lauantai 15. tammikuuta 2022

Kun aurinko on löytänyt sen vähän vihreän,mitä luonnnossa nyt on,on pakko pysähtyä ihastelemaan.Huomaan heti,kuinka se vaikuttaa minuun.Vihreän ikäväni kasvaa kasvamistaan kevättä kohti mentäessä.


Muistelen kyllä kaiholla niitä upeita ulkoilupäiviä,kun aurinko paistoi siniseltä taivaalta,oli paljon lunta ja se narskui kengän alla.


Laitan tähän joitakin kuvia noilta päiviltä.
 

Miten minulla on sellainen tunne,että talvet ennen vanhaan olivat pääasiallisesti juuri tämän kaltaisia.


Ja nyt nämäkin hienot näkymät ovat muisto vain.


Kävin rannassa tänään viemässä linnuille uuden talisiemenpötkön. 
Olipa rupeama.
Alla kuva polusta,jota pitkin yleensä kävelen niemen kärkeen.
Ehkä jos olisin hyvä luistelemaan ja minulla olisi ollut luistimet jalassa,
asia olisi hoitunut helpommin.
Nyt töpöttelin polun pientareita pitkin heinätuppaalta toiselle.
Voihan,voihan,näitä pääkallokelejä.
Päivällä sulaa ja öisin jäätyy.


Meren jäällä oli pilkkijöitä.
Aurinko taiteillut siellä kaunista pintakuviota.


Asiasta toiseen.
Yksi asia,josta olen tänä talvena ollut kovin tyytyväinen.
Kotimaiset kurkut ovat maistuneet melko maukkailta.
Eihän niitä ole edes saanut talvella vielä joitakin vuosia sitten,
kaikki olivat tuontikurkkuja ja aivan kamalan makuisia.
Kotimaiset tomaatitkin ovat olleet ihan mukiinmeneviä,
eihän niitä toki voi kesätomaatteihin verrata,
mutta jotain on tapahtunut parempaan suuntaan tällä saralla markkinoita.
Sitä kun kuitenkin mieluiten suosii kotimaista.


Asiasta kolmanteen.
Minun pikkusysterini on jo varsinainen Youtubejulkkis.
Siinä missä minä viihdyn kotimaan kamaralla,
systeri miehensä kanssa on varmasti kohta kiertänyt koko maapallon.
(nyt tosin ollut heilläkin parin vuoden tauko kaukomatkoissa)
Tekevät Youtubeen matkustusvideoita.
Viime kesänäkin lomaillessaan Kreikassa,päivittivät instagramiin monista ihmisistä,
jotka tulivat moikkaamaan,kun tunnistivat ja halusivat yhteiseen selfieen.
Hassua,kun menen Youtubeen,pikkusiskon naama ponnahtaa sieltä heti eteen.
Se,miksi tästä tässä mainitsen on heidän tänä talvena tekemänsä reissu Norjaan,
josta olin suoranaisesti hiukan kateellinen.
Systeri pääsi ihailemaan lahtivalaita ja orkia hiljaiselle valassafarille,
ja tämä on yksi unelmistani,nähdä valaita luonnossa.
Hiljainen safari,eli sellainen,joka häiritsee valaita mahdollisimman vähän.
Heidän aluksensa siis jäi valaista pidemmälle,valaathan kärsivät moottorin äänestä.
Videosta näkee,että oli siellä niitäkin aluksia,jotka eivät tätä asiaa kunnioita,
vaan menevät aivan valaiden vieteen.
Hiljaiselle minäkin menisin.
Jos kiinnostaa käydä katsomassa video safarista,alla linkki.


Lopuksi postauskevennys,johon tänään lenkilläni törmäsin.😁
Mukavaa viikonloppua!



sunnuntai 9. tammikuuta 2022


 

2020 "Arvoisat matkustajat, suosittelemme kasvomaskin käyttöä joukkoliikenteessä".


2021 "Arvoisat matkustajat, joukkoliikenteessä on maskipakko".


2022 "Arvoisat matkustajat, edellytämme kasvomaskin käyttöä joukkoliikenteessä".


En varmasti ole ainoa, jolla alkaa olla totista marssiväsymystä koronan kanssa.
Ihan hullua tällainen pandemia,joka pistänyt koko maailman sekaisin.
Vaikka tässä on ollut ihmiselle monta pysähtymisen paikkaa mietiskellä,
saisi jo mennä mokoma menojaan...
En minä tuolla joukkoliikenteelläkään muuten kulje,
mutsimuikkusta käyn kerran kahdessa viikossa auttamassa siivouksen kanssa.
Itselleni tällaisena erakkoluonteena suositukset eivät ole ihan kauheasti muuttaneet elämää,
mutta kyllä alkaa nyt todella tympiä,ettei edes läheisiään voi tapailla normaalisti,halailla jne.
Ei voi kierrellä kirppareilla,eikä mennä leffaan,taidenäyttelyyn,
eikä oikeastaan muuallekkaan,nopeasti vain ruokakauppaan.
Tai voisi tietysti,mutta oma koronastrategia ei salli.
Erittäin hyvin alkanut kevennyskin meni mönkään pyhien aikana ja senkin jälkeen.
Olisihan se nyt jo liikaa,jos ei suuhun saisi edes herkkuja laittaa tässä kurimuksessa.
Ensi viikosta kyllä selätän taas tämän tunnesyöntirupeaman,lohduttaudun jollain muulla.
Ison kattilallisen jo keitin kaalisoppaa,jolla pistän kilot taas kuriin,
onneksi kaalisoppa kuuluu herkkuruokiin,koska syön sitä luultavasti koko ensi viikon.


