Minäkin menin taas tänään huoltani huojentamaan.Poikkesin reitiltä ja hakeuduin nojaamaan samaan suureen koivuun,johon nojasin päivänä parina sitten.Kasvot surinkoon nostettuina, silmät suljettuina.Puu suorastaan imaisi minut runkoonsa.Olimme kuin samaa vartta.Sitä lohdutuksen määrää, mitä siltä siinä sain on tässä vaikea sanoin kuvailla.Luontoon sulautumistani vain korosti se ajatukseni, että se itki itkuni,puhdisti minut huolistani hetkeksi,niillä vesipisaroilla, joita sen oksista maahan ja kasvoillenikin tippui tuulessa.
Siinä nojasin ja kuuntelin metsän ja alapuolellani olevan merenlahden ääniä.Tikka jossain nakutti,pikkulinnut lauloivat kevättään,tuuli humisi puissa.Yht'äkkiä lahdella joutsenilla tilanne päällä.En metsän puilta niitä nähnyt.Torvensa soivat kiivaina ja siipiä läpsyteltiin veteen.Ensin ajattelin, että paritellaanko siellä.Sitten nousi pariskunta sieltä lentoon ja muistin nähneeni vähän aiemmin rannalla niitä kaksi.Ehkä reviirikiistaa sittenkin.Ensimmäisen kuvan parin kuvasin kotimatkalla,saattoi olla sama, joka sieltä nousi siivilleen ja oli nyt palaamassa välirikon jälkeen takaisin lahdelle.
Siinä puuhun nojatessani kuulin jonkun lähestyvän metsätietä.Suomalainen jäyheys pisti hetkeksi noloilemaan,että mitähän miettii tuleva minusta siinä nojaamassa.Pidättäydyin pitämään silmäni kuitenkin kiinni ja jatkoin omaa hiljaisuuden retriittiäni.Kun jonkin ajan kuluttua avasin silmäni hetkeksi, näin tulijan istahtaneen kauemmas, reitinvarren penkille nauttimaan samasta kuin minäkin, metsän äänistä ja rauhasta.Kyllä suomalainen ymmärtää toista metsässä kohdatessaan,turhaan noloilin.
Kun lähdin sitten eteenpäin, selkäni oli aivan lämmin,melkein kuuma.Joku uskoisi aiheutuneen koppuraiseen,vanhan koivun pintaan nojaamisesta, minä tiedän, että jostain aivan muusta.Puut antavat auliisti energiaansa kun vain pyytää.Koskaan en lähde ilman, että kiitän puuta, en nytkään.
Pusuhuuliakin lipui taivaalla tänään
Käpytikan kohtasin jyväautomaateilla.
Jyvät lakkasivat kiinnostamasta kun se kuuli viereisen, pystyynkuolleen sisältä liikettä.
Käänteli ja väänteli päätään.
Ei sitten tainnut olla sen väärtti, että olisi ruvennut nakuttamaan,
vaan palasi helpon ruoan kimppuun.
Ja niin kuin aina, mustarastas saapui odottelemaan automaatin alle
mahdollisia, tippuvia jyväsiä.
Oletko koskaan nähnyt sitä automaatin suulla? Minä en.Mistäköhän sekin johtuu.
Pongasin ensimmäisen pikkuaurinkoni jo eilen, mutta tänään auringossa sain siitä kivemman kuvan.
Turvallista, alkavaa viikkoa!<3
Olipa kauniisti kirjoitettu ja luontoa arvostava teksti. Jäin oikein pitkäksi aikaa fiilistelemään joihinkin runollisiin, hiljaisuutta ja rauhaa huokuviin lauseisiisi.
VastaaPoistaJa mitkä pusuhuulet tosiaan :). Hieno otos, jollaista ei ole ihan helppo saada, kun ensin pitää nähdäkin se juttu siinä!
Kiitos Pilvi ihanasta kommentistasi!<3
PoistaLuonnossa itsekseni saan usein runollisia ajatuksia.Täällä kotikoneella sitten harmittaa, kun ei saa siirrettyä sitä tunnelmaa enää sanoihin.
Mutta ihanaa kuulla,jos kuitenkin osittain siinä onnistun.
Taivaalta voi kyllä pongata jos minkälaista hahmoa,olen aina tykännyt niitä etsiä. :)
Metsä on hyvä kuuntelija ja paljon muutakin meille. Se saa levottavan mielen rauhoittumaan, antaa surulliselle lohtua. Kyllä metsä myös vastaa, kun herkästi sitä kuuntelee.
VastaaPoistaOlen kanssasi samaa mieltä, pieni metsäläinen meissä monessa asuu. Osaat tunnelmoida ja nauttia yksinäisyyden retriitissäsi. Myös kuvina parhaita paloja.
Herkistelen hetken ihailemallla pikku aurinkoasi, sen heleää keltaisuutta.
