Meidän suvun mummulassa.
Viime viikon tuokiotunnelmia.

Sisunkin poismenosta jo tasan vuosi.

Yllätys oli suuri, kun pelargoniani,

 jotka tänä kesänä talven jäljiltä olivat kovin väsyneessä kunnossa, 

kukkivatkin iloisesti maalle mennessä.

Porstuan viileys oli tehnyt tehtävänsä, vaikka toisin pelkäsin.

Tunnelmallista syyskuun alkua huomisesta!❤

Toivotan sinut tervetulleeksi kimalaisten bileisiin.

Tämä on kunnianosoitukseni näille pörröisille ahertajille,

mielivärilleni keltaiselle, auringolle ja ihanille auringonkukille!

Onhan kesää vielä jäljellä!

Kimalaisten bileissä jokainen juopui äänettömästi omalla tontillaan.

Pöllyssä olivat, mutta juhlinta oli rauhanomaista.

Lähiserkukset ritirinnan, tappeluita ei syntynyt lainkaan.

Hissukseen kiersivät kukan keskuksen laitaa, kuin stadionin juoksurataa konsanaan,

vasta-ja myötäpäivään, yksiselitteistä sääntöä ei näyttänyt olevan,

kaveri vain ohitettiin ystävällisesti kohdattaessa,

kaikki ymmärsivät, että näissä bileissä tarjoilu ei lopu kesken.

Jotkut olivat rehellisesti jo sammuneet.

Toiset vasta bilettämisensä aloittaneet.

Auringonkukka on kääntänyt kasvonsa auringolleen

 ja selkänsä uhmakkaasti ukkosrintamalle,

kuin olisi sitä mieltä, että valo voittaa aina.

Vaikka rakastan pientä herkkää vanamoa metsän siimeksessä,

tai hentoa metsätähteä,

auringonkukka herättää kunnioittavaa ihannointia.

Kun  seisot kukan alla, joka on sinua metrin korkeampi,

kunnioitus syntyy kuin luonnostaan.

Soluttauduin kimalaisten bileisiin,

 kummitätini upeiden auringonkukkien sekaan.

Alla kuva yhdestä omistani, 

jotka kelpaavat toistaiseksi vain muille hyönteisille piilopaikaksi.

Omat keltaiset kaunottareni ovat pienempää lajia

ja aukeavat näköjään myöhemmin.

Valoa ja onnellisuutta viikonloppuusi!<3

Hyönteismaailman petoja, sudenkorentoja näyttäisi olevan normaalia enemmän tänä kesänä. siitä voisi päätellä, että muitakin hyönteisiä olisi.

Tätä älköön kukaan ottako faktana, ajatukseni perustuu täysin omiin havantoihini.

Perhosia ainakin näkee runsaasti.

Kävi mielessä, että pysähtyivätköhän ihmisen saastuttavat toimet juuri oikeaan aikaan keväällä, hyönteisten kehityskaarta ajatellen, vaiko sattumaa vain?

Sadepäivän jälkeen luonto on taas raikkaan elinvoimainen.

Syksyn läheisyyden huomaa kuitenkin jo.

Rannassa paljon lepän lehtiä liimautuneina sateesta märkään kallioon.

Ja kerääntyneinä kallionkolojen lammikoihin.

Varisveitikka odotteli suojatien reunassa tien yli pääsyä, 

kuin konsanaan pienet, juuri koulunsa aloittaneet ekaluokkalaiset.

Kun autot eivät antaneet sille tietä, odotti  kiltisti ja vaappui sitten viimeisen auton mentyä toiselle puolelle suojatietä pitkin, kuopsuttelemaan penkereen ruohikkoa.

Loi minuun niin symppiksen katseen.

Asiasta aivan toiseen.

Minut on vallannut ompeluinnostus!

Ompelin aikoinani omille lapsilleni ties mitä,

mutta innostus laantui ja tyrehtyi täysin vuosien saatossa.

Tänä kesänä olen ommellut jo neljä mekkoa!

Aloitin juhannusmekon kanssa ja sen jälkeen niitä on syntynyt vielä kolme.

Rakastan Marimekon vanhoja kuoseja.

Olen huomannut, että kirppareillakin niiden arvo tunnetaan.

Kankaista, verhoista ja päytäliinoista saa maksaa paljon.

Mutta, jostain syystä lakanoita ei arvosteta niin korkealle.

Esimerkiksi pinkki/punaisen tantsu-kankainen pussilakana löytyi 12e.lla kirpparilta.

