sunnuntai 20. maaliskuuta 2016




Palmusunnuntaita jo vietetään.
Aamu alkoi pitkän silmittelyn jälkeen sähäkästi, kun kuulin, että trullit jo veisasivat naapurin ovella.
Pinkaisin ikääni nähden ihmeen sulavasti laittamaan edea hiukset siistimmiksi, etteivät noitaparat ihan pelästyisi.
Törmäsin ovelle ehkä kuitenkin niin yllätetyn näköisenä, että lorut jäivät lapsosilta suuhun, kun he jo silmäilivät ojennettua makeiskippoani. :)

Suunniteltu aamulenkkikin vaihtui puolilta päiväiseen, kun nukkumatti niin minua pitkään höuhensaarilla piteli, vaikka urvahdin sohvallekin jo puolessa välissä uutisvuotoa...kevätväsymystä?

Meri oli taas tänään erilainen.
Yöllä satanut lumi muodosti kauniita pälviä ja pilvien heijastumat elävöittivät meren pintaa.Ja sulava uusi lumi harmaita laikkuja.
Pitkään piti ihastella Saunalahden Kirkkonummelle päin vievän sillan alla, sulavaa lunta tieltä ohjaavasta aukosta tippuvia pisaroita.
Pisarat muodostivat kauniita renkaita merenpinnalle ja renkaiden väri vaihtui, kun siirtyi kauemmaksi.

Joku oli autolla piirtänyt kauniit sydämet ja kiireisiä noitiakin oli ollut liikkeellä.
Rentouttavaa palmusunnuntaita, minä alan nyt thaikeiton tekoon.


















8 kommenttia:

  1. Tuolla sillan alla on tullut itsekin kuvia otettua.:) Näköjään autollakin voi sydämiä piirtää, kun osaa, ei onnistuisi minulta:))

    Hieno palmusunnuntain kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silta on aika monumentaalinen alhaalta.Ja siellä ollessa hurja tunne, kun autot ja varsinkin raskaskalusto ajaa yli. Minulla ei ole ajokorttia, mutta epäilen, että kuvio syntyy ensin kaartamalla esim. vasemmalle, sitten peruuttamalla kaartaen toiseen suuntaan ja vielä hiukan takaisin kääntyessä menosuuntaan? :)Kiitos Sirpa!

      Poista
  2. AIvan mahtavat kuvat! Ja miten joku on osannut tuollaisen sydämen tehdä autolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irm... eikun Hannele! :) Ei vaan, kyllä minä jo oikeasti olen nimesi omaksunut.<3
      Epäilykseni, miten kuvio syntyy, kirjoitin tuonne Sirpan kommentin vastaukseeni.

      Poista
  3. Hienon sarjan olet onnistunut kuvaamaan!
    Luonnon kauneutta ja urbaaneja näkymiä.
    Suosikkia on vaikea valita, mutta tuo viimeinen kuva on kyllä aika hellyyttävä :)
    Rentouttavaa Palmusunnuntaita sinullekin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija!En ehkä muuten niin olisi tajunnut tuota sillanalusta kuvata, mutta jäin noita renkaita ihastelemaan ja huomasin, että on tuo siltakin aika mahtava näkymä omalla karulla tavallaan heijastumineen.Ja kiitos!

      Poista
  4. Ihan mielettömät kuvat, olet kyllä taitava. Ja jee, sieltä se kevät on tulossa, jäät sulaa, jeejee.

    Luulen kyllä melko varmasti, että sydänjäljet on mopolla tehty :). Ajatella, joku mopopoika... ♥

    VastaaPoista
  5. Oi,paljon kiitoksia Pilvi!<3
    Kovasti täälläkin jo odotellaan jäiden sulamista!
    Jos tarkasti katsoo, sydämet muodostuvat kahdesta samaan aikaan liikkuvasta pyörästä, näin ollen luulen edelleen, että auto on ollut asialla? :) Vaikkakin tuo mopopoika teoria sulatti sydämeni!<3

    VastaaPoista