torstai 23. heinäkuuta 2020



Olen viime aikoina saanut viettää paljon aikaa tyttäreni kanssa 
ja olen nauttinut tästä kovasti.
Tämä on aivan uudenlaista yhdessäolemista aikuisen tyttären kanssa.
Olemme kierrelleet kierrätyskeskuksia, kirppareita ja Ikeoita.
Olen saanut vierestä seurata ihanaa kodin laittamista.
Olen auttanut hieman purkamaan ja laittamaan tavaroita paikoilleen heidän 
kauniissa uudessa kodissaan,
koonnut joitain kalusteita ja muistellut aikaa kun itse raskaana tytärtä odottaessani, laitoin Kreetalla pientä kotiamme kuntoon.
Nyt tämän nuorenparin yhteinen pitkä taival jatkuu perheenä,
kun vauva kohta syntyy.


Tänään olimme mustikassa.
Ja kylläpä mustikkaa olikin paljon!
Varvut suorastaan notkuivat niitä.
Eikä meidän tarvinut mennä kuin tuonne lähimetsään.
Kerta ei tule jäämään viimeiseksi,
nyt kun tätä superfoodia on, 
päätimme kerätä mahdollisimman paljon talteen.


Kierrätyskeskuksessa myytiin puolenmetrin pituisia,
valtavan kokoisia ruusuja 3.60e nippu.
En ole ikinä nähnyt näin suurikukkaisia ruusuja.
En varsinaisesti ole ruusujen ystävä,
mutta näitä ei voinut ohittaa.
Ne tuoksuvatkin ihanilta.


Nyt kun kuopuskikkarapää on Kreikassa isänsä luona,
syön itsekseni mitä milloinkin kokoan nopeasti kasaan.
Tänään keitettyä riisiä, tonnikalaa ja papuja,
paljon tilliä ja sitruunamehua.
Nauratti kun piti oikein blogiin kuvata,
mokomakin gourmetannos! 😁


Tytär pukeutui maalla jälleen kauniiseen,
vuodentakaiseen häämekkoonsa 
ja punoin hänelle uuden kukkaseppeleen.
Tämä oli tyttären oma idea.
Hän haluaa koota yhteen kuvat mekosta maalla kolmelta vuodelta.
 Ennen häitä, raskaana ja ensi vuonna esikoisen kanssa.
Punon taas uuden seppeleen ensi kesänä,
ehkäpä jopa vauvallekin.
Vävypoika otti myös odottavasta vaimostaan upeita taidekuvia.
Laitan tähän tyttären luvalla itse ottamani viime ja tältä vuodelta.
Ihanaa heinäkuista viikonloppua!❤❤




16 kommenttia:

  1. Vaikka ei olisikaan gourmetruokaa, niin hyvää on...mekin aina, joskus tuota laitamme...varsinkin kesällä, hyvää ja nopeaa ja sopivasti täyttävää..:)
    IHANA vauvamasu♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin joskus oikein himottaa tonnikala.
      Ja kesäruokana oiva,vaikkei olisi lämminkään.Ja täyttää,jos on muuta tekemistä mielessä,eikä jaksa paneutua ruoanlaittoon.
      Eikö olekin?Ja alkaa olla aika muhkeakin jo.😚
      Kiitos Hannele!❤❤

      Poista
  2. Sormet sinisinä minäkin kommentoin tätä blogiasi. Olin kälyn kanssa mustikassa, n. 8 litraa ehdin kerätä, ennen kuin sade hätisti meidät pois metsästä.
    Ihana idea tuo kuvasarjan tekeminen. Tulevan äidin masu on hellyttävän kaunis. Ei mene kauan, kun lapsi syntyy ja saat pidellä häntä sylissäsi. <3
    Onnellista viikonloppua Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienon saaliin kävit keräämässä!Sinisten sormieni lisäksi nyt niissä on vadelman piikkejäkin kun olimme viikonlopun maalla.😊
      Synnytys lähestyy ja mummin jännitys tiivistyy!Juuri tyttärelleni sanoin, että istualtani ehkä uskallan ottaa syliin, siitä on pitkä aika kun on vastasyntynyttä sylissään pitänyt.😊
      Kiitos Piipe,ihanaa kesäviikkoa!❤

      Poista
  3. Mustikat on superfoodia. Täällä ei vain kypsy, eikä niitä kovin runsaasti näy olevankaan.
    Ruokalautaseltasi minä siirtäisin pois tonnikalan, muuta maistusivat mainiosti. Itse asiassa en tiedä edes, mille tonnikala maistuu.
    Kuvasarja ennen odotusta, odotusaikana ja odotuksen jälkeen on kiva idea. Siinä hän on seppelepäinen morsian ja kohta äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on,ja ilmaista!
      Tonnikala kuuluu paheisiini ja yksi niistä joka on ristiriidassa ajatuksieni kanssa.Ostan kyllä vain kestävästi kalastettua.Minulla on parikin herkkuruokaa,johon tonnikala kuuluu,sen maku himottaa aika ajoin.
      Uskon hyvinkin,ettei tonnikala sinulle maistukaan kun saat maukasta kalaa itse pyydettynä siellä pohjoisessa.
      Minäkin luulen,että tuosta kuvasarjasta tulee kaunis.
      Kiitos Aimarii!❤

