sunnuntai 11. maaliskuuta 2018




Tänään alkukevättä en löytänyt auringosta, enkä sen valossa kimmeltävistä hangista.
Se löytyi utuisesta, seepian hämärästä, tuhruisesta kosteudesta.
Talvea sulatellaan jo pois.
Kevättä löysin myös titityystä, joka kuulosti melkein oikealta.
Tosin laulaja painoi raskaasti lopputyytä jännästi alaspäin, vaikka
se silloin ennen laulettiin ylös ja keveästi.














































Postaukseni toisessa osiossa kuljetan sinut menneeseen maailmaan.
Isäni äidin sisarella ja hänen miehellään oli ennenmuinoin antiikkiliike, jota sitten
jatkoi isäni veli, koska perustajapariskunnalla ei ollut lapsia.

Pääsimme joskus oman sisareni kanssa isän mukaan, kun hän lähti
veljensä avuksi purkamaan veljen ostamia kuolinpesiä.
Niiltä reissuilta meille kerääntyi kotiin mitä mielenkiintoisempaa 
pikkutavaraa, jota muutoin olisi viety roskiin.

Helsingissä on edelleen Widemarkin kelloliike.
Isäni veli osti lapsuudessani perustajaperheelle kuuluneen kuolinpesän.
Muistan kuinka sisareni kanssa keräsimme vanhoja pitsialushameita ja muuta sen ikäisiä
tyttöjä kiinostaneita hepeneitä roskiin menevistä.
Olen monasti ajatellut, että olisinpa nyt tuossa touhussa!
Kuinka osaisi tavaroista ottaa syrjään ihan eri näkökantilla.
Joka tapauksessa, paljon kaikkea jännää kulkeutui meille kotiin.
Muun muassa vanhat gynekologin instrumentit.
Vanhoja teatterimonokkeleita,viuhkoja,harja/peili settejä ym.ym. joita sittemmin käytimme ahkerasti leikkiessämme "vanhanaikaista".
Minulla on Widemarkin käyntikorttejakin pieni laatikollinen.
Olen näitä vanhoja papereita ja valokuvia nyt pyöritellyt ja mietiskellyt
näitä ihmisiä. 
Rouva Aino Enkvist on saanut postia ja hänen tittelikseen on kirjoitettu
tohtorinna.
Olisiko ollut kenties Johan Widemarkin vaimo, sisko, tytär?
Ja kuuluivatko lääkärin välineet hänelle?
Alla Widemarkien jäämistöstä löytyneitä  valokuvia.
Miten mielenkiintoista sukeltaa noihin aikoihin?
Näiden kuvien kohdalla kaikesta näkee, että kyse on vauraasta yläluokasta.

Mukavaa alkavaa viikkoa! <3 <3













































18 kommenttia:

  1. Voi, että rakastan vanhoja valokuvia! Olen jo lapsena rakastanut ja siksi minulla onkin pappani vanhimman siskon valokuvat, siskolla ei ollut perhettä ja oli sanonut, että kun hänestä aika jättää saa Hannele kuvani...ja pienen patsaankin sain, jota olin aina ihaillut mummon luona..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla,että sait rakastamasi ja arvostamasi valokuvat itsellesi.Isotäti muistanut,kuinka niitä lapsena mielelläsi katselit.😊
      Kiitos Hannele!♡

      Poista
  2. Oih..millaisia aarteita, nuo vanhat valokuvat on sitten upeita! Jotekin ennen aikaan on osattu kuviin taltioida sellainen ihanan seesteinen ja kaunis tunnelma:) Kiva kun pääsin kuvin mukaan tuonne menneseen maailmaan! Mukavaa talvipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin?😊Kuvista saa niin paljon tietoa kaikesta ennen olleesta,kun niitä tarkastelee huolella.Ja kaunis nostalginen tunnelma.
      Kiitos Päde!♡

      Poista
  3. Talven kaunista harmoniaa.

    Onpa mukava kurkata menneisyyteen vanhojen kuvien kautta.
    Muoti onkin ollut ihan erilainen kuin tänä päivänä.
    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus!♡
      Minä melkein toivon, että olisin elänyt tuolloin.😊

      Poista
  4. Tuolla rannalla heinien suojassa rakastavaiset halailemassa :)

    Kaikki kauniit kampaukset, hatut ja leningit jopa kaulakorut. Yhdessäolo ja eväät luonnonhelmassa.

