Yleisen poikkeustilan lisäksi,
 minulla on ollut ihan henkilökohtainenkin poikkeustila,
oikeastaan jo viime syksystä lähtien.
Ajatukseni ovat viime aikoina pyörineet liiallisesti terveysasioissa.

Viimeisimpänä sydämentykytykset, lisälyönnit,

jotka alkoivat viime reissulla maalla, ajaessani pihaa ruohonleikkurilla.

Tämä kaikki on haitannut ajoittain kovasti kesästä nauttimistakin.

Olen tarkkaillut vointiani melkeinpä voisin sanoa överisti.

Mainitsin alilämmöstäni postauksessa, jossa mietiskelin vaihdevuosia.

Tänään herätessäni mittasin kotona 36 astetta (normaali minulla 36.8),
ajatella,että mittaamisestakin kerkesi tulla jo tapa.

Mennessäni hammaslääkäriin aamulla, siellä mitattiin lämpö ja suoritettiin kaikki muut koronanestotoimenpiteet jo ulko-ovella, hyvä näin!

Otsalta lähietäisyydeltä mitattu lämpö näytti 36.8 astetta

 ja pääsin sisään käsidesien kautta.

Jokin "klik"siinä päässäni silloin tapahtui.
Jotkut tärkeät palikat loksahtivat paikoilleen.

Luulosairaus kenties tuli tiensä päähän.

Kun tulin hammaslääkäristä, tein pitkän kävelylenkin vailla huolen häivää.

Ei tuntunut voimattomalta, eikä puolikuntoiselta,

niin kuin on jo pitkään tuntunut.

Päätin, että alilämmöt ovat johtuneet siitä, etten ole kainalosta saanut lämpöä oikein mitattua, vaikka se onkin aiemmin onnistunut.
Luultavasti kaikki pelontunteet ja arvailut, joita luultu outo alilämpö aiheutti,
ovat olleet turhia.

Tänään ei ole sydänkään muljahdellut kun en ole asiaa enää miettinyt.

Menen kyllä lääkärin lähetteellä verikokeisiin torstaina, joissa tarkastetaan kertomieni tuntemusten perusteella uudestaan kilpirauhasen toiminta, 

ja myös elimistöni rautavarastot katsotaan.

Mutta muuten päätin, että tämä oman olon kyttääminen päättyy nyt juuri tähän.
Nyt riittää.

Huoli ruokkii itseään,

ja taidan olla jo pro elimistön toimintojen tarkkailussa tämän viime syksystä asti kestäneen monenmoisen oirekirjon tähden.
Olenko kenties itse suggeroinut itselleni vaikka mitä tuntemuksia?

Tänään tuntuu aivan normaalilta kun päätin niin.

Ihmisen psyyke on niin erikoisen mielenkiintoinen.
Kirjoitin tästä täällä blogissa päiväkirjamaisesti,
ehkä lähinnä itselleni,
että tämä on nyt ymmärretty ja käsitelty loppuun.
Uskon, että koronan pelko on osaltaan vaikuttanut siihen,
että olen ollut kuin haviseva haavanlehti jokaista kolotusta kohtaan,
jonka olen kropassani tuntenut.

Nyt on aika antautua täysillä kesälle,
se saa viedä ja minä vikisen!

Toivottelen kaikille ihania kesäpäiviä, mielenrauhaa,

tyytyväisyyttä, optimistista asennetta ja kaikkea joka ravitsee meitä sisältäpäin

olemaan onnellisia! :)