Elämän merkit minussa.
Keski-ikäisyydessä on ihanaa armeliaisuutta itseään kohtaan.
On niin mukavaa olla jo sinut itsensä kanssa.
Aika pitkälti henkisesti kuin ruumiillisestikin.
Kelpaan hyvin itselleni. Kaikkineni.
Minulla ei enää ole tarvetta yrittää hurmata ketään fyysisin keinoin.
Taannoin saunassa kiinnitin huomioni kehoni merkkeihin, niihin elämän jättämiin.
Synnyinkin 56 vuotta sitten merkki ohimollani.
Syntymämerkki, jonka perin mummultani.
Mirjam-mummulla tumma luomi, jossa kasvoi karvaa oli käsivarressa,
siskontyttäreltä tämä samainen luomi löytyy myös kädestä.
Muistan, kuinka se häiritsi teininä ja nuorena naisena.
Yritin piilottaa sen otsatukan alle.
Pyrin kävelemään aina seurassa,varsinkin miesseurassa sillä puolella, ettei sitä näkynyt, jos tuuli tuiversi hiukset pois ohimolta.
Joskus aikuisiälläkin joku on luullut, että minua on lyöty.
Nykyisin en luomea enää edes juurikaan muista.
Se on kyllä jo haalentunutkin, eikä pistä enää niin silmään.
Löydän kehostani myös lapsena sairastamani vesirokon arpia.
Ja tuon ruman, leveän arven säärestäni, jonka Kustavissa nuori, hermostunut eläinlääkäri ompeli,
isäni pitäessä jalastani kiinni ja rauhoitellessa minua.
Hetkeä aikaisemmin olimme sisareni kanssa pelanneet sulkapalloa, ja kompastuin terävään suureen kiveen.
Yhdestä sormestani löydän arpimuiston siitä, että kesäleirillä Strömsön saaressa lapsena vedin kaslanlehdellä sormeeni haavan, joka sittemmin tulehtui pahasti ja sormesta kuorittiin iho märän ympäriltä lääkärin toimesta.
Sääristäni löytyy myös hiussuonien purkautumia Kreikan ajoilta.
En kuunnellut viisaan, vanhan professorin neuvoja aikoinaan työpaikallani nuorena naisena, toimiessani tarjoilijana Mikonkadun ranskalais-bistrossa Chez Mariuksessa.
Hän neuvoi Kreikkaan matkustavaa käyttämään hyviä kenkiä, koska maan vetovoima on suomalaisen keholle erilaisempi lähempänä päiväntasaajaa.
Raskausarvet rinnoissa, niissä, jotka nuorena niin kauniin pyöreinä ja pienehköinä repesivät jo raskauden aikana turvotessaan valtaviksi.
Ja jatkoivat repeämistään maidon niihin noustessa synnytyksen jälkeen.
Nuokkuvat nyt jo sympaattisesti työnsä hyvin hoidettuaan.
Lastenlääkäri neuvoi pitkään imettämään, kun kummankin vanhemman suvussa tarjolla allergiaa, ja minähän imetin, kun maitoa tuli, puolitoistavuotiaiksi kummankin lapseni.
Rakastamani kesäaurinko on vuosien saatossa uurtanut juonteita kasvoihini,
herkut asettuneet uumalleni.
Yhtäkään hetkeä auringon lämmössä tai herkuttelua hyvässä seurassa en antaisi pois, enkä kadu.
Näiden merkkien ja arpien kanssa elän elämäni loppuun asti.
Ne ovat minun merkkejäni eletystä elämästä, elämänpolusta, jolle tuo alimman kuvan
pienokainen aikoinaan lähti syntymämerkki ohimossaan.
Hyvät sinunkaupat itsensä kanssa,
sen kun olisi jo nuorempana oivaltanut.
Mukavaa viikonloppua! <3 <3
