"Keskeltä merivesi lainehtii ja rannat on kuin peili"

"Myrskyn jälkeen on poutasää"

Tuli näitä laulujen sanoja mieleeni tuolla rannassa aiemmin.

Siellä oli myös kovin äänekästä tänään.

Jäätä sortui rytinällä suurempia lauttoja kerrallaan ja 

sitten oli pienempää helinää kun hentoa pitsijäätä mureni meriveden

liikkuessa sen alla.

Tuntuu, että joka toinen päivä rannat jäätyvät ja taas puolestaan sulavat.

Pilkille ei ole tänä talvena päässyt kukaan.

Varikset olivat löytäneet itselleen mielenvirikettä.

Nakuttelivat sohjorajaa nokallaan.

En usko, että mitään ravintoa hommasta hyötyivät,

taisi oikeasti olla vain kivaa puuhaa älykkäille linnuille saada jäätä rikki.

Täältä rannikon koleasta merituulesta toivottelen viikon jatkoja!<3

Makumatkoja ja muistoja.

Yksi aarteistani on elämää ja herkkuja nähnyt,

Mirjam mummini keittokirja.

Kirja on päällystetty, nyt jo kovasti haalistuneella, sinisellä paperilla.

Mummi on sen tyhjille sivuille kirjoittanut reseptejään, leikellyt niitä lehdistä ja 

löytyy kirjan välistä postikorttejakin, joihin on pistetty ylös hyväksi todettu ohje.

Aikoinaan meillä maalla mummilassa, pöytä notkui tarjottavista.

Evakkokarjalaisille naisille se oli kunniakysymys.

Vieläkin kuulen mummin pöydän päästä sanovan, että "pitäkäähä puoliinne!"

En muista mummin koskaan itse istuneen vieraspöytään,

enkä liioin vaarin siskon, Helka-tädin.

Siellä aina taustalla toinen nojasi uunin kylkeen ja toinen kiikkui kiikustuolissa,

katselivat vain kun valmistamansa herkut katosivat parempiin suihin.

Luulen, että tunsivat ylpeyttä hiljaa sisällään siitä,

kuinka napakoita emäntiä ovat.

Nopsasti hakivat lisää kellarin porstuasta tarpeen vaatiessa.

Siellä hyllyillä muistan kirkkaasti kaikki hedelmillä koristellut kermakakut,

lusikkaleivät ,rupipullat ja niin monet muut herkut lapsuudessani.

Karjalainen ruokakulttuuri tarttui minuun ja sisareeni vahvasti noilta lapsuuden ajoilta.

Me kummatkin olemme työksemmekin tehneet paljon ruokaa.

Kummankin pojatkin ovat lukeneet itsensä kokeiksi.

Myös kreikkalainen ruokakulttuuri on vaikuttanut minuun ja myös sisareeni vahvasti,

Kreetalla vuosia kun elimme.

Samankaltaisuutta löydän näistä kahdesta kulttuurista paljonkin.

Kummassakaan ei todellakaan pihistellä tarjottavissa.

Korkealla vuoristossakin, keskellä ei mitään, kivimajassa emäntä pistää vieraalle aivan varmasti kaiken tarjolle,

 mitä vaatimattomistakin varastoistaan kokoon löytää.

Muistan herkulliset villit yrtit ja kasvikset, tomaatit jotka kypsyvät tajuttoman maukkaiksi auringossa, kurkut jotka eivät maistu kalalle, juustot, pienet,kivelliset oliivit jne.jne.

Kuinka hyvältä maistui juuri pyydetty mustekala, joka oli läiskitty kalliota vasten mureaksi ja grillattu avotulella, samalla kun vahdittiin oman, kotipolttoisen rakin tippumista pannun nenästä isolla porukalla.

Vietimme myös monia ikimuistettavia iltoja suomalaisten rouvien kesken,

 kukin vuorollaan omassa kodissaan pisti pöydän koreaksi.

Valmistan paljon kreikkalaista ruokaa edelleen ja joskus tarkastelen aineita ja määriä kreikkalaisesta keittokirjastani.

Kaikkien keittiöiden äidin- jos ranskalaista keittiötä näin voisi kutsua,
antimia olen kerran paikan päällä päässyt, Pariisissa maistelemaan.

