Kujeileva, kirkas, kuulas,kirpeä, kepeä, kaihoisa, kerkeävä, kaikkivoiva, kaino, karkeloiva, kihelmöivä, kiihkeä.

Muun muassa nämä adjektiivit tulivat mieleeni kuvaamaan kevättä, kun nappasin vihkoni, joka aina on jossain lähellä. Siihen kirjoitan ylös televisiosta kuulemani sivistyssanat, joita en tunne (myöhäisempää etsimistä varten), kaiken mielenkiintoni herättävän, muistettavan ja muut asiat, jotka tarvitsevat tarkempaa tarkastelua. Kun on tylsää, kaivan vihkon esille ja alan toimeen.

Tänään tähän mennessä vaikuttavin asia oli Hannu Salakan runo vuodelta 1974, jonka löysin Beaten Varjoista valoon blogista. Tämä on niin ihana ja minulle täysin tuntematon, ihan pakko laittaa se tänne omaankin blogiin. Olen lukenut nämä kauniit lauseet tänään vaikka kuinka monta kertaa.

PUNERTAVAT PUUT

Se, mikä keväässä saa

meidät haistelemaan tuulta

ja kaipaamaan,

kukan kurkottamaan

kohti ikkunaa,

on läsnä kun päivä on lämmin

ja radiossa kesken konsertin

herää yksikseen

huilu itkemään kirkkain lapsenkyynelin.

Illalla kaukaisella

mäellä punertavat puiden latvat,

pienet pilvet liukuvat

pois itsekseen;

ilma on liian kaunis

tähän maailmaan.

Yöllä se ehkä 

katoaa jonnekin,

silloin on aamu harmaa

ja tuulessa heittelehtien

lentää

repaleinen varis.

                               

                                 

Inspisvihkoon valikoituu yleensä hyvin värikkäitä kuvia tähän aikaan vuodesta. Ihmettelinkin, kun minua nyt miellytti maanläheinen tunnelma murretuilla sävyillä. Mutta tykkään tutkistella myöhemmin, vuosienkin takaisia sivuja, näen niistä heti, millä mielellä olen ollut. 

Luin tänään paikallislehdestä, että tällaista tyyliä kutsutaan bujoiluksi. No, kutsuttakoon nyt miksi tahansa, minulle tämä on ja pysyy inspisvihkona, jota täytän vuoden varrella kuukausittain, sommittelen ja liimailen sivuille omasta mielestäni kauniita kuvia ja kirjoittelen sen hetkisiä ajatuksiani. Näistä kirjoituksista nyt suttasin ne henkilökohtaisemmat kohdat kuvankäsittelyllä, kun laitoin kuvat sivuista tänne blogiin.

Päivällisperunoiden kypsymistä odotellessa saattaa yht'äkkiä tehdä mieli hiukan vesiväreillä maalailla laskevan auringon valossa. Siitä juuri niin tykkään, kun kevät tuo aina sen piristysruiskeen kaikkeen tekemiseeni. Talvisin olen näissä luovissa hommeleissa vähän niin kuin lapamato...en saa mitään aikaiseksi.

Kävin tänään vedettävän kauppakassini kanssa marketissa, että sain tuotua muiden ostoksien lisäksi kymmenen kilon säkin multaa.Tarkoitus on tänä viikonloppuna vaihtaa kasveille mullat. Joihinkin ruukkuihin on mullan pintaan tullut kanelihometta. Sain sen melkein pois vedellä, johon olin murskannut maitohappobakteeri-tabletteja, toivon, että uuden mullan pinnalle sitä ei enää muodostuisi. Homeeseen saattaa olla osasyy siinä, että kuskaan pelargoneja edestakaisin maalle porstuaan ja takaisin kaupunkiasuntooni. Litran tölkkejä alkaa olla jo röykkiöittäin nurkissa kasviksien esikasvatukseen.

Pakko kertoa myös uudesta ostoksestani. Minä tykkään kiikkua kiikkustuolissa. Nyt kun olen virallisesti mummi, päätin hankkia itselleni kiikkustuolin, jossa voin kiikkua tyttärenpojan kanssa, ja muutenkin. Minusta kiikkuessa tulee ihanan rento ja rauhallinen olo, synnytysosastollakin keinuin pitkään synnyttäessäni tytärtäni. Tämä kivasti kulunut, laakerimalli kustansi kuljetuksineen kotiovelle 30e Torista.Pieneen asuntooni juuri sopiva, kun ei vie takanaan paljoa tilaa, kun ei ole aisoja. Mietteissä on, josko maalaisin hailakan mintun väriseksi, sopisi paremmin muuhun värimaailmaan.Jos vaikka kalkkimaalilla, niin voisi hangata kulumakohdat uudestaan näkyviin.

 Taisi tulla hiukan rönsyilevä postaus, mutta rönsyilevä on postaajan olotilakin!😊

Ihanaa, ispiraatiotäytteistä viikonloppua!❤