perjantai 23. joulukuuta 2022


Hiljaisella lahdella,yksi varis vain.
Siinä verkkaan touhusteli,kuopi lunta kai.
Josko palan jättänyt, olis pilkkimies,
saisi vatsa täytettä,
harmaaviitta ties.


Vaan eipä suonut Ahti varikselle antejaan,
saaliinsa oli vienyt pilkkimieskin mukanaan.


 Kuin kuulu varpunen jouluaamuna,
otti siivet alleen lintu tumma,
eihän tuo nyt asiakaan kumma.
Muualla sen täytyy kupunsa täyttää,
ennen kuin jouluyö tähtitaivaansa näyttää.

Yksin jäi lahti hiljainen.
Tyyni rauha enää vain täytti maiseman sen.


Toivotan kaikille täällä piipahtaville
rauhallista ja tunnelmallista joulua!



lauantai 10. joulukuuta 2022


Frank Sinatra laulaa vanhoja joululauluja.Cd on itselleni tällä hetkellä se mieleisin.
Se valikoituu soimaan aamuisin,kun ikkunoiden takana on vielä pimeää.
Uppoudun musiikin nostalgiaan,enkä osaa selittää,miksi se lämmittää sisintäni,
miten se kietoo minut johonkin turvalliseen pehmeään huopaansa.
Näissä kappaleissa,tai miten ne esitetään,ja miten ne on äänitetty,
ei ole mitään nykyaikaista.
En ollut vielä syntynytkään,kun hän on nämä laulut laulanut.


Sama satumaa,ihana lämmin tunnelma luonnossa tällä hetkellä.
Lumi vaimentaa äänet,puut kantavat raskaan lumivaippansa,
eivätkä hievahdakkaan pienestä tuulenvireestä.
Aika on pysähtynyt,hiljaista.
Pidän mustavalkoisuuden graafisesta näkymästä.


Muutamat puut ovat jo ystäviäni,kesät talvet.
Aina eri näköisinä ne siellä odottavat omaa maisemaansa vasten.


Varikset ja harakat,pidän niitä talvilintuina.
Talven hämärään pysähtyneisyyteen kuuluu variksen etäinen rääkäisy.
Lumella sen lystikkäät jalanjäljet.
Niistä näkyy,kuinka se on siinä mennessään vaappunut keikkuen puolelta toiselle.
Pitävät kokoontumisiaan korkeiden koivujen latvoissa,
vaihtavat paikkoja ja lumi pöllyää alas kulkijan niskaan.


Kinoksista työntyy korret,kuin siilin piikit.
Moni heinä nöyrtynyt kaarelle kuin pohjoisen tykkypuut.


Metsässä on jollakin tapaa nyt hyvin arvokas tunnelma.
Siellä kulkija rauhoittuu.
Metsän kaikkeus on hiljaa ja harras.
Kuin puilla olisi kirkonmenot meneillään.


Mustavalkoisessa maisemassa lehahtaa lentoon mustavalkoinen lintu,
kaunis pyrstönsä viuhkanaan.
Frakkipuku on aina niin tyylikäs.


Merenlahden ruovikko,nyt luonnon harvoja väripilkahduksia.
Okranvärinen matto sulautuu kauniisti niukkaan väripalettiin.


Maton takana vastarannan puut ovat kuin suoraan kauniista maisemakortista.


Nuorten kouvujen rungot näyttävät minusta,kuin ne olisivat hiukan viluissaan.
Valkoinen valkoista vasten luo tämän mielikuvan.
Kauniit ne ovat ja  kävelyreittini puista myös niitä,
joita on aina pysähdyttävä ihastelemaan.

Pidättäydyn kaikesta hälinästä ja hulinasta,
joka jouluun saattaa kuulua.
Pulkkamäki eilen pienen lapsenlapsen kanssa lapsetti ja piristi myös mummia.
Muuten jatkan hiljaisessa metsässä ja luonnossa joulun odotusta.
Ja Frankieboy ja valonauhat huolehtivat siitä,
että suloinen ja rauhaisa tunnelma säilyy myös kotona.

Hyvää joulukuun jatkoa!



maanantai 5. joulukuuta 2022


Sanotaan,että silmät on sielun peili.
Mietiskelin,että tämä toimii toisinkin päin.
Että mitä ne silmät näkevätkään,
se heijastuu sieluun.
Pääasiallisesti se on se kaikki kaunis ja ihana,
se saa sieluni kehräämään.
Luonto on ehtymätön aarrearkku saada sielunsa helisemään,
ravita se ja voida hyvin.


