sunnuntai 24. syyskuuta 2023


Tämä vuodenaika soittelee sielussani aivan erityisiä säveliä.
Se resonoi luonteenpiirteisiini.
Minä en ole seurueen ilopilleri,esillä olija,
enkä rohkea heittäytyjä.
Minä olen sivustaseuraaja,tarkkailija,kuivan,yksioikoisen huumorin ystävä,
hiukan mollisointuinen,yksikseen vetäytyvä.
Iältänikin jo syksyssä.
Senkin tähden tuntuu niin kotoisalta.
Luonto ja minä kohtaamme,kättelemme,jopa halaamme toinen toisemme syksyisin.
Yli kuusikymppinen tajuaa jo elämän rajallisuuden.
Syksy,sen tuntu,alleviivaa tämän.


Mennyt kesä varisee maahan ja maatuu.
Uuden alun voimaksi.
Rakastan kevättä ja kesää.
Keväällä yli kuusikymppinenkin pääsee vauhtiin mukaan,
saa ilakoida ja unohtaa vauhdin hurmassa hetkeksi sen,
että syksyn viitta on jo asettunut pysyvästi harteille.


Syksyllä kesän perhonenkin lentää jo repaleisin siivin.
Se yritti kovasti vielä räpistellen nousta kostean aluskasvillisuuden,
kuin häkin,sisältä lentoon.
Otin sen varovasti sieltä ja kuljetin aurinkoon kanerville lepäämään.
Meillä oli sielujen sympatia siinä.


Vilja on kypsää,niitettykin jo.
Pelto sängellä.
Kaikki ympärilläni on kanssani tahdissa.


Metsässä kuuntelin ruskottuvien koivunlehtien havinaa.
Siinä havisivat,leijailivat maahan,
satoi keltaisia lehtiä,
maatuvat,
 ja ensi kesänä siinä kohtaa kukkii lehdokkeja.
Samalla mietin,kuinka kaunis sana on metsätuuli.


Sitähän tämä syksy on.
Hiukan haikea kohta vuodessa.
Kesän ilot ovat takana päin,
hiljennämme talvea kohti.
Mielestäni syysmyrskynkin voimassa on jotain kauniin haikeaa,
kun se repii puut paljaiksi ja esittää dramaattista näytöstään,
kuin musta velho.

Tunnelmallista syksyä!