Kun on oikein kovasti odottanut jotain ja se sitten tapahtuu, 

ihmisen onnellisuusaste on melko korkealla.

Minä pääsin monen kuukauden odottelun jälkeen ensimmäistä kertaa maalle tänä vuonna.

Sattuivat vielä nämä hellesäät reissun kohdalle.

Siellä kaikki kohdillaan, rakkaalla vanhalla tilalla.

Kevät työskentelee ahkerasti vihreyden eteen, parissa päivässä tapahtuu nyt hurjan paljon.

Kuovi ja kurjet huutelivat pellolla, palokärki vieraili pariin otteeseen pihalla, pikkutikka piti minulle riippukeinun viereisessä puussa seuraa, ketut kisailivat metsänreunassa.

Pihaan nousee jo paljon kaikenlaisia kukkia.

 Eikö olekin muuten kaunista ajatella, että joku on istuttanut kukkia kauan sitten,

joka kevät ne nousevat paikoilleen, vaikka istuttaja on siirtynyt rajan taakse jo reilun kymmenen vuotta sitten?

Minäkin haluan jättää kukkia ja puita jälkeeni. 

Ihanaa oli myös seurata tyttärenpojan touhuja pihamaalla.

Veimme hänet myös retkelle metsään,

siellä hän maisteli käpyjä, kuivia lehtiä, puolukanvarpuja ym. 

Tärkeiden metsänaluspöpöjen saanti on nyt aloitettu.

Kuinka suloista olikaan herätä useampana aamuna pienen hymyilevän pojan jokelteluun.

Kuvissa hänet on tarkoituksella puettu söpöksi isäntämieheksi,

äitinsä halusi ottaa hänestä kuvia metsässä omiin tarkoituksiinsa. 

Minusta oli niin hentoista nähdä tämä pieni miehenalku metsämättäällä,

paikassa jossa olen niin usein vuosien varrella kuunnellut metsän ääniä ja nauttinut näkymistä itsekseni. 

Toivon, että saan hänestä kaverin metsäretkille sittenkin kun hän kasvaa.

Ihania alkukesän päiviä!❤