Siellä jossain.

16.1.1940 Tiistai

Näin alkaa ajan saatossa kellastunut,lyijykynällä kirjoitettu kirje.

Kirjeen etusivun ylänurkkiin on kirjoitettu vielä pieniä lyhyitä viestejä ennen kirjeen  pistämistä kuoreen.

Monta suukkoa teille kaikille.Toivoo isä.

Ilmarin päivänä Teuvolle terveisiä isältä vaikka näin myöhään.

Nimen saat antaa itse minkä haluat, jos se on tyttö niin Anja Elina(alleviivatttuna).

Rakas Helmi!

En malta odottaa,että saisin sinun kirjettäsi,luulen että meidän postimme tulee jossain jäljessämme,joten en ole saanut pitkään aikaan mitään. Nyt olemme taas jossain,aina vain paikasta toiseen.Ei ollut mitään mahdollisuuksia saada minkäänlaista lomaa edes,että olisin päässyt luoksenne.Se tuntuu niin ikävältä kun tiedän sinun tuskasi ja surusi meistä kaikista. Mutta tämmöinen on kohtalon järjestystä kaikki.Sielläpäin käydään kovasti pommittelemassa,kuulen usein radiosta.Toivon,että te pysytte terveinä ja hyvässä kunnossa loppuun asti.Sinulla on niin vaikeaa nyt juuri rakas.En voi ajatella oikein mitä sinä saat kaikkea kestää,kun vaan hyvin suoriutuisit raskaasta tilanteesta. 

Tässä kohtaa sivu kääntyy ja alkuun on taas reunaan kirjoitettu:

Sen paketin suhteen saat tehdä niinkuin tahdot,se on ehkä sinun vaikea lähetellä nyt mitään,Ilmari.

Kävin pikipäin Anilla,Irma ja Ritva ovat maalla ja voivat hyvin,Ani on tässä kaupungissa ja lähettää terveiset sinne teille.Ajattelen ja odotan,onko kaikki jo ohi,että tietäisin kuinka sinä jaksat ja te muut omat ressukat.Sinulla on kova homma,kun vain pärjäisit jollakin lailla.Täällä on kylmä ja pakkanen on luja,että meinaa ihan nahan viedä pois.Koita pitää itsesi ja pikkuiset lämpiminä,aina paljon lämmintä jos tarvitsee mennä suojaan välillä,kun ne raakalaiset hyökkäilevät siellä päin.Kunpa tämä aika taas kääntyy ja jotain parempaa tulee,niin ehkä mekin saamme vielä olla yhdessä,mutta voi käydä toisinkin,sille emme mahda mitään,kaikki on vain kuin pahaa unta.Emme ajattele siihen asti ollenkaan.Päivä kerrallaan,sillä hyvä,aika näyttää miksi tämä kääntyy viellä.Onko teillä siellä lämmintä ja pidetäänkö sinusta huolta niinkuin pitäisi.Se on ikävää saada osakseen tylyä kohtelua sellaisessa tilanteessa ja sairaana.Älä rasita hermojasi ajattelemalla.

Tähän päättyi isänisän viimeinen tervehdys kotiin.Hän oli allekirjoittanut kirjeen paperin toisen puolen alkuun,koska kirje jatkui arkin loppuun,reunaan asti.

Ilmari vaari kaatui Kotkan satamassa,sotaan osallistuneen,jäänmurtaja Tarmon pommituksessa,tämän kirjeen kirjoittamisesta kahden päivän päästä 18.1.1940,28-vuotiaana.

Helmimummi oli viimeisillään isästäni raskaana,isän veli,Teuvo oli taaperoikäinen.

Isä syntyi 21.1.1940,vain kolmen päivän päästä isänsä kaatumisesta.

Lehtileikkeistä luen,kuinka Ilmari vaarinkin,kirjeessään mainitsema pakkanen,oli tuolloin 40 asteista.Ilmeisesti kirje oli kirjoitettu ja pistetty postiin Tarmon ollessa Kotkan satamassa lähdössä komennukselleen Someriin.

Luulen,että kirjeeseen olisi kirjoitettu paljon muutakin,jos vaari olisi tiennyt kohtalostaan tuona tammikuisena pakkaspäivänä. Kävi se kirjeessä mainittu toisin käyminen.Nuori vaimo ei tiennyt,missä miehensä palveli,mies ei tiennyt,oliko lapsi jo syntynyt.

Kotimaa on täynnä näitä tarinoita.Jokaisessa suvussa omansa.Eikä niitä saa minun mielestäni unohtaa,siksi minäkin halusin jakaa oman tarinani täällä.Kaatuneet olivat isiä,poikia,veljiä ja aviopuolisoja,tyttäriä,siskoja,äitejä.Kaikilla tahto elää.Kova on itsenäisyytemme hinta ollut.

Minä mietin tänään tuota nuoren miehen elämän katkeamista,kotimaansa itsenäisyyttä puolustaessa.Sitä,kuinka asia vaikutti hänen vaimoonsa ja poikiensa elämään.Haluan kunnioittaa hänen muistoaan juhlistamalla tänään itsenäisyyttämme,joka nykyaikana on sekin,aika-ajoin häilyvä käsite.

Hyvää itsenäisyyspäivää!🇫🇮