Toivo 

osa 2.

Päätin jo eilen, että tänään palautan Toivon takaisin luontoon,

jos se on virkeänä aamulla.

En voinut enää pitkittää asiaa, koska en ole saanut sitä syömään.

Kerran se nappasi madon jo suuhunsakin, mutta luopui siitä sitten kuitenkin.

En halua, että palautus tapahtuu vasta sitten kun se on nääntymässä nälkään.

Sillä tulee muutenkin yksisilmäisenä olemaan haasteita.

Minulle riitti kuitenkin tieto siitä, että se pystyy ruokaa nappaamaan.

Ensimmäisen kerran kun kävin sitä katsomassa aamulla,

se oli vielä ihan kohmeisena nukkumassa juorun juurella.

Kun aurinko siirsi valoaan sen terrarioon asti,

Toivo liikkui siellä jo hyvin sisiliskomaisen vilkkaana.

Puin päälleni ja siirsin sen pieneen pussiin, nenäliinan päälle.

 Kävin monia tunteita läpi kun asetin pussin maahan,

Toivon mennä vapauteensa.

Tunsin tunnontuskaa siitä, että en palauttanut sitä sinne, mistä sen löysin.

Sisiliskoilla kun on pieni alue, jossa ne pääsääntöisesti viihtyvät,

ruokaa käyvät etsimässä suuremmalta alueelta,

mutta palaavat tuttuun kohtaansa takaisin.

Toivo siis joutui jo toistamiseen outoon paikkaan

terraarionsa jälkeen.

En vain halunnut viedä sitä enää sinne pyörätien ja autotien varteen menettämään toisenkin silmänsä, jos ei henkeäänkin.

Toivo toi vaihtelua osin tylsähköönkin korona-arkeeni.

Ihan tunsin aitoa ikävääkin kaveria kohtaan vapautusreissuni jälkeen.

Liskoonkin voi kiintyä.

Sisiliskoilla on ihan älyttömän sympaattinen katse,

jolla ne seuraavat päätään kääntäen.

Toivonkin suloinen katse käy tuosta ihan ensimmäisestä kuvasta niin hyvin ilmi.

Oli niin mukavaa käydä välillä vilkuilemassa parvekkeella, mitä sille kuului.

Toistamiseen puutuin luonnon asioihin kun huomasin,

 että kovasti pyöri rastaita siinä kohtaa, mihin päätin Toivon vapauttaa.

Olen nähnyt siinä sisiliskon aiemmin, joten oletin soveltuvan sille elinpaikaksi.

Nostin sen varovaisesti kuitenkin kiven alla olevan onkalon suulle,

ettei se ihan loista sammalmatolta räksille ja variksille.

Mihin se siitä sitten lähtee, sen se päättää itse.

Alla näkyy tilanne lauantaina ja nyt tiistaina Toivon kuonon suhteen.

Silmänsä se menetti ja huomaan vasta nyt, että silmämuna saattaa jopa roikkua

suupielessä, tuossa ensimmäisessä kuvassa.

Muuten kuono näyttää mielestäni jo hyvinkin terveeltä.

Oli vain unohdettava säälintunteet ja muut omat luonteenomaiset höpötykset.

Toivo oli Toivo luonani pari päivää,

 nyt se on omana itsenään takaisin luonnossa,

ja luonto päättää pärjääkö se siellä puolisokeana.

Sinne jäi Toivo kurkkimaan kauniilla, inhimillisellä,

terveellä silmällään kiven alle, kun lähdin pois.

Voippa hyvin Toivoseni!<3