Pesun jälkeen avasin sen sivusaumoista ja sain n.4 metriä hyvälaatuista, 

siistiä Marimekon puuvillakangasta.

Leikkasin mekon kaavat vanhan,mieleisen trikoomekon mukaan.

Aivan ihana väljä kesämekko päällä!

Toisesta, puuvillaisesta kirppisverhosta ompelin tyttömäisen mekkotunikan.

Varsinkin maalla tykkään näitä väljiä mekkoja käyttää.

Eilen ahkeroin pienelle tyttärenpojalleni unipesän.

Tytär sitä olikin jo toivonut.

Sisään ompelin pesua helpottamaan irrallisen patjaosan,

jonka saa nauhat avaamalla vedettyä ulos.

Tänään iltapäivän ratoksi keskityn ompelemaan tyttären parvekkeelle toivomia,

 suuria istuyintyynyjä.

Inspiraatio ei ole itsestäänselvyys,

siksi iloitsen tästä kivasta energiapiikistäni kovasti!

Eilen illalla ennen nukahtamista, ajatukset eksyivät jo kangaskaupan palalaareihin,

se on hyvä merkki se! :)

Mukavaa uutta viikkoa!<3

Viihdyn kesäisin paljon sisämaassa, maalla.

Kauempaa pilkottava järvi riittää, 

pellot antavat tarvittavan avaruudentunteen ympärille.

Koen sitten kotona kaupungissa ollessani merenrannan eksoottisena.

Nyt taas kun metsissä ja maatalon pihalla tuli vietettyä paljon aikaa,

tuntui kuin olisi vähintäänkin ulkomailla ollut tuolla rannassa eilen.

Aivan eri tuoksu-ja äänimaailma.

Huomasin taas kerran, ettei tarvitse lähteä ulkomaille hakemaan vaihtelua.

Yllätin sorsarouvat päikkäreiltä.

Zoomaus paljasti, että minut oli kyllä huomattu.

Multa ja hioutunut rantakallio,

rakastan kumpaakin.

Multa kutsuu puuhailemaan, sileällä kalliolla osaan vain olla, istua ja katsoa ulapalle.

Huomasin kauniin ruusun kallion pinnalla.

Luulen, että joku on paiskannut kiven kalliota vasten.

Lohkeama oli kaunis.

Pieni (n.10cm) hauki joko nukkui päikkäreitä sekin, 

tai oli lajilleen tyypillisesti kyttäämässä saalista aivan rantavedessä.

Pikku peto lähti kuin lentokala huomattuaan minut,

teki monta "leipää"veden pinnalla ja luikahti rantakaislikon suojiin.

Nautitaan kotimaan monimuotoisesta tarjonnasta!<3

Kakkavaroitus!

Aloitan postauskuvat maisemalla,

 ettei teidän muiden blogiluettelossa näy Mirjam-Matildan kohdalla kakkakasaa! :D

Minua kiinnostaa metsässä kovasti kaikki eläinten jätökset, jäljet ja pesät.

Yllä oleva läjä on mitä todennäköisemmin hirven, 

vaikka hirven papanoista yleisesti puhutaankin.

Löysin netistä samanlaisesta läjästä kuvan,

läjää oltiin luultu karhun äheltämäksi,

mutta asiantuntija oli käynyt toteamassa sen hirven tuotokseksi.

No, loogista, ulostaahan lehmäkin läjän, miksei hirvikin.

Löysimme ihan mahottoman hyvän mustikkapaikan isännän kanssa,

 vähän syvemmältä metsästä.

Ajattelin, että tulen itsekseni keräämään lisää myöhemmin.

Kun sitten varpujen välistä pongasin yllä olevan marjakakan,

meni pupu pöksyyn.

Voi hyvin olla mäyrän tai supikoiran,mutta miksei karhunkin...
Luin, että ihminen kerää vuosittain metsästä 12% marjoista, eläimet syövät 60%.
Pelkästään yksi karhu kahmii päivässä n.kaksi ämpärillistä marjaa lehtineen ja varpuineen, kasvukaudella se syö n.1000 kiloa!
Että ei ne marjat metsiin mätäne, vaikkemme me ihmiset kaikkea kerääkään.
Metsänpohja käyttää hyödyksi maahan pudonneet viime kädessä.

Takaisin aiempaan aiheeseen, harmittaa kun en vanhoista kuvistani löytänyt enää tähän kakkapalettiin villisian tuotosta, jonka kuvasin viime syksynä,
meillä maalla metsissä köpöttelee niitäkin.

