Tässä viime aikoina on ollut ihanan aurinkoisiakin päiviä, vaikka nämä pari viimeisintä ovatkin olleet pilvisiä, jopa hiukan tihkuisia, mutta niin leutoja. Piristää aina kun aurinko paistaa kotiin sisään ja kaikki näyttää raikkaalta. Sitä unohtaa noina hetkinä, että illalla laskeutuu täysi pimeys aikaisemmin ja aikaisemmin. Tämä viikko enää, ja alkaa jo marraskuu. Vanha kansa uskoo, että jos pihlajassa on lokakuussa paljon marjoja, tulee sateinen syksy ja vähäluminen talvi, ans kattoo, onhan noita pihlajanmarjoja.

Onko sinun lähipiirissäsi jänniä yhteensattumia päivämäärissä tai muissa asioissa? Jokin tietty päivämäärä liittyy useampaan asiaan kuin vain yhteen? Meillä niitä on suvussa joitain.

 Vuodessa on 365 päivää. On kummallista kun sama tietty päivä sattuu tapahtumiin, vaikka tarjolla olisi 364 muuta vaihtoehtoa.

 Aloitan kertomalla, että esikoistyttärelleni sattui sama laskettu päivä oman esikoisensa kanssa, kuin minulle häntä odottaessani. Tytär sitten kuitenkin syntyi kolme päivää etuajassa ja tyttärenpoika vajaan viikon, mutta kummankin neuvolakortissa komeili sama laskettu päivä samassa kuussa. Uskokoon kukin horoskooppeihin, tai olkoon uskomatta, mutta isäni oli vesimies, nykyinen kumppanini on vesimies ja tyttäreni aviopuoliso on vesimies. Vesimiehet siis viehättäneet meitä naisia kolmessa polvessa. Kuopuspojastani olisi tullut Sofia, jos hän olisi ollut tyttö. Siihen aikaan ei sukupuolta kerrottu, joten kummatkin nimivaihtoehdot olivat jo mietitty. Ei tullut Sofiaa, mutta syntyipä poika kuitenkin Sofian päivänä. Isäni isä palveli sodassa laivastossa, kun  mummu oli viimeisillään raskaana kotipuolessa. Kirjeitse vaari toivoi lapsesta Anjaa, jos tyttö tulisi. Nimen toivoja kaatui pari päivää, ennen kuin oma isäni syntyi, ja isi itse menehtyi sairauteen Anjan päivänä. Minä menin naimisiin samana päivänä Kreetalla, kuin vaarini, äidinisä, menehtyi Suomessa. Tieto salattiin minulta hääpäivänäni, mutta äidilleni hääjuhla oli tietämättäni raskas. Poikani taas syntyi myös vanhempieni hääpäivänä. Yhdestä sattumasta tykkään kovasti. Ihailemani taiteilijatar Helene Schjerfbeck syntyi 1862, kun tämä ihailija taas 1962. Luultavasti muistan jälkikäteen vielä lisää näitä jänniä sattumapäiviä ja juttuja, joista sukumme kesken juttelemme, mutta olihan tässäkin jo esimerkkiä omalta kohdaltani.

Nyt jo toisen kerran peräkanaa, kesä ei riittänyt omien tomaattien kasvattamiseen. Minulla kun ei ole kasvihuonetta. Löytyi tällainen pitkulainen tomaattilajike viime talvena. Siitä sai puolet enemmän viipaleita leivän päälle, kuin normitomaatista. Otin siitä sitten siemenet talteen kuivumaan. Hienot taimet jaoin maalle porstuaan (ajattelin,että ajaa kasvihuoneen virkaa) ja kotiparvekkeelle, taivasalle. Maalla eivät edes kukkineet, parvekkeella meni paremmin, ihan raakileiksi asti. Pakko oli ottaa sisään kypsymään vadille, kun uhkasivat pakkasöillä. Nähtäväksi jää, punertuvatko vai paistanko vihreinä. Mutta oli melko suuri vaiva viiden tomaatin eteen...katson, viekö idättämisen halu ensi keväänä taas naisen mukanaan, vai ostanko tomaattini kiltisti kaupasta.

Kukkaloistoa minulta ei täältä puutu. Keskuslämmitys ei ole vielä alkanut, ja pelargoniat voivat vallan hyvin.

Juuri katselin lasten lähettämän videon Kreetan rannalta, kun olivat tyttärenpoikaa leikittämässä, tytär, poika ja siskontytär. Siellä he, turisteista jo autioituneella rannalla heittelivät kiviä mereen, samalla, kuin itsekin aikoinaan pieninä, tuli niin nostalginen olo. Ja ikävä.

Nämä kivet lähtivät Kreetan rannalta itselleni matkamuistoiksi viime kuussa.

Mukavaa lokakuun viimeistä viikkoa!♥️