lauantai 30. syyskuuta 2017


Pidän kovasti laskevan ja nousevan auringonvalon tunnelmasta kuvissa.

Istuin tietokoneellani eilen alkuillasta ja käväisin sääennuste-sivustolla.
Ja tulikin sitten kiirus kävelylenkille,kun ennusteet lupailivat pelkkää pilvistä seuraavaksi viikoksi ja sillä hetkellä aurinko paistoi kauniisti laskusuunnassa.
Onnekseni lähdin.












Nämä seuraavien kolmen kuvan näkymät kuljettivat minut kaihon valtaan.
Rannalta käsin katsellessani miehen kalastelua rauhaisan illan hämyssä yksikseen, sai minut toivomaan, että olisin ollut hänen paikallaan.
Ah, siitä on niin kauan, kun olen saanut kalastella ihan itsekseni, kaikesta siihen liittyvästä nautiskellen.




















Edellisen kävelyretkeni maisema rannassa on muuttunut  nyt paljon sykyisemmäksi.








Illan viimeinen auringonsäde.







torstai 28. syyskuuta 2017



Onpas taas kuvankaunis syysilta,
aurinko matalalta porottaa, niitty iltaa odottaa.
Niityn laidalla katselin,syvään hengitin ja syksyn tuoksua haistelin.
Hehkuu horsmapensaat ja kurjet kaukana tervehtivät toisiaan.
Pian ilta viilenee ja niityn laita hiljenee.
Täysikuu niityn yllä valaisee ja usvaa odottaa.
Pian sumuun peittyy niitty, kaunis syyspäivä usvaan unohtuu.


(ET-lehti)

Tunnelmallista viikonloppua! <3


















keskiviikko 27. syyskuuta 2017


-Tyyne! 

-Tyyne, kuuleksää!?!

-Joo, kuulen! Mutta kerro nopsaan, mulla on kohta kärkivuoro!

-Eikö oo tylsää, kun on nää treenit just, kun alko vihdoin ilmat?

-No on! Ja olisin ton meijän pienimmän halunnut jättää vielä pellolle tankkaamaan, mutta Esko sano ettei se jaksa sitte reissua, jos ei harjottele!

-Meilläki isäntä oli viime yön kettuvahtina, ja oli lennolle lähteissä aika väsyä!

-Jatketaan kohta, nymmä meen kärkeen!



- Oliks sulla vastatuulta, mulla meni aika hyvin kärkifugi!

-Joo, aika leutoa piteli mullakin, mutta on täällä hännillä mukavampaa kuiteski!



- Noista muksuista vielä. Meillä nuoriso vähän kritisoi matkakohdetta. Niillä olis kuulemma paljon parempia ehdotuksia!

- No meijän nuoret ei oo tosta asiasta vielä keksineet näyttää mieltänsä, mutta on nää harkkoihin lähdöt aina yhtä tuskaa. Ovat niin olevinaan voimaa täynnänsä, ettei niin tarttis kuulemma harjotella. Meijän Samulikin uhosi vetävänsä vaikka viis kärkeä peräkanaa!

- Kyllä tässä emona vähän huolta kantaa, että miten jaksavat sitte!

-Joo, me jo Matin kanssa sovittiin, että otetaan aurapaikat heti muksujen takana.
Että voi sit mennä päästämään vähän aikaisemmin pois, jos siltä rupeaa näyttämään!









 -Ai että ku mukavaa olla taas maankamaralla, hyvinhän ne nuoretki sitte jakso treenin.

-Niin on. Heippa sitte huomiseen, meen ny kokoamaan  katraani kasaan, etteivät kuku itekseen taas liian myöhään ja tekee vaikeeta taas aamulla lähteä lennolle. 



Koko viikon aurojen mahotonta ylilento- kaakatusta kuunnelleena, päätin pistää vähän sanoja hanhien nokkiin. :)


tiistai 26. syyskuuta 2017



Juuri, kun päätin sytyttää syksyn ensimmäisen kynttilän,antaa syysmoodin viedä.
Syyskuun lopullakin yllätysaurinko voi lämmittää mäntykankaan kesätuoksuunsa.
Kun silloin kerää kämmenkauhansa täyteen mustikoita ja heilauttaa ne suuntäydeksi,
saa sielunsa huokaisemaan syvään.
Mitä nautinnollisia aurinkopäiviä, usvaisia iltoja,kylmiä öitä ja sumuisia aamuja mahtuikaan tähän reissuun maalle.

Mukavaa leutoa viikonjatkoa! <3 <3



































tiistai 19. syyskuuta 2017



Usein tähän aikaan vuodesta mummulassa mietin edesmennyttä Mirjam-Matilda mummuani.
Miltä on tuntunut, kun on jäänyt vilkastempoisesta maatilan pyörittämisestä,kolme sukupolvea käsittävästä porukasta viimeiseksi jäljelle yksikseen.
Miltä ovat tuntuneet vanhuksesta nämä pimenevät ja kylmenevät syksyiset illat.
Katson maisemia, joita tiedän hänen katselleen.Missä ovat ajatukset hänellä käyneet.
Televisio on iltaisin tuonut lohtua yksineläjälle. Päivällä aika on luultavasti mennyt mukavammin askareissa. Onhan talo ollut hänelle koti jo sodista lähtien, kun Karjalasta tulivat ja sen rakensivat.Siellä hän on miniänä kasvattanut kolme tytärtään Ville-papan kanssa.Talouteen kuuluivat myös Ville-papan vanhemmat ja naimaton sisar.
Olisiko kenties vain päivän elää saanut kuopuksensa- poika, jäänyt mummun vanhuuden turvaksi pitämään tilaa, tyttärien muuttaessa ja avioituessa kaupunkeihin. 
En kuitenkaan usko, että häntä on pelottanut, niin kuin minua ehkä nyt, jos viettäisin talossa yksin näitä pimeneviä aikoja vuodesta.
Herkistyn vieläkin muistellessani mummua itkussa silmin ulko-ovella, kun olimme taas lähdössä vierailun jälkeen.
Miltä hänestä on tuntunut, kun hetkellinen hälinä on taas hiljennyt ja auton takavalot loistaneet maantiellä.
Minä olin nuori äiti Kreetalla tuolloin.Oman elämäni vilskeessä.
Nyt jälkikäteen surettaa, ettei minulla ollut mahdollisuuksia viettää rakkaan mummun kanssa enemmän aikaa, pitämällä hänelle seuraa noina viimeisinä vuosina, ennen kuin hän siirtyi vanhainkotiin.
Näitäkin asioita alkaa käsittää paremmin oman ikääntymisensä myötä.
Se on mielestäni ihanaa, että omilla lapsillanikin on mummustani lapsuudenmuistoja, hetkistä mummulassa.He myös pystyvät yhdistämään tämän vanhan talon ja pihamaan, ympäröivät pellot ja metsät tähän hyväsydämiseen lämpimään naiseen.