Suuri hirvi oli astellut samalla reitillä jonkun aikaa ennen meitä,

onkohan siitä tuntunut hassulta kun savi on tursunnut sorkan välistä.

Kettu, mäyrä tai kenties supikoira.

Ajatuksena on viedä riistakamera, niin selviää.

Metsissä olemme parikymmentä vuotta isännän kanssa kulkeneet,

marjassa ja sienessä, mutta hyvin hyvin vähän nisäkkäitä on vastaan tullut.

Että osaavatkin kaikota alta.

Jätökset ja jäljet kertovat siksi mielestäni omaa tarinaansa.

Todistusaineistoa siitä, että kyllä metsä elämää kuhisee kun emme ole näkemässä.

Nokkosperhonen liiteli maalla kukasta kukkaan,
ja minä kuljin kameran kanssa perässä.
Aurinkoisten ja viileämpien päivien välillä on tähän aikaan vuodesta suuri ero.
Kun on pilvistä huomaa helpommin,
 kuinka monet kasvit ovat saavuttaneet kasvukehityksensä loppusuoran.
Nyt kypsyvät marjat ja siemenet lähtevät lennoilleen monista kukista ja kasveista.
Silmä huomaa ympärillä paljon lakastunutta.

Ja sitten on ne ihanat aurinkopäivät,
kun edellä mainittuja asioita ei huomaa lainkaan.
Perhoset lentelevät ja kukat kukkivat kesäisessä paisteessa,
väritkin palaavat haalistuneista sävyistä taas kirkkaiksi.

Ihanaa, että myös itse kasvattamani samettikukat kelpasivat niin hyvin perhosille ja pörriäisille.

Tänä vuonna on saanut valtavasti ilmaista satoa!

Mustikkaa, villivadelmaa,

ja nyt sieniä!

En ole eläessäni nähnyt näin paljon kanttarellia!

Metsässä keltaisia saarekkeita silmänkantamattomiin.

Ei ole ollut tapana valikoida vain parhaita päältä,

mutta tänä vuonna näin oli pakko tehdä.

Minä vaihdoin jo kopankin kevyeeseen Ikean kassiin,

kun en turhaa painoa halunnut kannella.

Kyllä me isännän kanssa ainakin lähemmäs 50 litraa

toimme kaupunkiin sukulaisille ja oli meillä pari kolme tilaustakin.

Ja sinne jäi metsään vielä valtavat määrät.

Toivottavasti ihmiset hyödyntävät sienien ja marjojen mahtivuotta.

Mustikkaakin keräsimme,

olivat suuria ja astiat täyttyivät joutuisasti.

Myös puutarhassa ja kasvimaalla kypsyy.

Omia perunoita herkuteltiin paikan päällä,

papuja ja kesäkurpitsaa otin mukaani kaupunkiin.

Mesimarja on alkanut kiinnostaa minua.

Se on ennen jäänyt itseltäni kokonaan vaille huomiota.

Tänä vuonna siitäkin olisi saanut hyvän sadon.

Vaikka olen sen tunnistanut, en ole marjaa tuntenut juurikaan,

en ole edes tiennyt kerätäänkö sitä.

Nyt luin, että monen mielestä parhaita marjojamme.

Harmittaa oikein, kun en kerännyt tällä reissulla kun sitä oli paljon.

(Sain asiantuntevalta taholta viestin sähköpostiini,että kuvassa on Lillukan,
eikä Mesimarjan marjoja.
Kiitos vielä Anneli,että jaoit minulle uutta tietoa!❤)

Mustatorvisientä hurisi kuivurissa pariin otteeseen.

Kiitollinen kuivattava, kun on niin ohutmaltoinen.

Quasimodon rillit roikkuivat otsalla, niityllä metsän reunassa.

Alla näkymä kanttarelli esiintymästä.

On joku uskaltanut kärpässientäkin maistaa.

Jännät nuo sen pilkut,

aivan kuin olisi siihen pensselillä töpötelty.

Sarvijaakko viihtyi pihalla.

Pongasin sen paristakin eri kohtaa saman päivän aikana.

Olen korona-ajan mummi.

Maski päällä uskalsin tänään ensimmäistä kertaa pientä miestä hurmaantuneena katsella vaunuissaan,

 sen, mitä liikutukseltani pystyin näkemään, kun veimme nuorille tuomosia maalta.

Kesäistä alkavaa viikkoa kaikille!❤