keskiviikko 28. elokuuta 2019

Sisu - 27.8.2019

Suru se ei kysele lupia tulla.
Saattaa saapua kauniina kesäpäivänäkin.
Meille asettui eilen.
Ikävä kuristaa kurkkua, itku tulee nonstoppina.
Tekisi mieli taas huutaa tuska ulos.
Eilen huusin painellessani metsään heti kun suruviesti saapui.
Viimeaikaisten epileptisten kohtauksien syyksi eilen tutkimuksissa paljastunut
pahanlaatuinen aivokasvain vei meidän rakkaan Sisumme.
Tytär ja vävypoika joutuivat raskaan päätöksen eteen.
Elämä antoi Sisun meille vain neljäksi vuodeksi.
Rakas lempeä kolmijalkaisemme antoi meille kaikille niin paljon ja jätti jälkeensä
valtavan kaipuun.

Ihan järjetön ikävä Sinua.


perjantai 23. elokuuta 2019



Olen niin kiitollinen,että ensi viikoksi on luvattu intiaanikesää!
Tänään päivä vietetty sisätiloissa,kirjaa,lehtiä,ruoanlaittoa ja
hyssynhyssykkää.
Satanut melkein koko päivän.
Mutta tämähän on ainoastaan mahtavaa,
luonto saa vettä ennen ensi viikon HELTEITÄ! 😊
Tunnen sisälläni jo nyt hyrinää pelkästä ajatuksesta,
että kesä palaa vielä hetkeksi.
Että voin vielä pukea hellemekon päälleni mennessäni 
pihalle puuhiini,
aurinko paistaa ja kärpäset pörisevät!
Ihanaa viikonloppua kaikille täältä mummulasta!❤







tiistai 20. elokuuta 2019


Elokuun pimeinä iltoina
puiden suhinassa
kesän viime henkäys,
haikean suloinen
ja syksyyn katoava.
- Kuiskaus menneestä kesästä

Maria Alstedt















sunnuntai 18. elokuuta 2019



Elokuussa on mielestäni aivan oma tunnelmansa.
Syksystä ei vielä ole juurikaan merkkejä,
lehtipuutkin vielä vihreissään.
Äitimaa kuitenkin kulkee jo hiukan nuhjuisessa asussa,
kevään heleän ja upouuden, 
keskikesän vahvavärisen leningin jälkeen?
Ehkä se haluaakin näyttää arkisemmalta juuri ennen
kuin pukeutuu viimein siihen väreistä leiskuvaan.
Paljon on nyt kuivunutta ja kukintansa kukkinutta.
Mielelläni kurkoitankin katseeni ylös puihin,
jossa kesätuuli vielä suhisuttelee lehtiä,
aurinko paistaa oksien lomitse,
 ja minä voin kuvitella kesän jatkuvan vain.
Varon lähtemästä sille haikean tunnelman tielle,
pysyn visusti positiivisuuden polulla.
"Vielä on kesää jäljellä"...

Pihamaan linnuilla näyttää olevan enemmän aikaa nyt
ilakointiin keskenään.
Pojat on kasvatettu maailmalle.
Kriikunapuussa näyttää kirvaa riittävän,
ojentelevat ja varvistelevat siroja koipiaan niitä nokkiessaan.
Oman pihan pääskyt luultavasti jo puolessa välissä matkaansa etelään.
Koko tienoon västäräkit näyttävät kokoontuneen kirkonkylälle.
Minulla ollut kuitenkin jo pidempään jännä kaveri mustarastaasta pihalla.
Aina se jossain yksinään maassa seisoskelee ja välillä
kipittää etukenossa hyönteisiä kiinni tai minua piiloon,
vaikka selvästi juuri aikaisemmin oli utelias tekemisistäni.
Paikkakunnalla pesivä maakotkapari soi pariinkin otteeseen hulppean
näyttäytymisensä tällä viikolla.
Ihmettelin yhtenä päivänä
 kun nostattelivat lentokorkeuttaan kohti mustaa ukkospilveä.

