Niin se taas viikko vierähti ja sunnuntaikin iltapuolella.Olipa jo kesäisiä päiviä nämä pari edellistä!Tänään tosin täällä oli astetta viileämpää ja pilvistä.

Tuli taas rantoja kierreltyä päivittäin.Huomaa päivä päivältä, kuinka rantamaisemakin kesäistyy.Uudet,vihreät kaislat työntyvät jo veden alta. Ja rantaleppien keväiset karhunkorvalehdet kasvavat kokoa auringonpaisteesta.

Kävelin lauantaina puolet pidemmälle, Saunalahden toiseen päähän. Ja oho! Pieni hiekkaranta oli täpötäynnä ihmisiä ottamassa aurinkoa ja uimassa, taitaa pitkähkö koronaeristys saada ihmisten päät jo hiukan pyörälle.Minä luotan vanhaan kansaan , joka on varovainen petollisilla kevätsäillä.

Samettiruusuni pääsivät jo koulintaan.Hauskasti se lajike, jonka siemenistä iti vähiten, osoittautui kuitenkin vahvimmaksi ja terhakammaksi. Muut odottavat vielä koulintavaihetta suuremmassa itämisastiassa.

Ja voi tätä tuulentuomaa koivua(siltä se minusta ainakin näyttää), joka on itänyt huomaamatta parveekkeellani multasäkin reunaan.Nyttemmin siirretty omaan suureen ruukkuunsa.Kiva kun luonto ottaa parvekkeeni itse haltuun tänä vuonna, aiemmin laitoin kuvan keltaisesta kukasta, joka myös iti sinne itsekseen.

Ihan kohta kukkivat lupiinitkin jo teiden varsilla, ennen niitä kuitenkin monen monta muuta ihanaista.Koiranputkikin on niin kaunis ja kesäinen.

 Tämän riippakoivun oksiston alle jään aina hetkeksi.On niin kaunis sekin kun harsomaisia oksiaan heiluttelee tuulessa, ja aurinko paistaa sädehtii niiden lomitse.

Yksi lempparini, ketunleivän kukkakin on jo auennut.Siitä tiedän, että mummulan piha on niitä nyt valkeanaan.

Eilen kuulin ensimmäisen satakielenikin.Mustarastas yritti vieressä pistää paremmaksi.

Tässä huonossa kuvassa (tarkennus ihan jossain muussa kun itse perhosessa,aurinko paistoi silmiin) aivan uusi tuttavuus minulle.Pieni lehdenvihreä perhonen, joka asettui tuolla tavoin jännästi sivuttain,lehden myötäisesti.Oikein oiva maastoutuminen.

 Ja viimeiseksi viikonloppuni pääasia.Kävellessäni sinne pidemmälle hiekkarannalle eilen,tapasin tämän pitkähännän pyöräilytiellä. Napsin siitä seuraavat kaksi kuvaa ja sitten päätin yrittää kannustaa sitä siirtymään siitä keskeltä tietä sivummalle.Pyöräilijöitä oli tosi paljon liikkeellä.Kaveri ei hievahtanutkaan.Lähempi tarkastelu osoitti, että osuin valitettavasti ennakoivine ajatuksineni liian myöhään.

Joku oli ilmeisesti jo ajanut sen kuonon päältä.Voi, voi...minä aina toivon, ettei tielleni osuisi  näitä haavoittuneita, koska otan asian niin tunteella.
Antoi minun ottaa sen kämmenelleni ilman minkäänlaista pakoyritystä.Otin tämän suuremman lähikuvan itseasiassa sen takia, että halusin nähdä vaurion mittasuhteet tarkemmin.Näytti siltä, että sen suu oli ehkä murskana ja se oli menettänyt toisen silmänsäkin.