Sitten on niitä surun aiheita,
murheenkryynejä.
Kellekään blogiani pidempään seuranneelle ei liene epäselvää,
että rakastan puita ja metsää.
Joka ikinen päivä kun ulkoillessani kuljen kohdan ohi,
jossa vain reilu vuosi sitten kasvoi valtava,vanha kuusi,suren hieman.
Ja samalla tervehdin sen koivuystävää.
Me molemmat muistamme kuusen.
Minä sen upeat pitkät ja havuista raskaat oksat.
Sen kuinka oravat kirmasivat sen paksua runkoa pitkin,
 ja varikset ja harakat levähtivät sen oksilla.
Koivulla on vieläkin runkomuisto ystävästään,
se on siinä vieressä kasvanut kunnioittaen kuusen
oksien ulottuvuutta ja väistänyt niitä niin,
että on kasvattanut omaa runkoaan hiukan kaarelle.
Minä näen tuon vanhan kuusen siinä vieläkin mielessäni.
Enkä ymmärrä,miksi se oli yhtenä kauniina päivänä
kaadettu.
Sen kannosta-noin metrin halkaisijaltaan,
näki,
että se oli täysin terve puu.
Alla kuva kohdasta,jossa kuusesta enää kanto,
kahden hiekkatien risteyksessä ja sen kaarelle kasvanut ystäväkoivu,
joka näyttää niin yksinäiseltä siinä itsekseen.


Paikallislehdestä näen,kuinka elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo istuu kotitalonsa edustalla, suuren haapapuun kannolla.
Häntä on raivostuttanut ja varmasti surettanutkin haapametsikön kaataminen kotinsa edustalta,ilman minkäänlaista ennakkoilmoitusta.
Itse asiassa hän jutun mukaan pitää tekoa ympäristörikoksena.
Jutussa kerrotaan,kuinka kaupungilta oli vastattu,
että haavat oli kaadettu ennaltaehkäisevästi,ettei liito-orava pesiydy alueelle,
koska siihen on vuosien päähän suunniteltu rakentamista.
Siis mitä hem...ttiä!
Pistää niin vihaksi tämä Espoon rakentamishysteria.
Mitä hyötyä on liito-oravan suojelusta,
jos siltä viedään tarkoituksella koti -ja levähdyspuut,
ennen kuin se riiviö ja kiusankappale(asenne näköjään) ehtii paikalle?
Tämäkö nyt on löydetty kikkakakkoseksi,
että kaadetaanpa Espoosta kaikki haavat ennaltaehkäisevästi,
että saadaan rakentaa lisää ja lisää,
eikä mokoma liito-orava pääse estämään hanketta.


Kuinka ollakaan,
Saunalahteen on samaan aikaan ilmestynyt kaupungin info-lappusia,
 jokaikisen kaupungin omistaman metsäpläntin viereen.
Kuviin on punaisella merkitty jokaisen alueen hoitokohdat.
Alla oleva kotini viereisen metsäpläntin osalta.
Onko tässä ehkä joku haapapuiden etsiminen ja "hoidollinen"
toimenpide kyseessä...ehkä ei,ken tietää.
Mielenkiinnolla ja kauhulla jään seuraamaan tilannetta.
Infolapun tavoite-kohta saa omat kulmani kyllä kieltämättä nousemaan.
Elinvoimainen ja turvallinen metsä.
Miksi en jaksa enää uskoa,
että tässä on kyse metsän elinvoiman säilymisen tavoittelusta.
Myönnän,että minusta on tullut hiukan skeptinen sen suhteen,
että luonnon eteen haluttaisi oikeasti tehdä jotain ilman taka-ajatuksia,
varsinkaan täällä pääkaupunkiseudulla.


Mutta joulu!
Joulu on jo kovin lähellä!
Ihanaa,minun pienen,kaksivuotiaan lapsenlapseni kolmas joulu.
Olen varta vasten häntä varten koonnut tontut ja muut matalalle pöydälle,
mummin luona niillä saa leikkiä.
En vissiin koskaan ole laittanut joulua esille näin aikaisin,
heti joulukuun alussa.
Tänä vuonna se kuitenkin tuntui hyvältä.


Tänään leikkasin ja liimasin inspisvihkoonkin joulukuun ensimmäisen sommitelman.
Koskaan ei tiedä,mikä fiilis ja värit vievät mennessään.
Tänään metsä ja pastellisävyt inspiroivat.

Hyvää joulukuun jatkoa ja huomista Itsenäisyyspäivää!
Näinä päivinä itsenäisyys tuntuu vieläkin tärkeämmältä.
Voi hyvin!