keskiviikko 30. lokakuuta 2019


Ei vielä talvi,
vaan ei enää syksykään,
niin kuin sen itse miellän.
Omaan syksytunnelmaani en osaa sulauttaa pakkasta.
Luonnon ja oma vuodenaika jännässä välitilassa.
Aurinko paistaa ja ilman kirpeys piristää aamulenkillä.
Ajatuksiin työntyy kuin varkain hanget hohtavat nietokset,
jopa joulu.
Talven top chef taituroinnut jo tomusokerilla maatuvat,
pakkasyöstä jähmeät syksyn lehdet ja nurmikon.
Rannatkin jo kaislikon juurilla jäässä,
pienet laineet jauhavat jäämurskaa hiekkaa vasten.
Kyllä on niin paljon kaunista katsella ja ihastella.




















sunnuntai 27. lokakuuta 2019



Espoo ilmoittautuu ensilumi-listaan! :)
Olipa hassua katsella suuria lumihiutaleita pitkästä aikaa leijailemassa alas taivaalta!
Eihän se maahan jäänyt, mutta kyllä melkein tunnin tuprutteli.




torstai 17. lokakuuta 2019


Jännää,
miten parikymmentä vuotta Kreetalla, 
toisessa kulttuurissa, jättävät jälkensä suomalaiseen.
Vaikka olen asunut nyt paluuni jälkeen Suomessa jo 20 vuotta,
tunnen itseni voimakkaammin kuin koskaan suomalaiseksi,
silti minussa asuu vielä myös pieni kreikkalainen.
Esimerkiksi kiroan makeimmin kreikaksi,
jos lyön vaikka kipeästi varpaani jne.

Se, mistä tässä nyt oikeasti halusin kirjoitella on "paha silmä".
Postasin tuossa hiukan aiemmin ihanasta minipetuniastani,
joka kukki ja kukoisti sisätiloissa kotona kolmatta viikkoa,
tuotuani sen maalta pihalta hallaöitä karkuun.
No siinähän kävi sitten niin, 
että pari päivää postaukseni jälkeen kukka tiputti kaikki kukkansa
ja alkoi muutenkin voida huonosti.
Ja heti putkahti mieleeni, 
että katsoin sitä pahalla silmällä!
Voi hyvät hyssykät!
Että tämä hölynpöly (?) on minuunkin näin voimakkaasti tarttunut.
Kreikassa käyneet tietävät kaikkialla myytävät siniset silmä-koristeet ja korut.
Uskomus pahasta silmästä elää Kreikassa vahvana
ja näillä silmä-talismaaneilla sitä vastaan taistellaan.
Ja phyi, phyi syljetään paha pois.
Jos olet joskus Kreikassa loukkaantunut negatiivisesta arvostelusta,
älä huoli, sinua on vain käänteisesti oikeasti kehuttu,
mutta ei pahalla silmällä katsottu.
Kaikenlainen suora ihailu on pahalla silmällä katsomista.
Joku saattaa katsella ja ihastella esim. tiellä kulkevaa naista kauniina,
kohtahan nainen kompuroi ja katsoja tuntee huonoa omaatuntoa silmänsä voimasta.
Tai ehkä olet itse kehunut ja saanut phyi phyit kehuistasi.
Tämä uskomus paljasti myös Kreikan vuosieni varrella ihmisiä,
 jotka kuvittelivat itsestään ties mitä.
Että voi voi kun alkoi päätä särkeä,
ja jatkoksi pitkä mulkaisu,
 että katsoit minua pahalla silmällä kun pidät minua niin kauniina tai fiksuna...
Tulin asian kanssa tutuiksi
tuodessani esikoiseni, jonka kävin Suomessa synnyttämässä,
anopilleni näytille.
Sydänjuuriani myöten loukkaannuin, kun anoppi sanoi, että onpa hänellä
ruma nenä.
No, nykyinen ex, silloinen aviomies sitten selitti visiitin jälkeen,
että äiti ei halunnut katsoa pientä pahalla silmällä.

Että,
 ei se meidän "kel onni on, sen kätkeköön,
tai  ennenmuinoinen"lasta ei saa kehua, ettei ylpisty" jne.
ole ollenkaan vain suomalaisen takapajuista,
osataan sitä esim.sivistyksen kehdossa, Kreikassakin!:)


 Mutta, yhdestä asiasta olen varma!
Kreikassa, ainakaan sen eteläosissa ei ole näin hienoa ruskaa!
Mieltymyksiltäni totaalisena kesän lapsena,
joskin tammikuun pimeimpään aikaan syntyneenä,
yritän-ainakin, kovasti arvostaa kaikkia neljää vuodenaikaamme,
joita Kreetan vuosinani oli suomalaisittain katsottuna vain kaksi.

