Keväisessä metsässä peuran jäljillä. 

Meillä täällä Saunalahdessa kinokset alkavat olla "menneen talven lumia". (kerrankin osui sanonta paremmin kuin hyvin kohilleen). Lähimetsässä oli pitkästä aikaa niin kiva käyskennellä ja tutkia ympäristöä. Sinne ei vielä hetki sitten ollut menemistä tiivistyneen lumen liukkauden takia.

Mustarastas herra lauloi niin kauniisti puussa ja rouva kuuli siitä kevään kaihokkaan kutsun mustikanvarpujen seasta. Minusta se selvästi kuunteli.

Hieno tuollainen hopeinen kelo sinistä taivasta vasten?

Kuljin peuran jäljillä. Se oli liukastunut samassa kohtaa kuin minäkin sitten liukastuin, jos olisin ollut hiukan tarkkaavaisempi, olisin huomannut repsottavasta sammaleesta olla varovaisempi. No, onneksi tuli vain pieni pitkä askel, ei kaatumista. Näin edetessäni muitakin merkkejä siitä, että se oli aiemmin kulkenut samaa polkua.

Näistäkään lumista ei ole enää jälkeäkään, kaikki on jo valunut mereen.

 Viimeisistä, aurojen kasaamista, suuremmista kasoista paljastuu jänniä myyrien ja hiirien onkaloita.

Vaikka taivaalle kerääntyi pari päivää sitten kovin kesäisen ukkosmyrskyn kaltainen mustien pilvien rintama, lumitihku jäi n. kymmenen minuutin pituiseksi, eikä tuonut meille takatalvea tällä kertaa.

Kuikuilen jo kovasti Päijät-Hämeen pitkänajan säätiedotteita. Ajatukset harhailevat jo kesäpaikan suunnalla.Onkohan siellä jo täysin sulaa pihassa. Kukkiikohan suojaisalla, aurinkoisella navetan seunustalla jo kevätkaihonkukkani, huutelevatko kurjet jo lähipelloilla, tutkiikohan sinitiainen pönttöä, vai onko jo liinavaatteiden tuuletushommissa.

Näihin tunnelmiin tällä kertaa.

Hyvää loppuviikkoa!<3