perjantai 21. huhtikuuta 2017




Lämpöä selvästi pyrkii nyt esiin.
Harmaata, vähän kosteaa, mutta keväistä! <3

Minä paalaan tässä postauksessa helmikuulle.
Olin kuvaamassa tuolla Kauklahden kartanon alueella aikaisin aamulla.
Oli juuri satanut vitilunta.
Jotkut teistä ehkä muistavat peltonäkymät, joita olen pariinkin otteeseen kuvannut tänne blogiin talvisaikaan.
Tuona aamuna poikkesin tieltä ja kävelin pellolle, että pääsisin kauniiseen maisemaan sisään.
Juuri sataneen lumen takia pellolla ei ollut kuin minun taakseni jättämät askeljäljet ja metsästä päin tuleva askelnauha.
Muistan, kun katselin jälkiä ja ihmettelin, kuinka iso koira oli jolkotellut ihan itsekseen metsästä pellon poikki näin keskellä Espoota ilman isäntää.
Jäljet olivat todella isot tassun jäljet.
Kyllä minulla se susikin siinä mielessä kävi, mutta pidin sitä aika lailla mahdottomana ajatuksena kuitenkin.
Kun jatkoin matkaani metsäpuistoon minulla oli hyvin vahva tunne siitä, etten ollut yksin.
Perustelin mielessäni tunnetta tuolloin sen suden käväisyllä ajatuksissani.
Aistini olivat kovin valppaina koko sen ajan, kun metsässä olin, aamuaikaisella yksin.

No nyt sitten isäntä kertoi, että kartanon mailla on nähty iso susi.
Lähdin netistä metsästämään asiasta kertovaa juttua.

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/509892-poliisi-varoittaa-suurikokoisesta-sudesta-liikkuu-espoossa-ja-kirkkonummella

Palaan mielessäni siihen jännään tunteeseen, jonka siellä metsikössä koin.
Kummitätini, kokenut Lapissa vaeltaja ja metsissä usein yksinkin marjastava ja sienestävä on pari kertaa kuvaillut tilannetta kun tulee hyvin vahva tunne siitä, että häntä tarkkailaan.
Onkohan meillä ihmisillä vielä jäänteitä tuollaisista aisteista.
Välittyykö esim.pedosta haju nenäämme, jota emme enää nykyään pysty analysoimaan, mutta jokin vielä sisällämme nappaa siitä kopin?

Oli niin tai näin, minusta tuntuu jotenkin upealta se pieni mahdollisuus, että jos tuolta peltoaukeamalta olisi filmikuvaa katseltavana tuolta aamulta, siinä ensin saattaisi jolkotella yksinäinen upea susi ja hiukan myöhemmin kuvaan ilmestyisi keski-ikäinen naisimmeinen kameroineen. 

Mukavaa viikonloppua kaikille luontoimmeisille! <3










10 kommenttia:

  1. Kyllä ihmisellä varmasti on monenlaisia kykyjä aistia ja havaita, ne ovat vain piilossa, koska emme niitä nykyarjessa pahemmin tarvitse.

    Ihmettelen tuotta sutta, kyllähän niitä voi eksyä tänne asti, mutta ovatkohan varmoja, että kyseessä on oikea susi, eikä koirasusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että selviytymisvaistoja meillä vielä on, joskin ovat siellä hautautuneina melun ja liiallisen aistiärsytyksen takana.
      En osaa sanoa,vaikka kovasti sudelta se minun silmiini näyttää, siitä on nyt netissä jo pari videotakin napattu.Kulkeeko noita koirasusia luonnossa? Minä tiedän toki, että niitä ihmisillä on, jos ei sitten ole karkuun päässyt.
      Kiitos Sussi! <3

      Poista
  2. Varmaan usein yksin luonnossa kulkiessamme meitä tarkkaillaan. Me emme näe ehkä ketään, mutta lukuisat eläimet näkevät tai ainakin haistavat tai kuulevat meidät.
    Tuosta kertomastasi voisit tehdä jonkin kuvallisen jutun päiväkirjaasi, vai oletko jo tehnytkin? Joka tapauksessa hieno talvikokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olemme olleet vuosikausia monissa metsissä, todellisissa erämetsissäkin sienessä ja marjassa isännän kanssa.Karhun kakkakasakin on tullut pari kertaa nähtyä.Mutta monasti olemme ihmetelleet, kuinka ei ole tullut kohdattua mitään suurempaa eläintä koskaan naamatusten. Hirviä ja peuroja on tullut pidemmältä ihasteltua, mutta yllätetyksi ei ole tullut yksikään. Kyllä ne niin meidät haistavat ja kuulevat etukäteen. :)
      Luulen, että otan ideastasi vaarin ja tosiaan yritän piirtää tuosta tilanteesta kuvan.Näen sen jo selkeästi mielessänikin.Pelkäänpä vain, osaanko toteuttaa...
      Kiitos Seija! <3

