keskiviikko 27. kesäkuuta 2018



 Tänään kävelyretkelläni kohtasin kahdenlaista.
Ensin raikkaan merituulen, vihreät kaislat jotka siinä huojuivat.
Freesiä, kaunista ja elinvoimaista kesäluontoa kauneimmillaan.
Kartanon ohittaessani kuvasin sen pihapiirin kukkasia.

Sitten saavuin metsään.
Kuin syksy olisi siellä ollut.
Nautin kyllä kuuman mäntykankaan tuoksusta ja pikkulintusista,
mutta muuten vedenpuutteeseen kuollut maasto oli surullinen näky.
Mietin mielessäni, että onko lähistöllä eläimistölle yhtään luonnonvesipistettä, 
eikä sellaista mieleeni tullut.
Onhan siinä meri vieressä, muttei se juomavedeksi kelpaa.
Kuinkakohan laajasti eläimet kärsivät tästä tilanteesta?
Kun ei se edellinen sadekaan pitkäkestoisia lätäköitä juuri jälkeensä jättänyt.
Kaipa eläinten vain täytyy vaeltaa pitkiäkin matkoja makean veden äärelle...
Toivottavasti maalla tyttären kanssa laittamamme vesiastiat ovat täyttyneet uudelleen sateesta.

Toivottelen viikonjatkoa! <3
Jos kuivat kelit taas jatkuvat,toivottavasti ihmiset laittavat vettä pihamaallensa tarjolle,
 jos ei sitä lähimaastosta löydy.<3 <3






















































sunnuntai 24. kesäkuuta 2018



Sadepäivän puuhailuja.

Lapsuudenkodistani perimäni vanha kaappi on seissyt jo kauan
varastossa odottamassa fiksausta.
Se oli muuhun sisustukseeni sopimattomasti punertavan ruskea.
Siitä oli tippunut ovi, jossa oli kyllä 6 alkuperäistä lasiruutuakin,
joista yhden äitimuori joskus aikoinaan imuroidessaan oli särkenyt.
Joten...
jokaisen alkuperäistä vanhaa kunnioittavan kauhuksi, päätin maalata kaapin valkoiseksi.
Itse tykkään siitä nyt kovasti.
Joku kaunis päivä ehkä maalaan sen ovenkin ja yritän korjata sen paikoilleen.
Mutta tällaisena avohyllynä se minusta tuo juuri oikeanlaista
 mummonmökki-tunnelmaa kaupunkiasuntooni.
Taustalaudat rakoineen korostavat tätä tunnelmaa valkoisina, 
en edes ollut huomannut niiden kauneutta ruskeina.
Clas Ohlsonilta saa muuten tosi edullisesti 0,75l huonekalumaali purkkeja Eu.n Ecolabel merkillä.
 Mielestäni melkein hajutonta ja tosi nopeasti kuivuvaa akryyli/ lateksimaalia.
(tämä ei ollut blogiyhteistyö mainos)

Mummulan pihasta lähdön hetkellä taitoin yhden pulleanuppuisen pionin oksan  mukaani viikko sitten.
Se tuoksuu huumaavan ihanalta!














lauantai 23. kesäkuuta 2018


Juhannusaaton pelastusoperaatio

Sivusilmälläni näin isännän olohuoneen ikkunasta, että joku siivellinen parvekkeelle 
lensi.
Pääskyparka lähti parvekkeen yllä olevasta pesästään ja mäsähti ilmeisesti kaiteen kautta lattialle.
Nopsasti käytin hyväkseni tilaisuuden saada pinteeseen joutuneesta lähikuvan, kun en ole pääskyistä onnistunut saamaan yhtä ainoaa hyvää kuvaa niiden lentonopeuden vuoksi.
Isäntä nosti varovaisesti rukkasilla "pikkuhaukan" kouriinsa, lintu heittäytyi siitä lentoon ja kiiti kohta parvessa taivaalla kirkkaasti tsirkuttaen kiitokseksi.



Laitan alle mummulaviikkoni aikana kuvaamiani.


Löysin hienon ampiaispesä-aihion maasta.
Kuin pieni taideteos punamultaraitoineen?


