perjantai 28. elokuuta 2020


Toivotan sinut tervetulleeksi kimalaisten bileisiin.


Tämä on kunnianosoitukseni näille pörröisille ahertajille,
mielivärilleni keltaiselle, auringolle ja ihanille auringonkukille!
Onhan kesää vielä jäljellä!


Kimalaisten bileissä jokainen juopui äänettömästi omalla tontillaan.
Pöllyssä olivat, mutta juhlinta oli rauhanomaista.


Lähiserkukset ritirinnan, tappeluita ei syntynyt lainkaan.


Hissukseen kiersivät kukan keskuksen laitaa, kuin stadionin juoksurataa konsanaan,
vasta-ja myötäpäivään, yksiselitteistä sääntöä ei näyttänyt olevan,
kaveri vain ohitettiin ystävällisesti kohdattaessa,
kaikki ymmärsivät, että näissä bileissä tarjoilu ei lopu kesken.


Jotkut olivat rehellisesti jo sammuneet.


Toiset vasta bilettämisensä aloittaneet.


Auringonkukka on kääntänyt kasvonsa auringolleen
 ja selkänsä uhmakkaasti ukkosrintamalle,
kuin olisi sitä mieltä, että valo voittaa aina.


Vaikka rakastan pientä herkkää vanamoa metsän siimeksessä,
tai hentoa metsätähteä,
auringonkukka herättää kunnioittavaa ihannointia.


Kun  seisot kukan alla, joka on sinua metrin korkeampi,
kunnioitus syntyy kuin luonnostaan.


Soluttauduin kimalaisten bileisiin,
 kummitätini upeiden auringonkukkien sekaan.
Alla kuva yhdestä omistani, 
jotka kelpaavat toistaiseksi vain muille hyönteisille piilopaikaksi.
Omat keltaiset kaunottareni ovat pienempää lajia
ja aukeavat näköjään myöhemmin.


Valoa ja onnellisuutta viikonloppuusi!<3

10 kommenttia:

  1. Ah jo passaa pörräisten herkutella näissä ruokapöydissä. :)
    Hyvin näkyy turkissa kuinka pörriäinen kerää itseensä siitepölyä tehden samalla tärkeää työtään.
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu!😊Olivat kaverit kyllä aivan siitelölyn peitossa.Olivat vasta keräämässä sitä itseensä,eivät olleet vielä harjanneet takajalkojensa vasuihin.Ehkä mesi maistui!
      Kiitos Tarja!❤

      Poista
  2. Auringonkukan naama hurmaa minut! Se hehkuu niiden täydeltä terältä keltaista. Pörriäinenkin on ihan juopunut herkuttelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se hurmaa minutkin!Sen vierellä on jotenkin epätodellinen olo,kun kukka on niin valtavan kokoinen ja mielettömän kaunis.
      Ja niistä tulee aina iloiseksi,keltainen väri suorastaan huutaa iloa!😊
      Kukissa oli niin monia nukkuvia tai kertakaikkiaan väsähtäneitä,että siitä minulle tuli tuo bileteema mieleen.
      Kiitos Aimarii!❤

      Poista
  3. Oi, miten hurmaavasti olet tallentanut auringonkukkien lumon! Kiitos! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonkukat ovat ihania!
      Ryhdikkäänä seisovia ilon Ja hyvänmielen tuojia!😊
      Kiitos itsellesi Tuija!❤

      Poista
  4. Ihanat energiset kuvat, kyllä keltaisessa värissä on voimaa!
    Nyt vielä pitäisi löytää auringonkukkapelto, vakiopeltoni, jonka laidalla kävin kuvaamassa oli ilmeisesti otettu muuhun käyttöön!
    Hyvät bileet! Onneksi olet järjestänyt vielä syksyllekkin vähän herkuteltavaa, ehkä osa haluaa juhlia vielä ennen pakkasten tuloa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki,mukavaa alkavaa viikkoa!❤
      Keltaisessa värissä todella on energiaa ja iloa antava voima.
      Se on jämähtänyt itselleni mieliväriksi jo pidemmän aikaa.
      Toivottavasti löydät uuden auringonkukkaviljelmän,kotimatkalla maalta huomasin,että tänne Espooseen on laitettu jo useampi ihmisten iloksi.Ja varmaan pörriäisten ja lintujenkin.
      Noin suurista kukista moni saa ravinnon.

      Poista
  5. Oi ihanaa, miten aurinkoisia kuvia siitepölyssä kylpevistä pörriäisistä. Tästä tuli niin hyvälle mielelle! KIITOS!!!

    VastaaPoista