Mukavaa syksyistä lähestyvää viikonloppua!











sunnuntai 13. lokakuuta 2019


 Tänään, kauniina sunnuntaipäivänä uhmasin kantapääkipuani
ja lähdin pitkästä aikaa merenrantaan kävelemään.
Tuuli kävi niin,
että riippakoivun hentoiset oksat lehtineen olivat vaakatasossa.


Yllätin joutsenemon ja sen teinin intensiivisessä sukimissessiossa.
Ne olivat noin kaksi metriä rannasta,
 eivätkä kiinnittäneet minuun mitään huomiota.








Koivujen ruska kaunista vastarannallakin.





Ilmestymiseni metsän reunaan jossa jyväautomaatit ovat,
  sai noin kymmenkunta harakkaa lehahtamaan sieltä lentoon.
Pikkulinnut eivät aikailleet tilaisuuden tullen.
Pikkusiivekkäiden väheneminen on täällä meilläpäin otettu näemmä todesta,
 yhden automaatin sijaan, niitä oli nyt useita.
Pitää taas talvella kantaa korsi kekoon itsekin pienten vekkuleiden selviytymisen eteen.
Tällä kertaa talitiaisia ja pikkuvarpusia.
Saa nähdä,  talvehtivatko samat peipposet tänä vuonna Suomessa,
 jotka automaatin läheisyydessä viime talven oleilivat.





perjantai 11. lokakuuta 2019


Minulla on täällä kotona liikkis huonekasvi.
Se kovasti yllätti minut, 
koska on jaksanut kukkia ja vihertää sisätiloissa jo kolme viikkoa!
Tämä on kesemmällä emokasvistaan
 (se jonka siirsin maalta parvekkeelleni) katkennut oksa,
 joka kasvatti juuret kukkamaljakossa ja jonka sittemmin istutin omaan ruukkuunsa.
Yllätyin kuinka hyvin se viihtyy täällä sisällä,
koska pelargoniani alkavat heti kuivua ja voida pahoin kun ne siirtää tänne mummulan porstuasta.
Tämän siron päivieni ilon "äitikin" kukkii vielä kauniisti parvekkeella,
vaikka lehtensä yökylmät ovat jo vieneetkin.





Parvekkeelle alkukesästä unohtunut tomaatintaimikin
on liikuttava.
Niin vain on väsännyt pienet tomaatit sekin, vaikken ole siihen kiinnittänyt mitään
hoitotoimenpidollista huomiota koko kesänä.


Mintun oksat olivat tänään jo kuivuneet niin kuiviksi,
että sain ne rutisteltua silpuksi ja purkkiin (kuvassa vielä kokonaisina lehtinä,
 jotka riivin sanomalehdelle oksistaan)
Ovat roikkuneet keittiön katosta jo useamman viikon.


Oletkos maistanut sinistä perunaa?
Kummitätini laittoi tätä lajiketta kesällä kasvimaalleen ja pääsimme maistamaan.
Hurjasta ulkomuodostaan huolimatta oli erittäin maukas,
joskin keitetyksi kovin jauhoinen peruna.
Halkeili keittäessä tummanpuhuvista kuoristaan,
siksi näin palasina lautasella.
Hauska muussi tästä vasta tulisikin! :)


Kurkkasin sanomalehtikäärön sisään, 
jonne laitoin täysin raakana ja vihreinä keräämäni,
vaivalla kasvattamani kirsikkatomaatit vajaa kuukausi sitten.
Jihuu!
Kyllä näistä on joku gourmetsalaatti laitettava ja monta kertaa mainittava syödessä, kuinka hyviä ovat! ;)


Leppoisaa alkavaa viikonloppua!<3

keskiviikko 9. lokakuuta 2019


Mietin, että jos mielenvire on viiva, niin kuin sydämellä on käyränsä,
oma viivani alkaa nousta huhtikuussa, saavuttaa huippunsa elokuussa
ja aloittaa tasaisen, hitaan laskunsa lokakuussa.
Huomaan, etten erityisemmin innostu lähestyvästä talvesta,
niin kuin keväällä innostun kesästä.
Ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin.
Nautin kyllä näistä kosteankirpeistä päivistä ja syksyn väriloistosta
 kun ne silmieni eteen avautuvat.
Mutta energisyys ja vireisyys kuuluvat minulla kevääseen.
Silloin energiatasoni nousee samaan tahtiin vihreän kanssa.
Nyt lokakuussa alkaa tämä telkkarimaratonivaihe,
hienoinen saamattomuus ja aloitekyvyttömyysvaihe.
Kotivällyihin hautautumisen vaihe.
Mielenvire roikkuu ajoittain kuin sumupeitto pihan yllä.
Tiedostan hyvin, että aurinko kuuluu syksyllä ja talvellakin 
mieleisiini päiviin.
Saan energiapiikkejä aurinkoisina ja kirpeinä
syyspäivinä ja pakkaspäivinä talvemmalla.
Pitkät harmaat ja sateiset jaksot taas nuuduttavat,
vaikka niiden ensimmäisinä päivinä onkin ihanaa poltella kynttilää ja
hyggistellä kotona.
Keksin tänään itselleni tsemppiajatuksen tulevaan.
Sitten kun on oikein väritöntä ja harmaata loppuvuodesta voin ajatella, 
että kaunis vihreä kesä ja lehtien havina asuu paljaiden puiden sisällä.
Sinne puut sen imaisivat ruskan aikaan,
näinhän se oikeastikin menee,
puut käyttävät kaiken lehtivihreän hyväkseen.