Ajattelin, että pihamme kekomuurahaiset voisivat käyttää sen hyödykseen.
Kovasti kaverit siitä kiinnostuivatkin heti.
Kyllä siinä jokunen tunti kuitenkin meni, kun se oli paloiteltu ja viety keon uumniin.
Kuningattarelle kenties kesäpatjaksi. :)


Talon rännin päässä pesii ,-jos oikein tyttären kanssa lintukirjasta uumoiltiin, harmaasieppo.
Hyvin aranoloinen lintu, joka vasta monien päivien päästä alkoi luottaa siihen,
 etten halua sen pesälle mitään pahaa.
Aluksi sen pesäänmeno harhautuksia oli huvittavaa seurata.
Pariskunta syöksähteli pesän vastapäisistä puista hyänteisiä lennosta poikasilleen,
 en nähnyt niitä kertaakaan maassa.
Alimmassa kuvassa hellepäivän porotuksesta johtuvaa "läähätystä" ja pääskysten liian läheltä mennyt talonkiertoralli sai emon pysymään pesässä.
Mietin, miten pesäkunnan on käynyt, jos juhannuksen rankkasateet ovat pyyhkäisseet Päijät-Hämeenkin.
Pesä taitaa kuitenkin olla aika sään armoilla, vaikka se onkin rakennettu rännin kaatokulman korkempaan päähän.
Poikaset olivat melko rääpäleitä vielä viikko sitten.









Edellisellä reissulla tyttären kanssa tehty myöhäisillan retki joelle ei tuottanut tulosta, mutta tämä neitokorento uros oli ilmeisesti vaelluksella uuden kotivesistön löytämiseksi, koska viihtyi useamman tunnin mummulan pihapiirissä.
Sen pää liikkui herkeämättä seuraten liikkeitäni, aivan kuin aikoinaan rukoilijasirkoilla Kreikassa.


Vanhan kaivon sammalotuneelta betonikannelta löysin viimeisenä päivänä ennen kotiin lähtöä ison, ainakin 5cm pitkän perhosen. Jokin yökkö tai kiitäjä ilmeisesti.
Luulin sitä ensin kuolleeksi, mutta kun koskin siihen se räpistelikin siipiään.
Luulen, että sekin oli läkähdyksissä vedenpuutteen takia.
Vaihdoimme tyttäreni kanssa sen paikkaa varjoon ja laitoimme matalan purkinkannelisen vettä sen lähelle.
Eläinrakas tyttäreni huolehti turvallisia vesiastioita ympäri pihapiiriä kohtiin, joista niistä olisi mahdollisimman monelle lajille hyötyä. 
Luonnonvettä kun ei ihan lähellä olekaan.


Tämän komeuden kuvasin Kauklahdessa juhannuksen aatonaatona luontoretkelläni.
Jos joku tietää mikä perhonen, olen enemmäin kuin  kiitollinen  infosta. :)
En ole koskaan aiemmin nähnyt, ja oli hyvin erikoisen näköinen pienine niskapääkalloineen.


Mukavaa juhannuksen jatkoa! 

torstai 21. kesäkuuta 2018




Tämän juhannuksen lajoittakaamme ennustetulle sateelle.
Satakoon taivaiden täydeltä!
Oletteko samaa mieltä?
Tarve vedelle on niin suuri, että itse ainakin asennoidun viettämään
rauhaisaa kaupunkijuhannusta sisätiloissa.
Jos sade pitää taukoja, sitten kävelyretkelle.
Kesä voi sitten jatkua juhannuksen jälkeen taas kauniin aurinkoisena ja luonto on välttänyt täyden kulottumisen.



 




