tiistai 6. maaliskuuta 2018



Kaikki kylmä, jää ja lumi.
Luulen, että olen nyt saanut niiden kauneudesta kyllikseni.
Toivoisin niiden pian jo sulavan vedeksi.
Vedeksi, joka merissä ja järvissä, joissa ja puroissa liikkuisi vapaana.
Vedeksi, jonka liikkeissä aurinko kimmeltäisi.
Vedeksi, joka sulattaisi pitkään roudassa nukkuneen maan.

-josta sitten alkaisi nousta uusi kevät.











 Löysin aivan ihanan tuutulaulun netistä.
Valitettavasti sen kirjoittaja ei ollut laittanut nimeään alle.
Tiedän, että teistä moni on jo pienen pojan mummi, tai äiti.
Haluan jakaa löytöni teidän kanssanne.
Minullakin oli kerran innokas pieni kalamies,nyt jo aikamies. :)
Olen aina tykännyt tuutulauluista. Maailman kielillä löytyy
niin kauniita ja koskettavia tuutuja.
Tuutuset herkistävät ja kuljettavat suloisiin hetkiin, kun tuuditit omia pieniä tai
mummi tai äiti sinua?

Mukavaa viikonjatkoa! <3 <3




Pieni kalamies

Keinu, pieni kalamies
unten lainehilla,
tuuli yöllä verkot täyttää
onnen ahvenilla.

Nouse unilinnun selkään
taivaan apajilla,
pienet tähtikalat leikkii
sinilainehilla.

Taivaan kultalaiva kulkee
pilvisaaren rantaan,
paina pieni kalamies
pääsi kultasantaan.

Äiti laulaa unilaulun
suukon sulle antaa,
pienen pojan uupuneen
omaan tuutuun kantaa.


18 kommenttia:

  1. Ihana tuutulaulu ja upeat kuvat <3 Ihanaa päivää Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole suloinen?😊
      Kiitos Hilu ja aurinkoista päivää Sinullekin!♡

      Poista
  2. kevättä odotellaan täälläkin:) Ihana laulu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa,että ensi vikolla säät leutoutuvat.Kovasti jo toivoisi kunnon kevään alkavan.😊
      Kiitos Sussi!♡

      Poista
  3. Kaunis tuutulaulu <3 Talven ilot riittävät jo minullekin ja olisin niin valmis kevääseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😊 Nyt lämpöä ja vihreää, eikö niin?
      Kiitos Sirpa!♡

      Poista
  4. Kimmallusta kuvissa ja sanoissa 🌞

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kevään kirkkautta ja kimallusta kuvissasi ♥

    Voi miten kaunis tuutulaulu! Tuota tulen laulamaan tyttärenpojalle unilauluksi vielä lukuisat kerrat :)

    Kiitos Mirjam-Matilda ja lämpöisiä, lumetsulattavia kevättuulahduksia luoksesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että sinä vesillä liikkujana tiedätkin, mitä tarkoitin tuolla kimalluksella? :)
      Ajatella, kohta kaikki on totta, eikä vain odottavaa unelmaa!
      Minä uskon vakaasti, että pienen ihmisen uni on suloisempaa, jos hän nukahtaa tuutulauluun rakastavilla käsivarsilla. :)
      Kiitos Ansku ja sulavia lumia ja avautuvaa merta sinne sinun luoksesi! <3

      Poista
  6. Herkistävä postaus! <3
    Kevät etenee ja jäät sulavat aikanaan. Nyt niiden kauneutta saa vielä ihailla. Lempeää loppuviikkoa Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe ja lempeää loppuviikkoa Sinullekin! <3 Minä täällä olen jo kovin malttamaton. :)

      Poista
  7. Elämä on ihanaa kun voi unelmoida - keväästä, kukista, laineiden liplatuksesta, lintujen konsertista . . . jääkuvasi ovat upeita, kuuluu aivan jään ritinää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmointi on niin suloista!Kylmän keskelle voi unelmoida lämmön ja kukkaset. :)
      Teillä siellä onkin jo kevät kauneimmillaan, täällä vielä hetki kuunnellaan jään ritinää. :)
      Kiitos Suomalainen Kyproksella! <3

      Poista
  8. Kauniit jääkuvat ja ihana tuutulaulu <3 Meidän keskimmäinen on syntynyt joulun alla, ja silloin hänen vauva-aikanaan tuli kuunneltua Joulupukin kehtolaulua, sydämeen käyvät sanat siinäkin. Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin kuuntelemassa tuon mainitsemasi tuutulaulun,hyvin kaunis on sekin.
      Kiitos Hensku ja aurinkoista loppuviikkoa! <3

      Poista