Joka kevät luonto on uusi.

Samoilta sijoilta, kuivuneista, maatuneista,

nousee uusi elämä.

Joka vuosi puilla uudet lehdet,

edelliset juurilla voimana niille.

Hedelmää ja marjaa,

valmistellaan nyt kesälle kypsymään.

Kukkaa nousee kuin kohisten lämmenneestä maasta,

tarjolle pörriäiselle,

meillekin iloksi, tuoksuntuojaksi.

Hyvää poikkeusajan vappua<3

Joku on saattanut ihmetellä, mihin katosi postaukseni Iiriksestä,

Kreetalla lasteni isän koiralle syntyneestä pienestä koiratytöstä, 

joka tyttäreni piti tuoda Suomeen.

Iiriksen tarinalla oli valitettavasti surullinen loppu.

Iiris sairastui ja menehtyi ja sovimme tyttäreni kanssa,

että poistan postaukseni.

Oli liian vähän aikaa Sisunkin menetyksestä,

halusimme hetkeksi unohtaa nämä koirasurut.

Luulimme, ettei tyttäreni perheeseen uutta koiraa nyt tullutkaan.

Mutta, 

eihän se näin mennyt.

Iiriksen velipoika samasta pentueesta palautettiin ex-miehelleni.

Sen ottamisen kanssa oli ilmeisesti tehty hätiköity ratkaisu.

Näiden käänteiden jälkeen,

saanko  esitellä nuoriherra Rikon,

joka matkusti viime jouluna Kreetalta Suomeen!

Tyttäreni sanoin,

varsinainen Scooby Doo, hulabaloo ja touhupetteri!

Rauhallisen ja sielukkaan Sisun totaalinen vastakohta.

Riko on vinttikoiramaisen hoikkeliini,

pitkäsääri jolle elämä on nyt suurta seikkailua,

ja siihen seikkailuun on heittäydyttävä täysin palkein!

Olen kerennyt tavata Rikon vain kerran, johtuen tästä poikkeustilasta.

Ihana häslä, joka työnsi päänsä syliini ja meinasi tulla perässä koko kaveri.

Mutta älköön kukaan käsittäkö väärin,

Riko on myös hyvin fiksu.

Se on oppinut jo jos jotakin.

Alun haukut yksinollessa ovat taakse jäänyttä.

Se luottaa jo, että takaisin tullaan.

Ja vaikka se on avuliaana kaverina avannut joitain posteja,

se ei ole syönyt niitä.😉

Riko ei myöskään saa tulla vastaan eteiseen,

koska tilanne on sen luonteelle liian innostava.

Minua niin nauratti, kun se kiltisti katseli eteisen ja olohuoneen välisen verhon

välistä kunnes saavuin olohuoneeseen kyläillessäni.

Se odottaa kiltisti ruokaansa ja alkaa syödä vasta kun on saanut luvan.

Kulkee jo kuulemma paremmin hihnassa jne.jne.

Ilolla odotan hetkeä, kun Riko pääsee maalle ensimmäiselle visiitilleen.

Sillä on ajokoiraa äidin puolelta geeneissään,

saas nähdä voiko kaveria pitää vapaana pihalla vai onko otettava

pitkä juoksuhihna käyttöön, joka Sisulle aikoinaan hankittiin,

ja sittemmin heti tarpeettomaksi todettiin.

Jännää myös nähdä,miten Riko suhtautuu pieneen ihmisveljeensä,

joka loppukesästä saapuu elämäämme.

Ihana raikulipoika Riko!😊

 Sepelkyyhkypariskunta nautti aurinkopäivästä rantalepän oksilla.

Herra piti vahtia, että rouva sai rauhassa käydä sulkansa läpi.

Tällaisina kirkkaina kevät ja kesäpäivinä luontoa ympärilläni katsellessani,

minulle tulee usein mieleen, että Suomen lipussa voisi hyvin olla vihreät saidat ristin ympärillä kolmantena värinä, samoin kuin esim. Norjan lipussa on valkoista.

Sinisen ja valkoisen lisäksi se olisi niin luontoamme kuvaava väri.

Kelokin kuin hopeaa taivaansineä vasten.

