Ihana kamala heinäkuu.

Voisipa vain luetella, kuinka ihanaa heinäkuussa on ollut, 

sillä sitäkin se on kyllä ollut.

Sitten on niitä hetkiä kun rintsikat kääriytyvät pukiessa rullaksi hiestä nihkeään yläselkään, yritän vääntää kättäni niin mutkalle taaksepäin, että saan ne oiottua, ähisen ja puhisen ja pääsee pari ärräpäätä siitä kuinka kamalaa tämä liian pitkään jatkunut helle on! Kaupungissa ollessa sisälämpötila +30 kattotuulettimesta, pöytätuulettimesta ja kaikista kikkakakkosista huolimatta. Aivan reporanka ja tympääntynyt naisihminen makaa telkkaria katsellen tuskanhiestä märkänä. Ei ole ruokahalua, ei mitään toivoa ulkoilla, eikä kulottunut luonto edes niin säväytä, keltaisia lehtiä leijailee koivuista kuin olisi jo syyskuu. Ajatukset hiipivä salaa niihin syyskuun sateihin...

Ja sitten oli aivan ihanat pari viikkoa maalla! Ensin isännän kanssa jokunen päivä, kunnes hän lähti sukunsa perinteisiin kesäolympialaisiin ja jäin mummulaan itsekseni.

Kuinka nautinkaan! Vaikka helleasteet olivat sisämaassa vieläkin tomerammat, vanhan puutalon uumenissa viileys pysyi ja sai nukuttua niin hyvin.

Pääsin reilun viikon aikana täydelliseen zen-tilaan. Minulla ei ollut mitään velvoitteita ei aikatauluja, ei muista huolehtimista tai huomioonottamista. Tein mitä milloinkin huvitti tai jätin tekemättä. Omassa pienessä paratiisissani kaikki oli minulla hyvin.

Jos lähden aikaani maalla purkamaan parista viimeisestä päivästä, sain yllätysvieraakseni ihmisen, jota harvoin tapaan, oman pikkusiskoni, joka asuu Tanskassa. Olimme sopineet, että tyttäreni tulee minua vaavin kanssa hakemaan ja vietämme sitten yhden yön ja päivän vielä yhdessä maalla, jotta kerkeäisin siskoa tapaamaan pääkaupunkiseudulle. Tyttären lisäksi kyydissä olivatkin sitten myös siskoni ja hänen pojantyttärensä. Olipa mukavaa turista yömyöhään siskon kanssa!

 Aiemmin viikolla, yksin ollessani, yhtenä päivänä satoi. Kitsaasti noin puoli tuntia. Miten sekin pieni virkistävä suihku eloisti luontoa! Keltaiseksi palanut maasto huokasi ja puiden lehdet saivat kirkkaamman vihreän sävyn.

Melkein teki mieli lähteä nakuna pitkin pihaa kirmaamaan! Mutta, puoliksi kyllä jo mökkihöperönä, sain pidettyä kuitenkin itseni koossa.

Kuivailin kesäteetäni talveksi kokoon. Ruusun terälehtiä, mustaviinimarjan lehtiä, vadelman lehtiä, horsman kukintoja, mustikan lehtiä jne. Myöhemmin mukaan seokseen pääsevät kehäkukan ja ruiskaunokin terälehdet ja muut.

Otin paljon ajanvietettä mukaani maalle, hyvin harvaan tartuin. Ihanampaa oli haahuilla puutarhassa koivujen luoman katveen alla.

Pistoja sentään pistin ristiin pienen tyttärenpoikani albumin koristeeksi. Tätä puuhaa suosittelen vaikken mikään harrastaja olekaan, kyllä on niin hetkessä kiinni, ja ajatuksetkin kaikkoavat suloisen rauhan tieltä.

Suretti pihan kymmenet perhoset, aivan istutettujen kukkien varassa olivat. Jätin ison pläntin ajamatta ruohonleikkurilla, kun siinä oli joitain luonnon kukkia perhosten ja pörriäisten ruokailla. Mutta suuret perhosparveilut pyörivät mummin istuttamien harjaneilikoiden ympärillä aamusta iltaan.

Basilikaakaan ei olisi tänä kesänä tarvinut laittaa portaille suojaan etanoilta, ei ollut etanan etanaa liikenteessä kuivassa maastossa. Pihanurmikin ritisi ja ratisi kroksin alla.

 

Ihanat rauhalliset aamut. Ikkunasta maaseutu.

