Kevätaurinko on häikäissyt ulkoillessa silmiä.

Tästä ei mitään pahaa sanottavaa,pelkkää nautintoa siristellenkin.

Taidan joka kevät kirjoittaa tänne blogiinkin,

että pitäisi hankkia ne aurinkolasit vahvuuksilla.

Lumi alkaa olla raskasta ja vettynyttä.

Lumen alta,omista onkaloistaan työntyy näkyviin vaikka mitä,lumen sulaessa ympäriltä.

Saunalahden sillan alla sulavedet suorastaan lorisevat mereen.

En pääse minään keväänä tämän näyn ohi hypnotisoitumatta.

Yksi mielenkiintoisempia kuvauskohteita mielestäni on yrittää vangita veden liike kuvaan.

Puro alkaa olla jo kokonaan näkyvissä.

Kävi mielessä,ettei enää kauaakaan sammakonkutuun.

Alempi kuva kuvattu 31.1.

Vielä on pitkiä taipaleita niin jäässä, etten hakeudu tavanomaisille reiteilleni.

Alla olevankin töpöttelin varovasti nastoillani ja päätin, etten ihan heti palaa uudelleen.

Tämä viikko tekee suuren nytkäyksen eteenpäin keväistymisessä,

mutta pakkasiakin taas kuulemma tulossa.

Kunhan ei kuitenkaan enää uutta lunta,

vaikka se vanhan surma olisikin hyvään kohtaan osuessaan.

Kaupassa,kassajonossa,naistenlehti kehoittaa eroon turhista huolista,

iltapäivälehdet jotain muuta.

Arvostan niitä kauppiaita,jotka ovat poistaneet ainakin lööpit.

Kaupassa käy paljon lukutaitoisia lapsia ja nuoriakin,

jotka jonottaessaan kassalle altistuvat turhaan,ahdistavaan lööpitykseen.

Minulla on paljon näitä elottomia tyyppejä täällä kotona,

joiden läsnäolo rauhoittaa.

Toimivat samalla lailla kun mukavat ajatukset,

huomion kiinnittämistä söpöön ja kauniiseen.

Aurinko on paistanut Kreetalta tuomiini,meren hiomiin rantakiviin tällä viikolla joka päivä.

Tässä pöytäkoneella kun tätä kirjoitan,

paistaa myös lämpimästi selkääni parvekkeen ikkunasta,ihanaa!

Onkohan leudot kelit herättäneet mäyrän yöllä hiukopalaa etsimään,

vai onko tämä koiran riehakointia,kuka ties.

Palokärki,tai muu tikka pölliä on ainakin näköjään tikuttanut jossain vaiheessa.

jokakeväinen,ihana näkymä tämäkin,pajunkissat sinistä taivasta vasten.

Eivätkä ne muutkaan puut sinistä taustaansa vasten huonosti peilaudu katsojan silmiin.

Kun ei hakeudu uutisten pariin kuin hetkittäin,

muu aika tuntuu aika normaalilta alkukeväältä.

Ilokin uskaltautuu pintaan aika ajoin,jopa onnellisuudentunne.

Se onkin jonkin verran mutkikas yhtälö se onnellisuus tällaisina aikoina.

Että pystyykö sen järkeilemään ja työntämään syyttömänä syyllisyydentunteen sivuun,

kun muualla ihmiset kärsivät,syyttömiä hekin.

Jokakeväinen juttu tämäkin. 

Vaaleanpunaiset,kotimaiset tulppaanit,

jotka ovat täsmälleen samaa sävyä Schjerfbeckin omakuvissa,

hänen poskillaan esiintyvän punan kanssa.

Hauska juttu muuten,

minun on joka ikinen kerta tarkastettava,että kirjoitin hänen sukunimensä varmasti oikein.

Nytkin siitä unohtui ensin j-kirjain.

Vaikea,konsonanttitäyteinen nimi,johon helposti vahingossa vaihtaa kirjaimien paikkaa.

Aurinkoista viikonkulua!

<3