Taisi olla pari vuotta sitten kun pieni vene lipui itsekseen mereltä ja kolahti Saunalahden rantaan.
Mistä se tuli, mistä oli irti päässyt, mikä oli sen tarina, kuka tietää.
Se oli tullessaan vielä ihan hyvässä kunnossa.
Oletin, että joku käy karkulaisen pian siitä noutamasta takaisin.
Vaan eipä siinä sitten niin käynytkään.
Päivät, viikot, kuukaudet ja vuodenajat kuluivat.
Tunnen surua sen kohtalosta.
Mitä suurta haaskausta!
Jos olisin tiennyt,että se jää oman onnensa nojaan,
ettei sitä kukaan kaipaakkaan, 
ettei joku veneihminen kysele sitä itselleen,
ettei edes kaupunki käy sitä siitä hinaamassa ja huutokauppaamassa löydettynä,
olisin ottanut omakseni.
No,nyt on jo liian myöhäistä.
Alkukevään tulva-aikaan se jo hörpiskeli vettä sisuksiinsa,
on raasua muutenkin käyty runnomassa.
Siinä se on rantautumiskohdallaan nyt ollut jo parisen vuotta,
söpö pieni paatti.
Olisin mielelläni nähnyt sen vielä sinisellä merenselällä putputtamassa,
kauniina kesäpäivänä.
Kaipa se puisena pikkuhiljaa maatuu sijoilleen
ja vain uneksii siinä entisistä päivistään merellä.