Pidin siitä, että sulauduin pihaluontoon niin hyvin, että rusakonkin, yllätin täysin riippukeinussani. Jäi siihen silmät selällään tuijottamasn hetkeksi, juuri sopivasti kuvan ottamisen ajaksi. Vein kaverille navetan taakse- jonne loikki, vadillisen vettä perään.

Ajatuksenani oli auttaa perhosia sokerivedellä. Laitoin lehdet mukaan lautaselle, että niiden olisi helpompi olla tippumatta itse nesteeseen. Meni tunti ja ääneen naurahdin sokerimurkkujen järjestäytynyttä juhlintaa. Samapa tuo minulle kuka sai apuja.

Kuumimmat päivän hetket sisätiloissa, rullaverhot alhaalla tuvan viileydessä.

Löysin sammakon kesäkukkaruukusta, jonka olin tuonut mukanani ja ruukku oli istuttamista odottamassa portaiden vieressä. Saku oli siinä kosteaa multaa vasten aivan littanana reppana ottamassa viileyttä talteen. Kuin etiäisenä olin tuonut myös suuren keramiikkavadin kotoa hyllytilaa viemästä linnuille kylpyaltaaksi. Suunnitelma vaihtui lennossa ja Saku sai oman altaansa. Joka ilta yhtä lukuunottamatta -jolloin altaan oli vallannut pienempi sammakko, se ilmestyi sinne nautiskelemaan. Meistä tuli ihan kaverit, minun mielestäni siis.😊 Juttelin sille portailta iltaisin ennen kuin kömmin ristikkoja täyttämään sänkyyni.

Ihmisen, minun mielestäni, on hyvä olla joskus ihan itsekseen. Käydä pitkiä keskusteluja itsensä kanssa ja sulautua täysin omaan olemiseensa itsenään. Minulle tämä onnistuu parhaiten sukuni jalanjäljillä maaseudun rauhassa.

Vettä, jota meillä kerätään suuriin tankkeihin sadevedestä ja pienellä uppopumpulla, letkulla kaivosta, käytin kasvimaan ja istutettujen kukkien kasteluun. Aivan portaiden edustan nurmikkoa kastelin myös, kun on suurimman osan päivästä talon katveessa ja pysynyt vihreänä. Heti siihen keräytyi hyönteisiä vettä juomaan märältä nurmikolta. Kyllä on veden arvostus kasvanut näiden viikkojen aikana!

Kesä ja kärpäset, ja paarmat...kuvassa karvaisista jaloistaan huolimatta ihan harmiton kaveri. Sain kyllä osani paarmoistakin, pirun purijat, juuri kun hyttysistä päästiin.

Ei tarvinut telkkarista luonto-ohjelmia katsella. Kyllä riitti pihalla katsottavaa. Rastasemo niin touhukkaana oli pojilleen apetta saalistamassa. Kurkki minua riippukeinussa kaula kojossa, totesi vissiin sitten vaarattomaksi. Tästä kuvasta huomaan, mitä se pieni sade sai nurmessa aikaiseksi. Kuivan seasta nousee heti uutta vihreää.

Myhäilin niin monta kaunista kesäiltaakin, ahmin silmilläni laskevan auringon luomaa taikaa. Hetkeä juuri ennen keijukaisia, niin kuin itse haluan ajatella.

  Siskon lapsenlapsi halusi uimaan ja lähdimme kartoittamaan lähijärvelle sinilevätilannetta. Voi että, kuva ei kerro totuutta...rantaan mylläsi paksu vihreä ketto laineiden mukana levää.

Mutta sitten tyttäreni muisti raakkujoen! Virtaava vesi ja raakut, taattua puhtautta! Pääsivät uimaan joen uomalampeen ja minä pitelin pientä tyttärenpoikaani kun en uimisesta niin perusta. Ihanaa kuulemma oli ja virkistävää.

Tässäpä oli pieni selonteko minun heinäkuun vietostani maalla. Nyt täällä kaupungissa odotan pääsyä takaisin.

Siellä uusimpina pihavieraina puukiipijät mittailevat varmasti tälläkin hetkellä kriikunapuita. Ja toivon, ettei Sakun altaan vesi ole vielä haihtunut.

Helleterveisin! Ensi viikosta hellittää hetkeksi, ihanaa!

P.s.minulla on paljon luettavaa teidän muiden blogeissa kun olen tässä pitänyt somelomaa, palaillaan💕