitkin puita ja olisikohan oma västäräkkikin jo palannut.
Tyttäreni kertoi jo nähneensä.
Voisiko se terminen kevät jo alkaa, yöpakkaset väistyä.
Muuten täällä yksi mummolankipeä hyppii kohta pitkin seiniä! :)







Pohjanmaan reissulla löysin kirjahyllystä ihanan vanhan kasviopin.
Miten kauniit kuvat!










     Pohjanmaalla kokeilin myös vesiväripensseliä sovittaa käteen -vaatii vielä harjoittelua!








                          Tästä hommasta pidän erityisesti. Inspiskirjaa on niin mukava tehdä!