      Poista
  4. Odotuskuva on aivan ihana, tuo on jännittävää aikaa kaikille. Miusta tuli mummi vuosi sitten toukokuussa, ja se on parhaita asioita mitä on elämässä tapahtunut. Äitiys yhdistää äidin ja tyttären ihan uudella tavalla ja ihanaa, kun on ollut aikaa olla yhdessä. Ja tuo pieni mies, miten se voi olla niin rakas.
    Mustikat hain torilta, mutta aion kerätä niitä lisää, talvikuukausille pitäisi riittää annos jokaiselle aamulle. Olen tyttären perheen kissan hoitajana ja sain eilen 9l vadelmaa, niitä on ihan valtavasti.Onnea sinne loppuodotukseen😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänskää on!😊
      Ihanasti kirjoitit äidin ja tyttären suhteesta,tyttären raskauden aikana,näin se juuri on.Ja minäkin tiedän jo nyt,kuinka suuresti tulen pientä tyttärenpoikaani rakastamaan.
      Vadelmaa on nyt tosi paljon!Mekin olimme vadelmapuskissa viikonloppuna.Oikeastaan tuntuu,että kaikesta marjasta on runsas sato tänä kesänä kun on ollut sopivasti vettä ja aurinkoa.
      Kiitos Vikki!❤

      Poista
  5. Siinä saa jumppaakin kun kyykistelee marja mättäillä.
    Poimit puhtaita marjoja ei tarvi jälkikäteen rikkoja erotella.
    Terveellinen kevyt ateria. Tonnikalaa syön silloin tällöin leivällä.
    Tykkään kuvata ruoka-annoksia, sekä kehitellä uusia ruokareseptejä.
    Herkän kauniita odotusta. Onnea!

    Mukavia kesäpäiviä Sinulle Mirjam-Matilda!☀️☺️


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!Ja seuraavana aamuna tietää kyykistelleensä!😉Ihan huvittaa kuinka jäykkä sitä jo on.Minä kerään juu marja kerrallaan,en ole koskaan käyttänyt kerääjää,kerralla puhdasta sopii minulle.😊
      Uusia ruokia on minustakin kiva kehitellä,jotkut niistä jäävät sitten kaikkien herkkuruoiksi pitkiksikin aikaa,kun oikein sattuu hyvät yhdistelmät.
      Kiitos paljon meidän kaikkien puolesta Tarja,mukavia kesäpäiviä sinne tykösi!❤

      Poista
  6. Oi että, miten ihana tuo odotuskuva ❤︎
    Muistan miten jännittävää aikaa se oli, kun esikoiseni odotti omaa esikoispoikaansa. Minä kyllä taisin olla perheestämme se, joka jännitti synnytystäkin kaikkein eniten :D
    Olemme lähentyneet esikoiseni kanssa vielä entisestään hänen äitiyden myötä, ja vietämme todella paljon aikaa yhdessä. On huikean hienoa olla isoäiti. Yksi parhaita asioita, mitä elämä on minulle suonut. Olen tosi iloinen, että sinäkin saat ihan kohta tavata lapsenlapsesi ❤︎
    Ihania kesäpäiviä sinne teille ja onnea loppuodotukseen ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne mummin kädet usein eksyivät kumpua silittämään kun olimme tyttären kanssa maalla viikonlopun.😊
      Minusta on niin kiva keskustella tyttären kanssa synnytyksestä ja kaikesta,mihin pystyy kysyttäessä kertomaan omia kokemuksiaan.
      Voit uskoa,että minuakin jänskättää kovasti.Sitä toivoo,että synnytys on helpoin mahdollinen ja tytär saa kivunlievitykset oikeaan aikaan jne.jne.
      Tämä on se hetki elämässä ilmeisesti kun tyttären ja äidin tiet kohtaavat uudella tavalla,kun tytär valmistautuu itse äidiksi.Saa tyttären tietyllä tavalla takaisin pikkutyttö vaiheen jälkeen taas.Tässä välissä on ollut vuosia kun tytär on elänyt ja rakentanut omaa elämäänsä johon äiti on kuulunut vähemmin mukaan.
      Muutenkin tässä ollaan hienojen asioiden äärellä,elämään tulee paljon uutta,ja itsekin saa siirtyä isoäitiyden myötä uusille,vielä tuntemattomille tunne ja käytännön alueille,ah ihanuutta!😍
      Kiitos Ansku lämpimästä kommentistasi,ihania kesäpäiviä sinne sinullekin!❤

      Poista
  7. Superkaunis masukuva tyttärestäsi, seppele kruununaan <3 Jänniä hetkiä nuo viimeiset viikot. Ihana mustikkasaalis, täälläkin on marjastettu mutta vähän tuntuu olevan vielä paikoitellen raakaa, ehkä viikon päästä uudelleen. Ihania heinäkuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku!❤
      Mustikkaa riittää vielä moneksi viikoksi,niin kaupunkimetsässä kuin maallakin ovat vielä napakoita ja hyvin kiinni varsissaan,jatkavat vielä kypsymistään.
      Pitkän odotuksen jälkeen tuntuu,ettei enää mummi pysy nahoissaan,kun alkaa olla jäljellä enää pari viikkoa.😊

      Poista
  8. Ihanat kuvat kauniista tyttärestäsi! Mustikkaista aikaa! Tuija

    VastaaPoista