      Poista
  3. On kyllä jännä tunne, kun olet lähes varma, että sinua tarkkaillaan, mutta et kuitenkaan itse näe ketään...mitään:)

    Varmaa tietoahan ei ole, että oliko se oikea susi, joka liikui täällä Masalan lähistöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mummulan pihapiirin läheisyydessä liikkuu ilves, ja olen satavarma, että jokusen kerran istuessani mielipaikallani se on viereiseltä kalliokukkulalta minua seurannut.Tunne on ollut vahva ja pienen pieni oksanrasahdus tuollaisella hetkellä, kun omat aistit ovat hyvin hyvin valppaina on paljastanut piilossa olijan.Edesmennyt koirani, joka siinä usein minun kanssani loikoili saattoi yhtäkkiä ruveta haukkumaan kovasti juuri sinne kukkulalle päin.
      Varmoja emme voi olla, mutta on sen jo tietääkseni jokunen asioista tietävä melko varmaksi sudeksi todennut.Toivottavasti osaisi siirtyä pois asuinalueilta sitä omaa reviiriään etsimään, en niin mitenkään haluaisi lukea, että se "joudutaan" ampumaan jonkun nappaamansa kissan tai koiran takia.Peurojahan meillä täällä Espoossa riittää, mutta yksinäisen suden voi olla hankalaa niitä metsästää?
      Kiitos Sirpa! <3

      Poista
  4. Hieno kuvaus reissustasi ja upeat kuvat. Luonto pysäyttää, ihan joka kerta.

    Me asutaan susialueen liepeillä, aina muutama susihavainto tulee joka talvi. Itse en ole vielä törmännyt suteen, enkä siksi osaa kovasti pelätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pysäyttää aina!
      Minä olen suuri susien ja villipetojen ihailija ja olen monasti miettinyt näitä suuria tunteitani kaadettujen susien takia siellä, missä ne koetaan vaaraksi tai metsästävät ihmisten karjaa.
      Vielä toistaiseksi villieläintä puolustava asenne on minussa voittanut, ja vakaasti uskon, ettei susi hyökkäisi ihmisen päälle, mutta myönnän ettei minulla myöskään ole kokemusta asuskella ihan niiden naapurissa esim. pienten lasten kanssa.
      Se esim. ei mene minulle jakeluun, ja tunteeni kuohahtavat joka kerran, kun susia kaadetaan sen takia, että se on tappanut metsästyskoiria.Rakastavana koiraihmisenäkin olen sitä mieltä, että ihminenhän sen koiran sinne metsään usuttaa, susien metsästysmaille.Jos villieläin joutuu kaadettavaksi sen takia, että kilpailee riistasta metsästystä harrastavan ihmisen kanssa,pistää vihaksi.Nykyihmisen ei ravintonsa vuoksi tarvitse metsästää, suden täytyy.Vaikka toki ymmärrän poromiesten vihanpidon sutta kohtaan ymmärrän myös sen, ettei susi osaa valikoida siellä metsässä niitä korvamerkittyjä villistä riistasta reviirillään?
      Huomaan, että tämä asia on minulle jotenkin niin sydäntä lähellä, että paatokseksi menee joka kerralla, kun rupean aiheesta kommentoimaan. :D Sori.
      Kiitos sinulle Hensku! <3

      Poista
  5. Uskon kyllä että noin juuri se on tapahtunut, ja olet vaistonnut sen kohtaamisen.
    Herkillä ihmisillä on uskoakseni jotain tällaista jäljellä, vaistoamista!
    Olen kuvausreissulla, monestikin kuullut kun hirvo lähtee pakoon, hyvinkin läheltä, ilmeisesti aikansa tarkkailtuaan.
    Muistan varmasti lopun ikäni Kimmo Ohtosen ohjelman, jossa puhuttiin susivihasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule Vikki,minun ei vissiin olisi kannattanut katsoa sitä Ohtosen susiviha-ohjelmaa ollenkaan...Isäntä jo hiukan hermostui minuun sinä iltana, kun ensin kyynelehdin ja sitten aloin vaahdota kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta...
      Aivan varmasti muistan myös ohjelman lopun ikäni! Kyllä oli Ohtosellakin paha olla monessa kohtauksessa, sen kyllä näki.Oli kovin vaikeaa katsella ja kuunnella niiden metsästysseurueiden juttuja, kun ei vain voinut käsittää heidän näkökantaansa.
      Kiitos Vikki! <3

      Poista