Olen jo nähnyt sitruunaperhosen, monen monta kimalaista ja muurahaiset ahertamassa.

Ja vaikka mitä muitakin öttiäisiä. 

Suruvaipan olen kuitenkin mieltänyt loppukesään.

Niin vain tielleni osui ja kevätauringosta nautti sekin.

 Tämä kaveri ylitti uhkarohkeasti pyöräilytietä.

Kaunis se on tämäkin, aurinkoon kurkoitteleva, 

-hoidettujen puutarhojen riesa, näin keväällä.

Aurinkoon olivat pikkuorvokitkin suloiset kasvonsa kääntäneet.

Metsä tuli syliin parvekkeen oven läpi,

kun vihdoin sain itseäni niskasta kiinni pestä sameat ikkunat.

Nyt lasit suorastaan sädehtivät kun kerkesin jo tottua niihin nuhruisina.

Tänään oli myös piirakkapäivä.

Pyöräytin niitä kolme pellillistä.

Tuhansia piirakoita paistanut, kauniista rypytyksestä tarkka mummi,

olisi luultavasti hymyillyt omia rypytyksiäni.

Mutta maku näissä on tärkeintä! :)

Ja se, että ovat hyvin rukiisia ja hiukan rapeakuorisia,

paljolla voilla voidellut,

sanoisi isävainaani.

Isäpappa olisi näistä tykännyt.

Tänään oli kyllä jo niin kesäinen sää, että!

Mukavaa alkavaa viikonloppua!<3

Jokainen kevät nostaa silmiini kyynelet
ilosta, koska tämä maa on niin kaunis.
Järvi on aina uusi ja erilainen,
rannoilta kahvinruskea, keskeltä kirkas,
se näyttää virtaavan kuin joki, kadoksiin metsiin.
Lämpiminä aamuina sen kietoo sumu,
sinertävä kuin aamumaito,
sateella sen silkki on harmaa.
Kirkkaat aamut kohoavat,
päivä ja yö vaihtelevat,
sade ja kuulas ilma.
Vuodenaikojen lähtö ja paluu,
lintujen laulu, äänien häipyminen,
aamu ja ilta, kevät ja syksy
alati hämmästyttävät minua.

Eeva-Liisa Manner

Jos kesällä asiat olisivat hyvin,

aurinko,tietenkin,

tuulisi vähän,

istuisin ongella ainakin iltaan saakka

vaikka kala ei söisikään,

aamuyöllä menisin aittaan

viileiden täkkien alle,

heräisin myöhään,

tulisin lauluihin ja valoon,

aristelisin silmiäni,

en hetkeen muistaisi mitään,

en ymmärtäisi.

Hannu Salakka

Eikö onni voisi olla sitä, ettei ole onneton.

Pearl S.Buck

Saat sinä olevan onnen,

elon uuen armahamman;

kohta itkenet ilosta,

riemusta remahuttelet.

Kalevala

Kevät saapui ja luonto alkoi puhua purojen ja pikkujokien solinassa

ja kukkien hymyissä;ja ihmisen sielu oli onnellinen ja tyytyväinen.

Kahlil Gibran

Painan pääni ruohikkoon: vihdoinkin kotona.

Edith Södergram 

Kun mummot kuolevat

heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää

ja joistakin mummoista tulee puita

ja he humisevat lastenlastensa yllä,

suojaavat heitä sateelta ja tuulelta

ja levittävät talvella oksansa

lumimajaksi heidän ylleen.

Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.

Eeva Kilpi

Luonto ojentaa käsivartensa meitä kohti toivottaen meidät tervetulleiksi nauttimaan sen kauneudesta; mutta me pelkäämme sen hiljaisuutta ja ryntäämme ahtaisiin kaupunkeihin ja sulloudumme yhteen kuin julmaa sutta pelkäävät lampaat.

Kahlil Gibran

Metsä on joka suuntaan.

Kaatuneen kuusen runko sammaloituu.

Siinä nousee aivan pieni 

vaaleanvihreän ketunleivän lehti.

Niin nuori.

Kun orava kimpoaa oksalta

heilahtaa sydämeni niinkuin olisin sen keinu.

