Veden liike hypnotisoi minua samalla tavalla kuin tulenliekkikin. Rakastan täällä blogeissakin vesikuvia, aallontyrskeitä, rantaan lipuvia laineita, myrskyaallokkoja, heijastumia väreilevässä vedessä. Olen vuosien aikana kuvannut paljon vettä itsekin. Kiehtoo jähmettää kaunis liikehetki kuvaksi. Tässä yhtenä päivänä yritin saada vangittua rantaan uivien laineiden ja rantakallion kohtaamishetkeä. Vesimassa muuttaa muotoaan, se ei koskaan lyö rantaan täysin samalla lailla. Ikuinen liike, joka hioo kiven pintaa väsymättä, seespäivinä lepää, jatkaakseen taas. Kuvia tuli paljon. Suurempina kuvina veden kauneus-kuin sulaa lasia, tulisi paremmin näkyviin, mutta keräsin omasta mielestäni parhaat otokset pariin kollaasiin. Marraskuun harmaus siirtyy näissä veteen. Harmaan teeman jatkona näin myös harmaahaikaran rannassa. Se nousi suurille siivilleen edessämme, kun olimme ystävättären kanssa kävelemässä, katosi niemen taakse. Uskoin sen laskeutuvan niemen kärkeen ja niin se olikin tehnyt, kun vähän ajan päästä sinne kerkesimme. Arka lintu nousi kuitenkin jälleen siivilleen, ja kuva jäi saamatta.          Näyttävä lintu!

Syysmeri on niin hieno. Olen kiitollinen, että saan asua näin lähellä merta. Kun muusta lähiluonnosta katoaa syksyisin suurin viehätys ruskan jälkeen, merestä ja rannasta sen löytää aina. Olisi ihanaa tehdä pieni filmi veden liikkeestä rantakalliota vasten jonkun kauniin musiikin säestyksellä. Merestä kun puhutaan, pikkusysteri on tänään kokenut jotain, joka on omakin suuri haaveeni. Hän on miehensä kanssa ollut Norjassa valaita katsomassa. Oli kuulemma ollut sykähdyttävä kokemus nähdä ryhävalaita ja orcia. Minulle nousee kyyneleet silmiin jo pelkästä ajatuksesta, nähdä valtavat, älykkäät meren nisäkkäät luonnossa, se olisi ravistuttavan upea kokemus. Odotan jännityksestä pinkeänä hänen videoitaan tapahtumasta. Toivon sydämestäni, että valaat uivat vielä merissä kun lapsenlapseni lapset täällä kulkevat.

Mukavaa viikonloppua!❤