Jos kreikkalainen keittiö teki vaikutuksen, en muista, että minulle olisi jäänyt Ranskasta mitään erityistä makumuistoa.
Sen muistan, kun isän ja sisareni kanssa ostimme ruokatorilta(tämä oli kyllä vaikuttava kokemus) pieniä uunipellillä, mausteisessa tomaattikastikkeessa valmistettuja perunoita,
grillattua kanaa, juustoa, rapeaa patonkia ja punaviiniä.
Menimme sitten suureen puistoon piknikille niitä syömään.
Tästäkin jäi muistona ihana hetki läheisteni kanssa, kun katselimme paikallisten käyskentelyä puistossa, ei niinkään se miltä ruoka maistui, 
vaikka se varmasti hyvää olikin.
Olen minä muuallakin Euroopassa matkannut.
Espanjassa muun muassa maiston teininä ensimmäistä kertaa karamellivanukasta,
sen maku jäi hyvin muistiin todellisena herkkuna.
Mutta kyllä minun on edelleen nostettava Mirmamummin karjalainen keittiö ja Kreikan herkut niiksi makumuistoiksi, joita vaalin ja jotka nostan jaetulle ykkössijalle omassa mielessäni.

Onko sinulla jokin erityinen makumuisto tai jonkun maan keittiö,
jonka puolesta liputat?

Mukavaa alkanutta viikkoa!<3

Nykypäivänä on ihanaa lukea hyvistä töistä, pyyteettömästä auttamisesta ja kaikesta, missä toiselle ihmiselle halutaan hyvä mieli.

Luin, kuinka Kuopion seudulla facebook-ryhmä -Neulomuksia sydämestä-

toteutti ystävänpäivänä mahtavan kamppanjan.

Ryhmän jäseniä oli jättäny-kuka mihinkin, villasukkia vieraan ihmisen löydettäväksi.

Jutussa oli kuvia näistä jätetyistä villasukkapareista.

Oli metsässä puun oksaan kiinnitettynä, kirjastossa kirjojen välissä,

bussipysäkillä jne.

Sukat olivat pussissa ja mukana lappu, että tässä juuri sinulle neulotut sukat.

Oli vielä erikseen paininta, jos oli neulottu lemmikkikodissa.

Mikä ihastuttava idea!

Minä en osaa vieläkään neuloa kantapäätä,

mutta heräsi ihan hirmusti ajatus toteuttaa tämä jotenkin muutoin vaikka ensi vuoden ystävänpäivänä.

Joitakin pokkareita olen vuosien varrella jättänyt bussissa istuimelle kun olen saanut kirjan loppuun, toivoen, että joku muukin saisi siitä saman lukunautinnon.

Ihastuin myös juuri ennen joulua jonkun naapurini lämpimästä ajatuksesta.

Roskakatokseen oli jätetty todella siistejä,helposti pestäviä leluja iso kassillinen, tyyliin ota tästä.

Pienet lapset eivät tiedä,onko lelu uusi vai ei, kun sen paperista esiin avaa.

Toivon, että joku vähävarainen perhe sai hyödynnettyä tätä sydämellisyyttä.

Mielestäni niin kauan kun meistä ihmisistä löytyy tätä puolta, meillä on toivoa.

Kun joku tuolla erottuu ystävällisyydellään,

hyväntahtoisuudellaan ja kauniilla hymyllään, siitä jää pitkäksi aikaa niin hyvä mieli.

Melkein kuin enkelin kohtaisi!

Huomenna ei ulkoilusäillä juhlita täällä etelärannikolla,

mutta saunapäivä on kuitenkin! :)

Eilen oli ihan mahtava auringonlasku, 

jonka kuvasin pajuaidan välistä parvekkeellani.

Mukavaa viikonloppua!<3

Vink vink: M.T.Ainasojan blogista KLIK  löytyi hieno arvonta Turun seudun ihmisille!

Harmittaa kun en itse asu lähempänä.
Ja iki-ihana Forrest Gump tulee telkkarista taas tänään.

Joutsenet ovat palanneet!

Miten iloiseksi tulin, 

kun ajatuksissani kuljin tuttua reittiä niemenkärkeä kohti ja sitten näin ne.

Yhtä joutsenparia on näkynyt leudon talven aikana silloin tällöin

lahden pohjukassa, mutta nämä olivat selvästi paluumuuttajia.