Se matkusti ensin kämmenelläni ja sitten  kamerani pussukassa kanssani kotia kohti.
Poikkesin matkalla kaupassa ostamassa tarpeellisen ja pistin pussukan avoimena anorakkini suureen rintataskuun.Kun olin kassalla kaivamassa taskusta pankkikorttiani sisilisko, jonka olin jo kerennyt ristiä Toivoksi-ihan sen itsensä tähden,(Toivo on poika, vaikkei siinä esim.takajalkojen jälkeen näekään selkeää paksumpaa kohtaa, eikä niskaleveymääkään, mutta sen vatsa on punainen, tytöillä se on keltainen.Toivo voi olla nuori uros) kiipesi taskusta rinnukselle.En tiedä huomasiko kukaan, kun keski-ikäinen rouva pisti liskon varovaisesti takaisin taskuun ja vetoketjun kiinni.Samalla mietin, että hienoa, se lähti liikkumaan, ehkä se ei ollutkaan aivovaurioitunut.Kotona kyhäsin sille pikaterraarion suureen muovilaatikkoon.Toivo liikkui terraariossa jo ihan mukavasti ja otti aurinkokylpyä.Se aukoi välillä suutaan kuin olisi yrittänyt loksauttaa leukaluunsa taas paikoilleen.Jossain vaiheessa verinen klöntti sen suupielestäkin oli poissa.Ehkä se oli vain hyytynyttä verta jonka se oli johonkin kohtaan terraariossa hangannut pois.Sen pieni kielikin lipoi aivan normaalisti ja suu näyttikin ehjältä kun se sitä aukoi apposelleen.Koska sen toinen silmä oli vaurioitunut, sen liike ei ollut aivan sisiliskomaisen sulavaa, vaan sillä oli pieniä hahmotusongelmia esteiden kanssa, muuten näytti siltä, että se alkoi selvitä tällistään.
Se käänsi päätään katsoakseen minua hyvällä silmällään,kun menin lähelle.
Lähdin rantaan purkin kanssa ja kaivoin sille pari matoa iltapalaksi.Vaikka mato kiemurteli sen näkevän silmän vieressä, se ei syönyt.Mikä tietysti on aivan ymmärrettävää.Se saattoi edelleen olla shokissa tai ainakin suu saattoi tuntua siitä siltä, ettei ruoka maittanut.Toin sille tullessani terraarioon yöksi pari kaarevaa, kevyttä männyn kaarnapalaa yöpymispaikaksi ja jätin sen rauhaan toipumaan, ilta-aurinkoon terraarioonsa parvekkeelle.Kun myöhemmin kävin kurkkaamassa,se oli jo vetäytynyt vaihtolämpöisenä 
kaarnamajaansa iltavilakkaa karkuun.

Tänään aamusella kurkkasin ja se oli edelleen yöpaikassaan.Sillä hetkellä en siis vielä tiennyt, oliko se selvinnyt yön yli.Hiukan myöhemmin huomasin, että se oli liikkunut toiseen kohtaan majassaan, joten ainakin se oli elossa.Tänään oli pilvinen ja eilistä huomattavasti viileämpi päivä, joten annoin sen olla ihan rauhassa.Tiedän, että sisilisko varastoi ravintonsa energiaa häntäänsä pahan päivän varalle ja käyttää tätä varastoa tarvittaessa ja horrostaessaan talvisin.Sille oli nyt tärkeää toipua rauhassa.

Suunnitelmani on katsoa tuleeko se huomenna piilostaan aurinkoon.Ja jos, yritän vielä tarjota sille syötävää ja jos se muutoinkin näyttää pirteältä,palautan sen luontoon.Ainakaan sen ei tarvinut tulla lintujen kiusaamaksi siinä vaiheessa kun se oli ihan tokkurassa, eikä varsinkaan jäädä kokonaan pyörän alle.Sisiliskokin voi elää kymmenen vuotta, toivottavasti Toivolla on vielä niitä monta jäljellä.

Tuometkin kukkivat rannassa jo valkoisenaan!

Mukavaa alkavaa viikkoa!<3