Luulen, että metsä on meidän suomalaisten dna.ssa hyvin vahvana.
PoistaJa minä esim.olen erittäin ylpeä metsäläisyydestäni, en vaihtaisi sitä kuuna päivänä mihinkään suveneeriin pinnallisuuteen.
Tiedän, että sinäkin siellä pohjoisen metsissä osaat antaa metsän puhua herkälle korvalle.
Sinulla ehkä menee vielä tovi, ennen kuin oman pienen aurinkosi tänä keväänä näet,mutta
hetki on aina ihana kuitenkin, ennemmin tai vähän myöhemmin.
Kiitos Aimarii!<3
Hienoja kuvia ja hieno tarina, ja hienoa että on mahdollisuus mennä metsään silloin kun haluaa.
VastaaPoistaMinä käyn joka kesä marjastamassa ja sienessä, kun metsä on ihan kotini lähellä, sieltä haen myös materiaalit askarteluun, kuljen myös kameran kanssa, jos onnistuis jostain metsän pedosta nappaamaan kuvan, vien terkkarin ja evästä mukaan, on se ihanaa istahtaa kannon päähän, on hiljaista, vain tikan koputus voi kuulua puussa.
Noita kannon päälle istahtamisia minäkin niin rakastan, kun isännän kanssa olemme esim.sienimetsällä.Siinä sitten keskellä metsää ihana katsella ja kuullostella rauhassa.
PoistaOlemme pihalla kuulleet jo vuosia ilveksen ääntelyä lähistöllä, mutta ei tule millään näytille arkana eläimenä.Sen toivoisin niin näkeväni joku kaunis päivä.Kuvan saaminen olisikin jo lottovoitto! :)
Kiitos Piritta!<3
Kertakaikkisen ihana postaus! Kauniit kuvasi ja luontoa arvostavat sanasi, joista Pilvikin jo tuossa edellä mainitsi. Ja nuo pusuhuulet saivat hymyn omille huulilleni :) Kiitos tästä hyvänmielen postauksesta ❤
VastaaPoistaKiitos itsellesi Ansku ihanasta kommentistasi!<3
PoistaMetsästä ja luonnosta saan minäkin voimaa. Nyt on onni asua metsän keskellä ja päästä sinne ihan omalta takapihalta. Kiitos hyvänmielen postauksesta, kyllä kaikki vielä järjestyy <3 Terveyttä ja aurinkoa viikkoosi!
VastaaPoistaVoi, olen nyt monia kertoja ajatellut, että asuisipa tämän kamalan ajan vakituisesti jossain metsän keskellä!Maallekaan ei nyt pääse pitkään aikaan.
PoistaMutta lähimetsät täällä kotiseudulla antavat valtavasti voimaa.
Kun tämä kaikki on ohi, kyllä osaa taas arvostaa "normaalia" arkeaan.:)
Kiitos Hensku,terveyttä ja valon voimaa myös sinun viikkoosi!<3
Hienot kuvat tikasta. Minäkin olen naputuksen kuullut ja vilauksen tikkaa nähnytkin, mutta en noin hienoja kuvia siitä ole saanut.
VastaaPoistaTänä vuonna meillä ei pihan pesään tarvitse odotella pesijöitä, kun tuohon meidän eteen aletaan rakentamaan. Ihan meidän aitaan kiinni...no ainakin melkein. Ollaan nyt ihan tosissaan etsimässä itsellemme uutta kotia. Arvaa olenko surullinen, kun tykkäsin tästä kodista...viidessä vuodessa kummasti ehtii jo kiintyä. Talo tulee todellakin ihan aitamme viereen, eli mitään yksityisyyttä ei tällä pihalla enää ole....ja taloja tulee kaikenkaikkiaan kuusi. Tuohon pienelle pläntille todellakin ahdetaan KUUSI omakotitaloa!
Nyt ollaan päivät evakossa tyttärellä, kun paaluttavat ja kauhea jympytys kuuluu sisälle.
Huomenna mennään katsomaan ensimmäistä kiinnostavaa asuntoa....paritalon puolikasta ja todella maalle.
Eli tämä kevät ei ole kaikkein parhaita keväitä meille, mutta uskon vakaasti, että tälläkin on tarkoituksensa ja kaikki kääntyy paremmaksi.
Voi,muistan kun postasit tuosta ongelmasta koskien nykyistä kotianne.
PoistaSurullista jos joutuu muuttamaan paikasta,jossa kovasti tykkäisi edelleen asua.
Todella oudolta kuulostaa,että noin viereen saa rakentaa.
Toivon todella,että löydätte mukavan,rauhallisen uuden kotipaikan ja saatte nopeasti vanhan myytyä.
Monelle koronan lisäksi näyttää tänä keväänä kerääntyvän ikäviä asioita,huono karma tässä vuodessa...
Kaikkea hyvää sinne teille,pysykää terveenä,kiitos Hannele!❤