Yrtit kukkivat.
Nautin keräämästäni kimpusta silmilläni ja nenälläni.
Mintun ja basilikan kukista tuli kaunis kimppu.
Kriikunapuu antaa meille ihmisillekin tänä vuonna hyvän sadon.
Korvaa hiukan hallan tai pölyttäjäkadon viemiä mustikoita.
Keräsin ja kuivasin itsekasvattamiani kamomillan kukkia teehen.
Maku oli maukas ja vahvempi kuin pussiteessä.
Koko porstua tuoksui kamomillalle 
kun niitä siellä auringonvalossa kuivattelin.
Sieniä käytiin kuikuilemassa pariinkin otteeseen sateiden jälkeen, 
mutta ei vielä kerrottavaa.
Omia papuja jo syöty ja optimistin ämpäripotutkin
varsivat jo kovaa vauhtia.
Istutin heinäkuun lopulla.
Kirsikkatomaateissa nuppineulanpään kokoisia raakileita,
ei ehkä kesä riitä niille.

Maajussit korjaavat ja puivat nyt kovalla tohinalla.
Iltaisin ei ole enää hipihiljaista, koska kuivurit hurisevat 
ja myllyt jauhavat arkena ja pyhänä.
Kuivina päivinä on työt tehtävä.

Totuttelen täällä taas kaupunkiin.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!<3
















sunnuntai 11. elokuuta 2019



Sateinen sunnuntai (mahtavaa,ehkä sienet nyt alkavat nousta!),
muistutti mieleeni Kreetan helteet kuukausi sitten.
Pistän tähän vielä jokusen kuvan kauniilta saarelta.


























maanantai 5. elokuuta 2019


Elokuun Valituissa Paloissa (ei mainos)
 oli pysähdyttävä juttu hyönteisten joukkokatoamisesta.
Oli järkyttävää luettavaa, kuinka maailman luonnonsuojelualueilla hyönteisiä on tutkimuksissa havaittu jopa 80 prosenttia vähemmän kuin parikymmentä vuotta sitten.
Enpä tosiaan muista, koska olisi hyönteisiä saanut pissapojalla huuhdella auton tuulilasista, niin kuin omassa lapsuudessani alvariinsa.
Tai, että niitä siihen mäjähtelisi.
Johtuuko joka vuosi huononeva mustikkasato maalla pölyttäjien vähyydestä,
senkö takia ei joitakin-ennen niin yleisiä lintulajeja, oikein enää näe.
Pistin tähän pienen kunnianosoitus-postauksen näille mahdottoman tärkeille veitikoille.

Meillä mummulassa tapahtui kummia viikko sitten.
Ensimmäiset hepokattivaavit löytyivät porstuasta.
Huomasin kun yksi soitteli viuluaan ikkunalla.
Kun olin saanut ne pyydystettyä purkkiin ja päästettyä ulos vapauteen,
alkoi sisällä talossa tapahtua.
Yksi hyppäsi moikkaamaan tyynylleni juuri kun olin pistämässä illalla lukulamppua kiinni.
Toinen viuluviikari soitteli keittiön seinällä kun valmistin ruokaa seuraavana päivänä.
Kaikki pääsivät kyllä luontoon, mutta ihmettelin mistä ne olivat tulleet.
Ainoa selitys taitaa olla joku kukka tai kasvi tai multa,
 jonka olen tuonut sisälle,
jonka mukana munat ovat kulkeutuneet.
Nämä hepokattimme olivat hauskalta nimeltään heinätöpökatteja. :)

Yhdessä kuvassa sormestani roikkuva mittarimato on juuri myös pääsemässä takaisin luontoon tuvasta.
Isäntä ystävällisesti ilmoitti, että täällä on taas yksi pelastettava sinulle.
Puutarhassa puuhastelijan hiki maistui jos jonkinlaisille pörrääjille myös.
Ja voi, hirvikärpäskausikin on alkanut,
saimme siitä tuta tyttären kanssa viime viikonloppuna.
Kaipa niilläkin oma tarkoituksensa luonnossa lienee, 
vaikkeivat näihin symppiksiin kuulukaan...

ZZZuloista suviviikkoa!<3