Tykkään Kreetalla aamuista ja illoista eniten. Ovat uskomattoman kauniit. Ajattelin, että näkevätköhän paikalliset asukkaat kaiken tuon kauneuden, vai jääkö se jossain vaiheessa toisarvoiseksi. Ehkä välimatka tarvitaan, toisaalta tulo, että eri paikkojen kauneus avautuu täyteen loistoonsa ja arvostukseensa. Kreetalla aamut ovat hopeaa ja illat turkoosinpurppuraa. Aamuisin kristallinkirkasta ja iltaisin samettia.

Tällainen oli suomalaisen aamiainen yhtenä aamuna, pienellä kreikkamausteella, tuoreilla, juuri tyttären puusta keräämillä viikunoilla, jotka ovat Kreikassa sikoja. Kananmunat myös juuri kanalasta haettu, voi taivas, että voi munien maussa olla eroa! Ja juu, kamomillateenkin toin mukanani, ettei heti tarvinut kauppaan lähteä. Älköön kuitenkaan kukaan luulko, että kuulun niihin reissaajiin, jotka kantavat kaiken syötävän kotimaastaan, noup. Kyllä herkuttelin kaikella paikallisella! Kalmareilla, mustekalalla, saganaki-juustolla, tsatsikilla, herkkusalaateilla jne.jne.

Villan ympäristössä paljon upeita kukkia ja kasveja, niistä sitten ihan oma postauksensa. Tytär kiersi ja kasteli letkulla kaiken joka ilta, minä nautin patiolla pimenevästä illasta lasillisella olutta tai viiniä ja toimin itkuhälytinvahtina.

Pieni kultsi pääsi helteiden aikaan joka päivä omaan vannaansa plumplum. Usein iltaisin vielä toistamiseen pesemään päivän pölyt ja hiet pois. Miten oli kivaa pärskytellä vettä!

Villan keittiössä hauska astia kanoille meneville ruoantähteille...

Keskipäivän aurinko oli tällä patiolla liian armoton. Mutta kun ilta saapui, nautin maisemista alas merenlahdelle.

Keskivaiheilla reissua alkoi pilviä kerääntyä taivaalle.

Vuoret vasten mustia sadepilviä näyttivät komeilta.

Myönnetään, että nautin suunnattomasti parista sateen jälkeisestä viileämmästä päivästä. Viileällä päivällä tarkoitetaan täällä kuitenkin keskiverto kesäsäitä kotimaassa.

 Yhtenä aamuna poika pisti viestiä, että tunsinko maanjäristyksen. En tuntenut, vaikka se oli alhaalla kaupungissa pojan mukaan tuntunutkin selvästi. Seuraavana aamuna aamiaispöydässä, tuoli kuitenkin liikahti pepun alla jälkijäristyksestä.

Jylhät ovat maisemat.

Luonnonmaisemassa ainoa vihreä tähän aikaan vuodesta ovat puut. Kaikki muu on palanut karrelle auringonpaahteesta.

Mummin ja tyttärenpojan lotrausleikkejä tiskialtaassa. Vesi kiehtoo pientä.

Säilöttyjä oliiveja ex-anopin luona. Itse en ole ollut kuin kerran oliivinkeruussa aikoinaan. Sitten sopivasti tulin raskaaksi, enkä pienten lasten takia enää myöhemminkään päässyt tähän hommaan mukaan. Enkä tästä niin kovasti ollut edes harmissani. Raskasta työtä, ja haiset ja vaatteesi haisevat oliiviöljylle, ja niitä on vaikea edes saada puhtaaksi. Muistan, kuinka ihoani vielä kutitti joka puolelta, koska kärsin myös oliivin kukinnan aikoihin siitepölyallergiasta, aivan kuten kärsin täällä koivun kukinnasta.

Ihana menopelimme, jota tytär suvereenisti ohjaili kaupungin kapeilla kujilla, parkkeerasi pieniin taskuihin ja vei äippää retkille.Yksi valkoisen auton ovista oli eri autosta ja punainen. Sisältä auto oli kuin viime vuosisadalta, eikä se täällä olisi mennyt katsastuksesta ikinä läpi, mutta sehän ei menoa haitannut, rötiskö oli juuri kyllä täysin huollettu.

Autoilimme vuorenrinnettä ylös pieneen kylään, vanhalle leikkipaikalle, jossa aikoinaan melkein päivittäin kävimme sisareni kanssa lapsinemme leikkimässä. Silloin matkalla alla oli siskon lada. Keinut ja liukumäki edelleen samat, vaikka aikaa kulunut reilut 25 vuotta. Olipa nostalgista vierailla paikalla.

Kävimme myös naapurikylässä, Eloundassa vanhoilla tuulimyllyillä. Siellä, pienessä tavernassa usein söimme kalamarit, perunat ja salaatin siskon ja lapsilaumamme kanssa. Keväisin samoilta paikoilta keräsimme manusoja, pieniä narsisseja.

Tavernakin oli paikallaan.

Parina iltana kun tytär lähti villalle aikaisemmin pientä miestä nukuttamaan, poikani piti tauon työskentelyynsä kaupassa ja lähdimme kävelylle kaupungin kaduille ja satama-alueelle. Hänelle iso ja äipälle pieni olut. Kyllä maistui, vaikka en olutta yleensä kotimaassa juokkaan. Meri tuoksui ihanalle ja liplatteli rantaan aivan pöytämme vieressä.

Yllä ja alla näitä perusnäkymiä Kreikassa.

Uskomattoman kirkas on Välimeri! En ole kovinkaan perillä sen puhtaudesta, mutta näyttää niin kirkasvetiseltä. En ole juurikaan uinut Suomessa Kreikkavuosien jälkeen. Jotenkin minua kammoksuttaa tieto suurista haukikaloista ja muusta, joita en uidessani tummissa vesissä näe.😁 Muistan kyllä yhden uintiretken Kreikassakin siskon ja muksujen kanssa, kun siskonpoika sukelsi takaisin pintaan ja ilmoitti meille, että allamme on valtava mureena. Tuli vauhtia äiteihin!

Uimista rakastavat varmasti ihmettelevät sitäkin, etten kyllä uinut tällä Kreetan reissullakaan kertaakaan. Uiminen ei taida oikein olla minun juttuni.

Kreikan suvun hauva, joka piti minulle seuraa iltaisin.

Kahden viikon alkuun osui myös upea täysikuu! Ja tytär opasti äippää tekniikan saloihin, kun katselimme jollain ihme sovelluksella hänen kännynsä kautta tähtitaivasta. Sovellus piirsi näytölle tähtikartat ja nimesi kaikki tähdet kun puhelinta liikutteli tähdeltä tähdelle. Oman tähtimerkkini, kauriin, oma kuvio osui aivan eteemme, ja katselinkin sitä sitten joka ilta kun se oli tunnistettu. Kun ilta pimenee ja kaskaat alkavat konsertoinnin, jokainen Kreikassa tai Välimeren alueella käynyt tietää, miten samettinen tunnelma siinä on olla. Tuntuu, että tuoksutkin voimistuvat illan tullen. Tuulenvire tuo kanervikkojen ja villiyrttien tuoksut vuorilta, alakaupungilta saattaa kantautua oreganolla maustetun, grillatun lihan tuoksu jne.

Palaan aiheeseen taas tuonnempana, mukavaa viikonloppua!♥️