Mirjam-Matildan pieni joulusatu

"Pakkasyö on ja leiskuen"... tallitonttu viskaa paikatun vilttinsä syrjään halkopinon takana, venyttelee käsiään ja oikoo jalkojaan, lauluaan hiljaa hyräillen. Kaipa juuri tämä laulu on jäänyt sen mieleen niin hyvin siksi, että siinä kaikki tuntuu niin tutulta. Kumara vanha tonttu vetää harmaat huopatossut jalkoihinsa, hamuaa hämärästä lyhtyään. Kurkkaa ensin varovasti halkojen takaa, vaikka tietääkin sen olevan turhaa, eipä ole tähän aikaan vuodesta pelkoa joutua yllätetyksi. Ei ole pihapiirissä ihmisiä marraskuun jälkeen juurikaan näkynyt. Onneksi kuitenkin pinosivat kesällä lisää halkoja talliin, siinä oli hetki kun piilopaikka oli joutua huomatuksi, halot kun alkoivat huveta sopen edestä.

Miekkonen sytyttää lyhtynsä, asettaa sen tallin ikkunalle, metsään päin, näkee sitten paremmin palata kierrokselta myöhemmin. Metsäneläimet kyllä tietävät sen olemassaolosta, tuikku ei kuitenkaan saa loistaa tiellepäin. Hipaisee ohimennessään kauan sitten isännän hevosen pitkästyessään kaluamaa pilttuunlautaa, tämäkin hipaisu tontulle jo tavaksi juuttunut. Pakkasyö muka, tonttu tuumii kivutessaan aitan portaita. Pellolla näkyy vaoissa juuri ja juuri pientä lumihärmää. Pakkasesta, sellaisesta kunnollisesta, jossa lumi narisee huopatossun alla, ei ole tietoakaan. Miettii, että miksi ylipäätään taas vääntäytyi vilttinsä alta. Onhan tämä traditio jouluaattona, vaan ei ole täällä enää mitään tarkastettavaa. Vanha olkihimmeli roikkuu aitan katosta, sinne joskus kauan sitten varastoitu joulun jälkeen ja niille sijoilleen unohdettu. Tonttu kävelee hiljaa seinämän vierustaa navetalle päin. Ei ole taaskaan lunta, johon sen pienistä huopikkaista jäisi jäljet, jotka olisi sitten risulla perästäpäin huiskittava pois. Helppoa on nykytalvina, se tuumaa itsekseen. Navetan ovi sentään narahtaa sille tervetuliaisiksi, ennen muinoin alkoi lehmien yninä heti, kun sen hahmo ovelle ilmestyi. Enää eivät rouvat vieretysten oljillaan makoile, tonttu muistaa vielä jokaisen, nyt hämähäkinseitin peittämän riimun päässä olleen äpylin nimeltä. Oli silloin uskaltauduttava tallin suojista kurkkimaan ja hyvästelemään kun aikoinaan isoon autoon niitä lastattiin. Eipä edes hävettänyt kyynel silmäkulmassa, näkyi isännällä ja emännälläkin olevan. Kerran oli tämänkin talon ympärillä tohinaa. Ihmisiä kolmessa sukupolvessa. Silloin oli tontullakin jouluaattona oikeasti hommaa ja kiirustakin piteli. Täytyi ihmisten asiat ja elikot tarkastaa, ennen kuin heräisivät. Toimen päälle pääsi pihasaunaan jälkilämpöön joulupesulle, ihmisten mentyä saunanraukeina levolleen. Nyt näkee kesäisin pihalla sitä ensimmäistä lapsenlasta neljännestä polvesta, joka taloon näytille nyyttinä tuotiin, myöhäiskeski-ikäinen tuokin, menee ja tulee isäntänsä kanssa. Talon yksi tyttäristä myös kasvimaata näyttää oman tyttärensä ja lapsenlapsensa kanssa hoitavan, menevät ja tulevat nuokin. Pihasaunakin kohta romahtamaisillaan, eipä sitä olisi täällä kukaan jouluna lämmittämässäkään. Minä täällä yksin vanhaa tilaa vartioin, kunniatehtäväksikin voisin kuvailla. Vaan niin on rakas paikka minulle, koti. Muistan kun väen omakseni jo Karjalassa valitsin ja sota-aikana evakkorekeen nyyttini kanssa piilouduin. Näinköhän rajan taakse jäänyt talo enää pystyssäkään, nykyisen tuvan seinällä siitä raamitettu kuva. Monessa välietappikohteessa lymyilin, kunnes tänne sitten perheen kanssa asetuimme, isäntä raivasi ja rakensi, emäntä ja muu väki touhusi omia hommiaan ja tila kukoisti tontun olla, miekkonen tuumailee itsekseen.

Niinpä niin, se hymähtää ja raahustaa tallia kohti. Ottaa lyhdyn tallin ikkunalta ja kömpii halkojen taakse paikalleen. Jossain nurkassa rapistelee hiiri, naapurina asustelee, seuraa on tonttuvanhukselle siitä. Orava viihtyy tallin viereisen kuusen latvustossa pesässään ja pihatikka naputtelee pihapuita päivisin. Siinäpä tilan vakituiset talviasukit. Tallitonttu vetää viltin päälleen, puhaltaa lyhtynsä sammuksiin. Pieni savuvana kiemurtelee tallin kattoa kohti. Hyvää joulua kaikelle kansalle miettii hetken ja sitten sen luomet painuvat hiljaa kiinni harmaiden kulmakarvojen alla. Kohta hämärässä tallissa kuuluu enää hiiren rapina ja tontun unihönkäilyt.

Hyvää joulua!