Samalla lailla kun tankkaan d-vitamiinia lääkärin määräyksestä,

tankkaan näitä puunäkymiä verkkokalvojeni muistiin talvea varten.

Sitten kun lehtipuista ei ole enää jäljellä kuin runko ja oksistot taivasta vasten,

voin kaivella muistikuvia niiden kesäisen vehreyden päiviltä.

Puut alkavat valmistautua pikkuhiljaa lepokauteensa,

lehtiä leijailee maahan.

Tammi vain on hauska tyyppi, se ei ruskeistakaan lehdistään luovu,

ennen kuin on imenyt niistä kaiken itselleen tärkeän,

vasta uuden kevään korvilla.

Vielä riittää kuitenkin vihreyttä,

puita rakastavan silmille herkkua.

Aloitin tätä postaustani eilen illalla, aivan eri tunnelmissa.

Aamun uutisten jälkeen pitänee lisätä,

että moni puu on yön pimeinä tunteina tullut tiensä päähän,

ja moni kaatuu vielä tämän päivän aikana.

Myrsky niittää jopa kokonaisia metsiä.

Puut ovat aiheuttaneet varmasti paljon tuhoja,

sähköittä yli puolisen sataa tuhatta taloutta,

ihmisten kuvissa myrskytuuli on repinyt valtavia puita juuriltaan.

Omiin ajatuksiin siitä, että tuleeko myrskyistä uutta normaalia,

liittyen ilmastonmuutokseen,

asiantuntija vastasi telkkarissa,ettei.

Näiden syntyyn kuulemma tarvitaan juuri sellaiset olosuhteet

 kuin nyt Euroopassa vallitsevat,

helteineen ja kylmine rintamineen.

Tiedä sitten.

Täällä Espoossa, etelärannikolla,tuulee vahvasti nyt puolenpäivän aikoihin,

mutta varsinainen myrsky ilmeisesti saapuu vasta joidenkin tuntien päästä.

Saatamme kyllä päästä vähemmällä myräkällä, muuhun Suomeen verrattuna.

Pitää kuitenkin kaivaa esiin kynttilät varmuudeksi.

Tippaakaan vähättelemättä puiden aiheuttamia tuhoja,

surin hiukan jokaista maahan rysähtänyttä puuta jonka kuvissa näin,

hienoja suuria vaahteroja,

kymmenien vuosien kasvu hukkaan yhdessä minuutissa.

Ja hiljaa mielessäni toivon, että myrsky säästäisi vanhan omenapuuni maalla,

eikä kaataisi talon päälle yhtäkään,

jos sielläkin puita kaataa mennessään.

Toivottavasti ei kenenkään muunkaan koti vahingoitu.

Jännittynein mielin jään odottelemaan iltapäivää.