    Kuvat kertovat paljon, niihin voi aivan uppoutua!

    Mietin pitkään, rohkenenko kirjoittaa sinun blogiisi, koska minulla ei ole omaa sellaista. Jotenkin minusta tuntuu, ettei ole reilua kommentoida nimettömänä. Mutta taas minä silti yökirjoittelen, sormet vain naputtavat. Jos se ei ole sopivaa, kerrothan minulle.

    Minä olen kuunnellut helmipöllön "puputusta" jo kahtena lauantaiyönä vilvoitellessani portailla saunan jälkeen. Ilostuin siitä kovin ja hyppelehtien tulin sisälle kertomaan perheelle :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle! toivottelee Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä huomasit!😊
      En itse huomannut kuvatessani, mutta laittaessani blogiin näin myös tuon toisiinsa kietoutuneen parin kaislojen suojassa.
      Älä missään nimessä ajattele, ettei kommentoiminen olisi sopivaa, jos itse ei pidä blogia!Minä sydämestäni toivon, että saamme jakaa mielipiteitä kanssasi jatkossakin!♡
      Minä niin sieluni silmin näen,kun hihkut sisään mennessäsi kuulemastasi puputuksesta.😊 Ei ole minullakaan maalla mieluisampaa,kuin istuskella portailla ja katsella ja kuunnella luonnossa tapahtuvaa.
      Kiitos Maiju ihanasta kommentistasi ja mukavaa viikkoa sinne Sinulle!♡•

      Poista
    2. Onpa kiva kommentti! Ihanaa on aina, kun saa viestin blogiinsa! Hyvä sinä! 💚

      Poista
  5. Kyllä voi utuisen tuhruinen ja kostea kevättalvikin olla kaunis, ainakin jos sinä sitä pääset kuvaamaan ♥
    Lumoavaa, menneen ajan tunnelmaa tulvillaan nuo vanhat kuvasi! Tässähän tulee ihan nostalginen tunnelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku ihanista sanoistasi! <3 Jännää, että eikö ole hiukan kuin katselisi jotain elokuvaa puvustuksineen?:) Ja kuitenkin kuvat ovat hetkiä näiden ihmisten oikeasta elämästä.

      Poista
  6. Kevään synnyttävää kosteutta täynnä nuo luontokuvasi!
    Vanhoja valokuvia minäkin tutkin mielelläni, vaikken kuvista ketään tuntisikaan. Vaatteet, kampaukset, se mitä kuviin on haluttu ottaa mukaan, ympäristöt jne.
    Kiitos M-M pienestä mahdollisuudesta piipahtaa hetkeksi menneeseen aikaan ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kevään synnyttävää", ihana!
      Astuisin NIIN kovin mielelläni aikakoneeseen, joka kuljettaisi minut hetkeksi kunkin kuvan tilanteeseen. :) Hypistelemään kankaita ja kuuntelemaan tuon ajan naisten ajatuksia ja mietteitä.Olivatkohan tuoksut erilaisia tuolloin. :)
      Kiitos itsellesi Seija! <3

      Poista
    2. Vau mikä bannerikuva ❤️

      Poista
  7. Kevään tuntu on kuvissasi! Olet päässyt ihan huikeita aarteita tutkailemaan. Inspiroivaa tiistaita! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija!Huomasin juuri vastauksesi, joten nyt toivottelen ihanaa viikonloppua! <3

      Poista
  8. Joko todella siellä alkaa kevääntulo? Kuvat ovat kyllä siihen malliin.
    Vanhojen valokuvien myötä todellakin pääsee kurkkaamaan menneeseen aikaa. Sulla on hieno kuvasarja tallella. Pukeutuminen on huoliteltua, picknikilläkin.
    Kuten Seija tuossa ylempänä kommentissaan. Bannerikuvasi on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pakkanen on taas palannut ja huomenna vissiin taas plussalla, että edestakaisin täällä mennäään kevättä kohti.
      Noissa kuvissa on niin paljon kaikkea mielenkiintoista, tuota aikaa kuvaavaa.Onneksi meillä on valokuvat!
      Kiitos Aimarii! <3

      Poista