Ihanaa juhannusta ! <3 <3


keskiviikko 20. kesäkuuta 2018




Uskotko,
 että jos poikkeaa tieltä, hyppää rohkeasti ojan yli, valikoi summittaisen suunnan,
 oman polun,
 saattaakin löytää  itsensä siltä suunnalta joka tuntuu oikealta, omalta.
Itse irtisanouduin työpaikasta, seitsämän vuoden jälkeen, missä en voinut enää hyvin.
Pelkojensa, itsensä voittaminen on riemastuttava kokemus.
Äkkiä löysinkin itseni heti perään maalta, rakastamastani mummulasta, ypöyksin.
Tilanne, jota en ollut edes aikaisemmin miettinyt.
Mummulaan oli aina ihana mennä, seurassa.
Ja kuitenkin, nautin suunnattomasti olostani siellä viikon yksinäni.
Oman itsensä seurassa joutuu vääjäämättä myös kohtaamaan itsensä.
Mistä minä pidän, mitä minä haluan tehdä. Kukaan muu ei päätä päivän kulusta.
Olen kiltti, liiankin, luonteelleni tyypillisenä huolehdin aina, niin työpaikalla kuin muutoinkin, että kaikilla muilla on asiat hyvin, unohtaen välillä tyystin itseni.
Terveesti itsekäs tilanne on välillä hyvästä.
Sain istua ja vain katsella kaikkea ympärilläni.
Ei ruoka-aikoja, söin leivän, salaatin kun tuli nälkä, ihan mihin aikaan tahansa.
Ei ennalta suuniteltuja askareita.
Saatoin pongahtaa pystyyn, ihmeteltyäni pitkään muurahaisten tomeraa työntekoa, mennä kuopsuttamaan kasvimaata, koska juuri sillä hetkellä se tuntui kivalta idealta.
Seuraavassa hetkessä istuin taas metsän reunassa seuraamassa lintujen touhuja.
Päivä kului täydesti ja olin ajassa hyvin tietoisena, kuitenkin välillä unohtaen, mikä päivä oli meneillään, asia joka menetti täysin merkityksensä.
Oli aamu, päivä, alkuilta, ilta ja alkuyö.
Uskon, että asia johtaa toiseen.
Uskon, että olen sillä tiellä, jolle olen etsinyt väylää jo pitkään.
Muistan paremmin, osaan keskittyä syvemmin, tämä lempeä tasapainontunne
sisälläni muhii jotain mieluista tulevaisuuden varalle, tunnen sen nahoissani,
raivaan rohkeudelle tilaa.
Tunnen jalkani vahvasti maankamaralla,ulkoapäin tulevat asiat eivät tällä hetkellä määrittele, eivät määrää, eivät sekoita päätäni. 
Olen vahvasti puikoissa.
Olen hypännyt hamsterin pyörästä, pyllähtänyt omasta tahdostani mukavasti siitä pyllylleni miettimään rauhassa, mikä minusta tulee isona.
Mainitsin, että yksi asia johtaa toiseen.
Yht´äkkiä opin käsittelemään ottamiani kuvia.
Työkalut ovat olleet ihan tuossa edessäni jo monta vuotta.
Ja miten helppoa!
Ja miten ylitsepääsemättömän vaikealta aiemmin tuntui edes alkaa harjoitella.
Mielenkiinnolla odotan, mihin kaikkeen vielä kykenenkään, kun saan rauhassa, omaa hidasta tahtiani kulkea asioita kohti.

Toivottelen sateenjälkeistä, ihanaa viikon jatkoa!
Pidä hyvä huoli itsestäsi.<3




















tiistai 19. kesäkuuta 2018



"Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan."


Tässä ison värikkään kaverin selässä on turvallista.


Välillä pitää hiukan jaloitella, etteivät koivet ihan puudu makoilusta.


Äiti opetti, että sulat on käytävä läpi pari kertaa päivässä, pysyvät siisteinä.


 Taidan olla ensimmäinen poikanen tässä pihassa, kun muita en ole nähnyt.


Mitä sinä olet mieltä?


Jospa ottaisin taas hiukan lepoa.


 Missäköhän se äiti viipyy?


Istutaan me tässä kylki kyljessä, kyllä se äiti kohta tuo taas ruokaa.


 Tämä odottelu alkaa ramaista.


Juspa sukisin taas sulat joutessani.


Näetkö sinä minun äitiäni, kun olet siellä korkeammalla? 


Jos oikein varvistan minäkin.


No, kyllä se äiti kohta tulee taas täyden nokallisen kanssa.


Odotan tässä kiltisti, niin kuin lupasin äidille.


Mitäköhän tuo tätikin tuossa seisoo tuon vempaimen kanssa.
Nyt alkoi taas ramaista.


Sinulla on kyllä mukavan lämmin selkä.


 Tuliko sinulle koskaan pienenä aika pitkäksi äitiä odotellessa?


Seurasin tätä västäräkin poikaa monta päivää.
Siitä oli mukavaa seuraa.
Näin sen usein tuossa lempipaikallaan, pihakukon vieressä, istuttamamme tammen 
katveessa.
Äitinsäkin oli jo hyvin tottunut minuun, hääri ihan melkein jaloissani, pyydystellen pojalleen hyönteisiä.

Yhtenä päivänä sitten havahduin siihen, että hyvin pieni haukka lennätti pikkulintuja pihakoivuissa. Lintukirjan mukaan, saattoi olla nuolihaukka.
Se syöksähteli hyvin agressiivisesti, yritti pyydystää niitä lennosta.
Sitten syöksyi koivun sisuksiin, enkä kerennyt näkemään sen poistuessa, räkätit perässään, oliko se onnistunut nappaamaan saalista.

Surukseni tämän jälkeen en enää loppuviikosta nähnyt kaveriani.
Enkä liioin sen emoa.
Silmäni etsivät  kukon kyljestä joka päivä.
Emo ilmestyi lopulta muutaman päivän päästä taas pyydystelemään hyönteisiä pihaan, mutta pikkuista ei näkynyt.
Oliko se kenties ohjannut jo lentotaitoisenkin poikasensa muualle, vai veikö sen haukka...
Uros yritti paritellakin emon kanssa, josta huolestuneena mietin, että yrittävätkö uutta poikuetta.
Koko aikana en nähnyt kuin tämän yhden poikasen, oliko haukka kenties vieraillut aiemminkin?
Toivon hartaasti, että emo vain vei sen pois pihasta.

Sadetoiveikkain terkuin ! <3 <3