Niitä oli yhteensä noin kymmenkunta.

Luulen,että ovat ensimmäisiä tulijoita,

koska melkein joka päivä rannalla ulkoilen,

ja nyt ensimmäisen kerran näin monta kerralla.

Jokunen pari saattaa jäädä lahdellemme, loput jatkavat matkaansa pohjoista päin.

Ensimmäisen kuvan joutsenherra katseli minua jännästi ensin sivusilmällään

ja lähti sitten pörhistellen tulemaan kohti.

Räpsin siitä kuvia ja samalla kartoitin reitin valmiiksi takanani paeta,

jos herra oikein olisi päättänyt tulla minut häätämään.

Se mulkoili minua kyllä koko ajan pahaenteisesti,

mutta päätyi kuitenkin lipumaan tyylikkäästi

ohitseni ja jatkoi matkaansa rantaviivaa pitkin muille uroksille kukkoilemaan.

Luultavasti se ei olisi ollut noin säyseä minua kohtaan,

jos pesintä olisi jo alkanut.

Voihan se olla, että sillä meni pupu pöksyyn mustaan untsikkaan ja pipoon pukeutuneen,

niemenkärjen rantakalliolla seisovan naisihmisen suhteen,

 joka ei hievahtanutkaan sen pörhentelyjä.

Tai niin siitä ehkä näytti.

Todellisuudessa olin kyllä jännittyneenä ja varuillani,

meinaako iso lintu tulla päälle.

Kyllä oli keväinen olo jatkaa matkaansa.

Tämä oli yksi niistä merkeistä, jotka saavat hymyn korviin,

joka vuosi!

Harmaa päivä kirkastui näiltä osin kummasti.

Mukavaa viikonjatkoa!<3

"Kultsi, pysy sinä tässä,

näin jotain, käväisen katsomassa."

"Tässähän onkin kiva luistella!"

(varis todella luisteli ja näytti nauttivan siitä)

"No niin, tuossa tuo nyt on!"

"Jahas, tässähän on selvä aukko."

 "Jos jaksan odotella, vaikka sintti pomppaisi suoraan nokkaani..."

"Kovin on hiljaista tällä kala-automaatilla."

"Äh, antaa olla."

"No, mitä löysit?"

"Unohda, ei siellä mitään ollut."

Toisaalla, muutamalla sinisorsa-tytöllä oli kovasti kosijoita.

Rauhallista sunnuntaiehtoota!<3

Emme soittele toisillemme-mihin vuorokauden aikaan tahansa,

kun on hätä, huolettaa, suruttaa tai on jotain ihanaa kerrottavaa.

Emme halaa niin, että toinen varmasti tietää kuinka paljon välitetään.

Emme tiedä toistemme salaisuuksia, niitä vaiettuja ja hävettäviäkin.

Emme tunne toisiamme läpikotaisin.

Emme vanno ystävyytemme nimeen, vaikka mikä tulisi.

Mutta kuitenkin.

 Sinä blogiystävä olet minulle tärkeä.

Saatat kauniilla sanoillasi nostaa minut juuri oikealla hetkellä,

 oikeana päivänä ylös epäilysten aallokosta.

Että olenko mistäänpäin kotosin.

Olet siellä kun haluan kiihkeästi jakaa jotain kokemaani toisen ihmisen kanssa. 

Kerrot minulle oman elämäsi päivistä.

Annat minulle vahvan yhteisöllisyyden ja joskus jopa kauniin,

sielunsiskouden tunteen.

Uskon,

 ja ainakin sydämestäni toivon,

että sinulla on myös ihan oikea ystävä, yksikin riittää.

Hänen kohdallaan voit vastata myöntävästi kaikkeen alussa mainittuun.

Minullakin on.

Rakkaus ystävää kohtaan on jaloa, puolin ja toisin!

Hyvää ystävänpäivää!<3

Onneksi kaksi myrskyisää sadepäivää ovat nyt ohi! Tulikin maattua kunnon painaumat tyynyihin telkkaria katsoen. Veteläksihän se vähän vetää, kun ei pääse rivakalle lenkille raikkaaseen ulkoilmaan. No,sain sentään käytyä läpi vanhoja papereita, kyllä niitä kerääntyykiin, huh!Pitäisi vissiin ostaa silppuri, ettei jatkossa tarvitsisi käsin repiä.Pistin loput pinoon ja päälle lapun, että polta maalla.

