tiistai 2. maaliskuuta 2021

Tyttärelle juurtumassa oleva kiinanruusu on hyvällä kasvumallillaan.


Myös itse emokasvi, jonka parturoin aiemmin kaikista vanhoista oksistaan, (yhden suuremman tyvioksan jätin lehtineen kaveriksi päärungon viereen) on alkanut työntää uutta kasvustoa. Voi kun se nyt kukkisi ensimmäistä kertaa.
 

Pelargoniani kasvavat kohisten ja selvästä nauttivat aurinkokylvyistään.

Onnenapilakin innostui jo kukkimaan päivittäisten aurinkoannoksien jäljiltä. Tässä huushollissa kukkivat nyt kukkaset, viherkasvit ovat elinvoimaisia ja emäntä viheltelee menemään lisääntyvän valon voimasta piristyneenä.


Pirteyttä lautasellakin kana/vihannes/kookosmaito-soossi ja kaurariisiä alla.

,

Näitä säitä ei väsy nyt ylistämään!

Vaikka pakkaset palaavat, keväisistä tunnelmista on nyt saatu kunnolliset maistiaiset!

Iloinen kilpikonna hymyili kanssani kilpaa, kun kohtasimme kävelylenkilläni.

Mutta voi, kuinka minua suretti tänään kun pieni talo preerialla loppui...ihan kuulkaa kyynelehdin kun räjäyttelivät talojaan. Muistan, kuinka rakastin sarjaa lapsena ja nyt korona-aikana olen saanut Walnut Groven asukkaista valtavasti lohtua. On ollut ihanaa karata koronatodellisuutta Laura Ingallsin maailmanaikaan ja näihin suloisen naiveihin tarinoihin, joissa hyvyys voittaa aina.Onneksi sentään ykkösen Vihervaaran Anna-sarja jatkuu vielä tovin.

Mukavaa viikon ja maaliskuun jatkoa!❤


 

10 kommenttia:

  1. Kaunis kotisi suorastaan kylpee auringonvalossa, joten en yhtään ihmettele, että kasvit ja sinä kukoistatte keväisessä kirkkaudessa ❤︎
    Minäkin olen paennut tätä korona-ahdistusta mm. Walnut Groveen ja samalla lapsuuden huolettomiin aikoihin. YLE Areenasta löytyy kaikki 208 jaksoa, jos ikävä ihan kamalaksi yltyy. Itse olen katsonut koko sarjan sieltä jo kertaalleen uudelleen :)
    Pakkasta tai ei, niin nautitaan keväästä, auringonvalosta ja yhä pitenevistä päivistä. Ihanaa maaliskuun ensimmäistä viikkoa sinulle ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi,oli ilo kuulla,että en ole ainoa,joka saa lohtua pieni talo preerialla sarjasta.😊 Olen huomannut,että kaikki tuollainen "naivikin"(hyvällä siis)poistaa ahdistusta ja kuljettaa hetkeksi pois tämän kurimuksen keskeltä.
      Minulta on jäänyt jokunen osa katsomatta,kun on ollut muuta menoa ja aionkin katsoa ne Areenasta,ei ihan vielä lopu tämä ihanuus,kiitos kun vinkkasit.😊
      Kauniiseen säähän herättiin taas tänään,nyt todella saa nauttia valosta ja pitenevistä päivistä!
      Kiitos Ansku,ihanaa kevään odotusta!❤

      Poista
  2. Kyllä aurinko tekee jo taikojaan kukille♥. Itsekin olen laittanut pistokkaita juurtumaan...posliinikukka menetti pitkät oksansa ja rönsylilja tupsunsa...niin ja
    rahapuustakin pääsi pari pistokasta vesilasiin..:) Vaikka ulkona ei vielä helle hellikään, niin aurinko lasin takaa lämmittää jo niin, että olen joutunut kukkia kaihtimilla suojaamaan, etteivät pala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonekasvien kanssa puuhailu on nyt mukavaa,kun ei pääse vielä varsinaisiin puutarhahommiin.😊 Itse ajattelin tänään vaihtaa mullat ruukkuihin.
      Pakkaset palaavat,mutta vielä tänään ainakin aurinko tuolla paistaa niin nätisti.
      Eilen saimme iltasella hiukan lunta lisää ja ilmeisesti sitä tulee huomennakin,mutta joka tapauksessa kevättä kohti tässä mennään.
      Kiitos Hannele!❤

      Poista
  3. Kukkaset tykkää auringosta, mutta sinä itsekin olet osaava hortonomi. Joko lumet ovat niin vähissä, että pian voi odottaa jotain vihreää näkyvän ulkonakin?
    Minä en ole aikoihin katsonut telkkaa niin paljoin, kun nyt talvipakkasten aikana. En malta odottaa sarjojen hidasta etemistä, vaan katson Yle areenasta kerralla monta jaksoa, kun itselle sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä enemmänkin innostunut noviisi kuin osaava.😊
      Kyllä plussapäivät sulattivat suuria pälviä tuonne maastoon,mutta eilinen lumisade taisi ne jälleen peittää...
      Ihan sama täällä!Kun oli niitä -eteläisittäin katsottuna,paukkupakkasia,en juurikaan ulkoillut vaan töllötin telkkaria.Minulla naamaan tulee helposti ikävästi kutiavaa ihottumaa ja ottaa henkeen kovat miinusasteet.
      Yle Areena on huippupaikka.Monesti katson sieltä jakson seuraamaani sarjaa,jos jää jonkun muun takia katsomatta siltä päivältä.Ja tosiaan,jos haluaa kerralla katsella useamman jakson,sekin onnistuu.
      Kiitos Aimarii!❤

      Poista
  4. AKuvissasi on auringon paistetta ikkunoista ja ulkona! Ihania kuvia ❤ Täällä on välillä aurinko paistanut niin, että silmiä häikäisee :) Nyt lämpimämpien säiden jälkeen tulevien pakkasten saadaan hanget, mitä pitkin on lysti hiihdellä. Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja K!❤
      Kantohangilla on varmasti mukava sivakoida!😊
      Mukavaa maaliskuun jatkoa sinullekin!

      Poista
  5. Kylläpä kukkasi kukoistavat! Olet viherpeukalo!
    Toivottavasti lenkkipolun varrella olevaa kilpikonnaa ei kovasti paleltanut. ;)
    Tänäänkin on tulossa upea aurinkopäivä. Nautitaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo minun pelargoniani ovat aina talvella niin surullisessa kunnossa,kun kärsivät tästä kuivasta huoneilmasta ja valottomuudesta.
      Mutta jostain taikasauvan heilautuksesta,kun kevätaurinko alkaa paistaa ikkunasta,ne ryöpsähtävät kasvuun ja kukoistukseensa,sama juttu käy onnenapilalleni.
      Ei mene kauaa,kun pelargoniat taas matkustavat autokyydillä takaisin mummulan porstuan ikkunalaudalle,siellä ne sitten alkavat kukkia komeasti,se on niiden mielipaikka,jos on tämän emännänkin.😊
      Kovasti kilpikonna hymyili,ehkä se oli jotain kylmää sietävää lajia.😉
      Pikkupakkaset palasivat ja luntakin tuli lisää,mutta aurinko jaksaa vielä paistaa,Ja se on pääasia kevättä kohti mentäessä,saadaan kylpeä valossa!
      Kiitos Piipe!❤

      Poista