Joka vuosi tulee hetki, 

kun tuntee yht'äkkiä syksyn tuoksun kesän jälkeen ensimmäistä kertaa.

Se on haikea tuoksu.

Kovat pakkasetkin tuoksuvat aivan omaltaan.

Silloin tuoksu on pirteää ja virkistävää.

 Jos siihen vielä liittyy joulunodotus,

se on kihelmöivää tuoksua.

Keskikesällä rakastan sateen jälkeistä tuoksua,

sitäkään ei haista kuin juuri tuolloin.

Tuoksu on onnellista.

Tänään meri tuoksui ensimmäistä kertaa kesälle!

Siihen kun yhdisti vielä iloisesti kirkuvat lokit,

tuli niin iloinen olokin!

Joku saattaa muistaa vanhemmista postauksistani valkoisen,

hurmaavan, yksinään rapistuvan pitsihuvilan,

jota olen usein kuvannut eri vuodenaikoina.

Ja ollut surullinen siitä, etten ikinä ole nähnyt siellä mitään elämää.

Tavakseni on tullut aina ohi kulkiessani katsoa huvilan ikkunoita.

Minulle on muodostunut ajatus, että joku sieltä katsoo takaisin,

talolla on hengetär, tunnen sen luissani.

Tänään olikin suuri yllätys,

kun ikkunasta katsoikin vastaan kolme silmäparia!

Jee! Ainakin joku siis käy talossa.

Ja mikäpä onkaan mukavampaa kuin se, 

että siellä pitää kotikaranteenia itse Nalle Puh kamujensa kera!

Alla olevat tyypit kohtasin matkani varrella eilen.

Olivat parin päivän takaisen lumentulon(joka suli samana päivänä sitten pois),

  jälkeen mielestäni kuin etelärannikon tämän vuotisen talven perikuvia,

 nurmikollaan auringonpaisteessa. :)

Tänään niistä ei ollut enää mitään jäljellä.

Oikeastaan lähdin tänä aamuna peipon pongaukseen.

Mutsimuikkunen soitti aiemmin omalta kävelylenkiltään

ja taustalla oli upea peippokonsertti.

Vaikkei välillämme ole kuin muutama kilometri,

en itse nähnyt, enkä kuullut yhtäkään,

vaikka kiipesin taas kallioille metsäänkin toiveikkaana.

Ehkä tulevina päivinä saan minäkin kuulla

tämän ihanan kevätfiiliksen tuojan laulua lähempää.

Keväistä ja aurinkoista pääsiäisviikkoa!<3<3