Ilmoittivat kaupungilta, että olivat kaataneet puun- josta pistin viestiä, että kaatuu kohta jonkun niskaan.Olinhan minä jo lenkilläni huomannutkin, että työ on tullut tehtyä.Hyvä näin, vaikka siinä viikko ilmoituksesta menikin.Olivat samaan vaivaan kaataneet toisenkin ulkoilureitin yläpuolella notkuvan puun.Vastasin viestiin kauniilla kiitoksella.

Tänään ilahduin siitä, että pääsin taas ulkoilemaan ja vanhan koulukunnan talitiaisesta, joka niin kauniisti pisteli titityytä, niin kuin se ennenvanhaan laulettiin. Kyllä se vaan joka kevät saa hymyilyttämään.Toivottavasti joku tämän kesän poikasista oppii laulamaan taas vanhaan malliinkin.

Kultainennoutaja ilahdutti myös. Kun hymyilin sille vastaan tullessamme, se halusi tulla antamaan minulle pusun.Olen huomannut, että koirat reagoivat hymyyn aivan samalla lailla kuin me ihmisetkin.Ulkoilevat koirat ehkä katsovat jo pidemmältä, että olenko millä asialla, mutta hymy saa ne aina rentoutumaan ja heiluttamaan häntäänsä.Kyllä se vieraan ihmisenkin hymy saa aina hyvälle tuulelle.

Iloa myös se, että lenkille lähtiessä tihkusi vielä edellisten päivien jämiä, loppupuolella sai nauttia jo esiintulleesta auringosta. Ajatella, että seuraava on jo maaliskuu!

Ilahduin myös huomatessani, että talven aikana kurjaan kuntoon mennyt ja lehtensä tiputtanut kiinanruusuni, on alkanut valon lisääntyessä kasvattaa uusia, hennonvihreitä lehtiä.Tuollainen nakupelle se on jokaisen talven jälkeen, ja loppukesästä jo leikkelen siitä oksia, ettei ihan viidakoksi muuttuisi tuo työpöydän kulma.

Täällä kotona kaipaan nyt raikkaita värejä.Kahtena sadepäivänä tuli myös laitettua talvisempia juttuja kaappien piiloihin odottamaan ensi talvea.Sieltä ne voi sitten taas ottaa esiin kuin uusina.

Tuolla meidän ympäristössä kevät on jo pitkällä.Ensin näkyi joitakin pulleita silmuja ja jokunen pieni lehtikin.Nyt tuntuu siltä, että niitä silmuja alkaa olla jo joka puolella.Tietääköhän etelärannikon luonto, ettei sitä talvea tänä vuonna tulekaan.

Parin pakkaspäivän jälkeen muodostuneet rantajäät ovat lahdelta sulaneet kokonaan pois.Siellä se meri vapaana taas tänään lainehti.

Ihana tämä toiveikas matka kohti kesää.

 Mukavaa alkanutta viikkoa!<3

Ikkunasta näkyi niin hieno sumu herättyäni,

että tuli aamupalan kanssa kiire.

Kamera mukaan ja rantaan.

Usva, sumu.

 Jo sanoina niin kauniit.

Tällaiset hiljaiset ja kerrokselliset näkymät ovat mielestäni niin taianomaiset.

Jos sumusta ja usvasta sanoina pitäisi jompi kumpi valita merelle,

valitsisin usvan.

Sumu mielestäni leijailee taas peltojen yllä.

 Meitä ei ollut kuin hiljaisuus, minä, ja yksinäinen koskeloherra.

Näin sakeaa usvaa en ole aiemmin tainnut rannassa nähdäkään.

Koskelo lipui hiljaa lähemmäksi

 ja minusta tuntui jotenkin unenomaiselta katsella sen tuloa.

Yht'äkkiä se kiihdytti.

Nousi.

Ja sukelsi.

Sen noustessa takaisin pintaan huomasin,

että sukellus oli ollut onnekas.

Pidemmältä katsottuna kala näytti pieneltä kampelalta.

Koskelo ei kuitenkaan halunnut jakaa ruokailuaan kanssani,

otti siivet alleen

ja nielaisi kalan kauempana minusta.

Rauhaisaa viikonloppua!<3<3