Mutsimuikkusen ikkunoista avautui aivan mahtavat talviset näkymät joitakin päiviä sitten,

kun kävin hänen luonaan.

Äiti asuu korkealla mäennyppylällä,

kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja näkymät ovat merelle päin

 ja toiselta puolelta silmänkantamattomiin Espoon uumeniin.

Kuvat kertovat totuuden,

mutta ovat samalla kuin optista harhaa.

Aivan kuin katsoja olisi erämaassa,

vaikkakin kuvat on otettu zoomaten kerrostalon ikkunoista lähiössä.

Äidin rattona on olohuoneen parvekkeenikkunasta näkyvä,korkean koivun latvusto.

Hän saa seurata lintuja istuessaan sohvallaan olohuoneessa.

Usein saan kuulla variksista,harakoista,tilhiparvista ja muista linnuista.

Nytkin utelias varis lennähti siihen katsomaan heti sen jälkeen,

kun olin poistunut parvekkeelta kuvailemasta.

Lunta on taas tullut.

Ei ole kuin pari päivää näistäkään kuvista,

joskin tällä hetkellä kahlaamme taas pluskeleillä valtavissa loskakasoissa.

En muista toista talvea lähivuosina,

jolloin olisi säät näin muuttuneet päivittäin edestakaisin.

Raskaita aikoja elämme,

säät ovat pieniä murheita.

On jotenkin lamaantunut ja epäuskoinen tunnelma.

Juuri kun alkoi hieman hellittää korona-ahdistus,

 ja uskalsi jo herätellä pieniä toiveikkaita ajatuksia paluusta normaalinpaan aikaan,

syttyy Euroopassa sota.

Voi vain uumoilla ihmisten ja varsinkin nuorten mielenterveyskapasiteetin kestokykyä.

Ajatukset Ukrainan kansassa,

joka siellä eleli jokapäiväistä elämäänsä,

aivan niin kuin mekin täällä,

ja sitten aloitetaan raskas hyökkäys joka puolelta rajoja.

Niin raukkamainen ja laskelmoitu,

juuri tähän tilanteeseen optimoitu isku.

Kun maailma toipuu koronasta,

kun se on hauras ja haavoittuvainen.

Istuttu neuvottelupöydissä ja samaan aikaan organisoitu iskua.

Varmasti mietitty tarkkaan joidenkin EU-maiden riippuvuutta esimerkiksi Venäjän tuottamasta energiasta.

Jos on kuuskymppisen unenlahjat huterat muutenkin,

pari yötä tässä on jo huhuiltu nukkumatin perään tämänkin asian tiimoilta.

Lapset käskevät rauhoittumaan,

mutta minä olen syntynyt 18 vuotta sodan loppumisen jälkeen,

se vaan on tuolla ihon alla se pelko.

Mutta,

kevättä kohti!

Usko ja toivo on säilytettävä,

toivo paremmasta huomisesta.

Toivo etenkin nuorison uudenlaisesta ajattelukyvystä,

tehdä tästä maailmasta parempi paikka.

❤

"People say nothing's impossible,but I do nothing everyday".

Winnie the Pooh