Olen huomannut,että pinnistän jokaiselle päivälle jotain mukavaa tekemistä,
jonkun mukavan hetken tai ajatuksen.
Jotain,joka vie ajatukset pois tästä poikkeustilasta.
Sain pikkusiskolta lahjaksi himoitsemani Arabian vanhan teekupin ja asetin siihen.

Nyt arkinen teehetkikin tuntuu jotenkin hienostuneemmalta kuin ennen. Ja kuinka ihanalta maistuu itsekuivattama teeseos näin sydäntalvella. Siinä maistuu tyttärelle istuttamieni mustaviinimarjojen lehdet,navetan kulmalla,kasvatuslaatikossa rehoittava minttu,navetan takana kasvavan vadelman lehdet,talon edustalla jo mumpan ajoilta olevan perinneruusun terälehdet,kummitädin kasvattamien kehäkukkien terälehdet,horsman kukat. Mummulan kesä.


Tyttäreni,hoidossani oleva pelargonia,puhkesi kukkaan synttäreiden kunniaksi.
Amaryllis venähti niin pitkäksi,että pääsi leikattuna synttäriskumppapulloon jatkamaan.
Tällaisia pieniä ilon hippusia,
niin unohtuu tuo koronamörkö hetkeksi.
Ensikuun alussa kolmanteen rokotukseen.
Ja ylihuomenna palaa tyttären perhe Kreetalta.
Kun ovat karanteenin viettäneet,saan jälleen nähdä pienen kullannuppuni,
siinä jos jossain tältä mummilta murheet unohtuvat!

Mukavaa tammikuun jatkoa!



keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Sieluni keltaisessa mummonmökissä on lattioilla räsymatot. Ikkunoista avautuu avara maisemanäkymä peltoa ja niiden takana seisoo metsä. Muun rojun seassa mökissä on myös elämää nähnyt piironki, sen valkoisessa maalissa on jo patinaa. Se on esteettisten näkymien piironki. Sen vetolaatikoihin säilön kaiken kauniin, jonka näen. Talvisin saattaa rospuuttokelien aikaan käydä niin, että ylälaatikko on tyhjä ja siitä seuraavakin huolestuttavan vajaa. Niin oli tänä talvenakin pidempään. Rehellisesti minun on sanottava, etten muista, koska viimeksi sisälläni hihittelin onnesta ja riemusta näkymien edessä, ennen tätä päivää. Tänään kaikki oli kohdallaan! Pari astetta pakkasta, aurinko pilkisteli, sinisiä taivasriekaleita ja lumihuurteiset puut! Rantaan ehdittyäni luonto tarjosi vielä hienon meriusvan, kun taivas alkoi täyttyä harsoista ja aurinko jäi niiden taakse. Sieluni esteettisten näkymien lipasto on jälleen täysi, hyvä kun sain ylimmäisen vetolaatikon työnnettyä kiinni.


 

















Jouluna rantaan, suuren kuusen alaoksen suojaan viemäni talipötkökin alkaa huveta.
 Ehkä jo parin päivän päästä on vietävä uusi.


En välitä tehdä itsestäni numeroa, mutta nyt varmasti on sellainen hetki käsillä, 
kun voi hiukan mainita. Täytän ensi perjantaina hulppeat 60 vuotta.
(täytyykin muistaa vaihtaa ikä tuohon sivupalkkiin)
Kuulun niihin korona-ajan pyöreidentäyttäjiin, jotka eivät juhli,
 koska eivät muutenkaan tapaile juurikaan ihmisiä.
Olikin ihana ylläri tänään kun ystävä, joka näyttää tuntevan minut erittäin hyvin,
 oli laittanut paketin tulemaan.
Sydämellinen kiitos tätäkin kautta Imppu!<3


Kokeilin tuossa männäpäivänä akryylimaaleilla valutustekniikalla "maalaamistakin".
Voi että tykkäsin!
Nyt pitää saada lisää taulupohjia.




Tähän loppuun laitan kuvat näistä kahdesta valoonkurkoittajasta.
Kummatkin ovat pöytälampun läheisyydessä.
Amaryllis on itse työntynyt lampun päälle ja pelargonia 
näyttää lampun alla nauttivan valosta, kurkottaen sitä kohti.

Mukavaa Loppiaista!
<3