Se kylmenevässä ilmassa on kivaa, 
että saa kaivaa ne muhkeimmat kaulaliinat ym.esille.
Tänäänkin puin ylleni oranssit paksut sukkahousut ja samansävyisen,
ah niin pehmeän suuren kaulaliinan. 
Ja oli hauskaa kahlata vaahteranlehdissä bussipysäkille mennessäni.

Mukavaa loppuviikkoa!<3











lauantai 5. lokakuuta 2019


Eilisen eläinten päivän ja kuluvan 4-10.10. eläinten viikon kunniaksi
 kooste meidän koiraenkelistä.

Kunpa missään viattoman eläimen ei tarvitsisi kärsiä 
ihmisen julmuuden,
loputtoman itsekkyyden tai hölmöyden takia...
Ja kun vielä muistaisimme, että olemme osa (emme itsevaltias) kaikkea itsekin.
Vaikkei upea ja herkkä luonto tästä kehityksen terävimmästä kärjestä enää ehkä niin kiitäkkään.

Isot pusut kaikille lemmikeille!<3

torstai 3. lokakuuta 2019

Jos meillä on entisiä elämiä luulen todella,
että olen elänyt joskus Irlannissa.
Olen tuntenut aina tuota saarta kohtaan jotain jännää vetoa.
Jo nuorena ahmin kaikki romaanit ja tv-sarjat siihen liittyen.
Joskus kauan sitten muistan lukeneeni,
kun ensimmäisiä ihmisiä vaelsi Suomeen,
samasta ihmisryhmästä jatkoi muita matkaansa mm. Irlantiin asti.
En tiedä tämän paikkansapitävyyttä,
mutta silloin se tuntui minusta hienolta,
että meillä saattaisi olla samoja esi-isiä.
Rakastan irlantilaista musiikkia, riverdancea jne.jne.
Kreikan aikoinani nuorena tyttönä,
 yksi läheisimmistä ystävättäristäni oli Julia Irlannista.


Se, että tässä postailen nyt aiheesta johtuu siitä, 
että näin hienon dokkarin telkusta.
Sami Jaffa kierteli Irlantia,
lähinnä musiikin tiimoilta.
Dokkarissa kuitenkin sivuttiin mielenkiintoisesti myös
itseäni kovasti kiinnostavia aiheita,
kuten druidit ja keltit, iirinkieli jne.
Pysäyttävän pohdinnan aiheen sain siitäkin,
kun mies lauloi ohjelmassa upeaa iirinkielistä ikiaikaista laulua.
Kuinka se tosiaan muistutti intiaanien ja lappalaisten laulua,
joikaamista.
Kaikki nuo kolme kulttuuria vetoavat minuun vahvasti.
Minua kiehtoo kaikki, mikä liikkuu mystiikan ja ikivanhojen tarustojen liepeillä,
ja Irlanti tuntuu olevan niitä pullollaan.
Vanhassa mystiikassa luonto on usein lähellä,
sitä kunnioitetaan ja siihen tunnetaan vahva yhteys,
asia joka nykyaikana on usein kadoksissa.

Kerran yksillä messuilla,
 pysähdyin kuin naulittuna nähdessäni kauniin hopeisen sormuksen,
sen muoto lumosi minut.
Ostin sen itselleni ja myyjä kertoi sitä pussiin pistäessään,
 että se on vanha kelttisormus-malli.
Hulluinta tässä kaikessa on se,
etten koskaan ole käynyt Irlannissa.
Vaikka sielussani tunnen,
kuinka jotenkin tutulta tuntuisi seistä Irlannin jylhillä rannoilla
ja katsoa aavalle merelle päin.
Sanomattakin selvää, mihin minä matkustan,
jos ulkomaille vielä joku kaunis päivä halajan.

Vaikken itse ole tällä lumoavalla saarella käynyt,
oma tyttäreni on puolestani tuolla korkealla rantakalliolla istunut 
ja yllä olevan kuvan ottanut.

Mukavaa lähestyvää viikonloppua!<3