Täällä taas, minä, riippumatto, villasukat ja sinitaivas!

Rohkea rokan syö!

Emme me hernekeiton perässä maalle toki lähteneet,

mutta rohkeita oltiin tyttären kanssa,

kun haja-asutusalueelle lähdettiin 3 viikkoa ennen vauvan laskettua aikaa.

Ja hyvä, että uskallettiin, kaikki meni hyvin ja oli aivan ihana reissu!

Tyttärellä oli sairaalalaukku autossa pakattuna ja vävypojan kanssa olivat sopineet, 

että tytär ilmoittaa ja vävypoika lähtee heti tulemaan Lahden sairaalaa kohti,

jos synnytys alkaisi maalla.

 Kesä on nyt kypsä.

Vilja alkaa kellastua.

Moni kasvi siementää.

Kukkaloisto hiipuu, mutta tässäkin ajassa on oma hieno tunnelmansa.

Vielä kesäinen.

Meidän pihan vartija, valtava pihakuusi.

Oletko koskaan kurkannut krassin kukan sisään,

orkideamaisen hieno nielu sillä.

Olen niin tyytyväinen itse siemenestä kasvattamiini samettikukkiin.

Maalla niitä on suuressa padassa ja pienessä kattilassa.

Nämä maalle viemäni kukkivat jännästi kukkamaisina, yksinkertaisina.

Kaupunkiparvekkeelle samoista taimista jätetyt ovat kerrottuja,

tyypillisen samettikukkamaisia ja pulleita.

Sitruunaperhonen oli tullut päiviensä päähän.

Niin kaunis.

Huomaatko pienenpienen, 

täydellisen hämähäkinverkon vastavalossa koiranputken kukassa?

Iltaisin kävelytimme Rikoa maalaistiellä ja kuuntelimme hiljaisuutta,

 jollaista ei kaupungista löydä.

Yhtenä iltana kuului vain hento viserrys kun tämä lintuemo huhuili poikastaan syömään sähkölangalla.

Riko Richardsson, touhupetteri, leijonansilmä ja ihana hömelö,

Rakkaan Sisun valjaat jatkavat sen yllä nyt.

Katse tiiviisti vadelmapuskissa.

Mulla on tylsäääääää!!!!!

Tuu jo sieltä!

Riko oli puussa pitkässä narussa kiinni 

kun tytär poimi taas uuden päivän kypsyneet vadelmat.

Rikoa ei uskalla pitää vielä kokonaan vapaana 

kun sillä on metsästyskoiran nenä ja geenit,

ja luoksetulokoulutus kesken.

Maalla se saattaisi ehkä pinkaista metsään hajun perässä,

emmekä halua ottaa sitä riskiä.

Kykimme ämpäreihimme liroittain mustikoita,

ja voi kuinka niitä vielä jäikin metsään...

Vadelmapuskiin on mentävä nöyränä ja kumartaen huomasin,

mehevimmät ja suurimmat marjat roikkuvat alaoksilla näkymättömissä.

Harmi, että vattupensaan kaveri on usein nokkonen.

Nokkosen polttamia ja vadelman piikkejä käsissä,

mutta ah, tätä ihanaa marjaa paljon pakkaseen ja hilloon.

Omia kesäkurpitsoja jo grillailtiin, pavut ja perunat jo kukassa,

kohta on satona niiden vuoro.

Syksyksi saadaan auringonkukka kimppuja.

Kanttarellia ja herkkutattia metsä pullollaan,

kunhan seuraavan kerran mennään isännän kanssa,

alkaa valtava sienisavotta!

Lähtöpäivänä meillä usein pizzaa.

Ei enää uutta tiskiä, helppo vatsantäyte kotimatkalle,

saa nauttia pihalla vielä pidempään ennen kuin auto starttaa kaupunkia kohti.

Pieni pala rakasta paikkaa on aina vietävä mukanaan kotiin.

Ihania heinäkuun rippeitä!<3