Maila Pylkkönen

En ole pukeva lastani
silkkimekkoon

Risaiset housut ja vääränvärinen nuttu,
siinä on asu, joka ei loukkaa silmää,
joka ei poikkea vetten puitten teitten
maitten riekaleriemusta,
kauneudesta.

Karta silkkiä, nuppusormi.
Paina poskesi rosoista kaarnaa vasten.
Sen sisar olet.

Eila Kivikk'aho

Lapsuuden maa

Ja se metsä oli maailman sinisin
Ja vehrein se nurmikkorinne,
Ja usein vielä unissani vaellan
Ma kauan, kauas sinne.
Ja siellä oli mailman kauneimmat
ne sinipunakukkaiset pellot.
Ja niin heliästi helise ei kirkonkellot
Kuin siellä ne sinikellot.
Ja ma muistan ne koivut ritvaiset
Siellä viheriäisessä haassa.
Ei missään nin valkeita koivuja kasva
Kuin kaukana lapsuuden maassa.
Ja koivujen läpi ei milloinkaan
Niin taivas loistele seessä.
Sen alla yhä unissani vaellan
Ja mulla on silmät veessä.

Lauri Pohjanpää

Piilossa,liikahtamatta

linnut luoksesi saat.

Kumarra selkäsi syvään,

kun kukkivat apilaat.

Polvistu pienemmän eteen

silmin kuunnellen.

Siinä on kätketty sana

kirkas ja hiljainen.

Helvi Juvonen

Mikään paikka metsässä ei koskaan tuoksu

aivan samalta,

vaikka olisit samalla kohtaa aina.

Jotakin mahtuu aina kahden hetken väliin,

vaikka et näe.

Poistuu metsästä kuka hyvänsä,

ketään samankaltaista ei sijaamme tule.

Enkä tiedä,

pitävätkö toisiinsa nojaavat puut samaa narinaa

silloinkin kun en ole tässä.

Hannu Salakka

Kevät ja kauniit runot!

Upean aurinkopäivän jäljiltä toivottelen mukavaa viikonjatkoa!<3

Itselläni on tällä hetkellä ollut suuri halu olla konkreettisesti metsässä.

Olen tuntenut muiden aistien lisäksi tarvetta käyttää tuntoaistiani.

Olen huomannut, että käsi sipaisee kuin itsestään puiden runkoa ja oksia

ja menen mielelläni kohdista, 

joissa havut pyyhkäisevät kasvojeni yli.

Puiden oksat ovat kuin silittäviä käsiä,

 jotka  auttavat huojentamaan mieltä.

Tänäänkin samoilin ristiin rastiin lähimetsän siimeksessä saamassa tätä havuhoitoa.

Puiden rungot-uskon, antavat voimaa pelkällä olemassaolollaan.

Suorina ja ryhdikkäinä ne seisovat hiljaa 

ja ihmisellekin tulee tyyni ja varma olo niitä katsellessa.

Jokaisella puulla oma paikkansa.

Tämä symboliikka auttanee asettamaan omat ajatuksetkin omille paikoilleen,

 poukkoilemasta sinne tänne,

siltä ainakin tuntuu.

Hiukan syvemmällä metsässä sain olla aivan itsekseni,

 vaikka metsätiellä vilkasta näytti olevankin aurinkoisena sunnuntaipäivänä.

Ei tullut vastaan toista puunhalaaja.

Silmät sai ahmia kaikkia pieniäkin metsän kätkemiä yksityiskohtia rauhassa.
Metsässä tunnen toiveikkuutta,
kaikki pienen pienikin on siinä vielä huomennakin.

Päätin kiivetä kuitenkin Kummelinvuorelle sitä kivihautaa katsomaan,
josta edellisessä postauksessani mainitsin.

Kalliot näyttivät kesäkuivilta ja turvallisilta lähteä kiipeilemään.

Sammalmättäätkään eivät enää litisseet kengän alla lumimyräkän jäljiltä,
joten siitäkään ei pelkoa, että lähtisi sammalmatto niin sanotusti jalkojen alta.

Saavuin paikkaan,

 jossa utuisessa vastavalossa minut hieman tarunhohtoiseen tunnelmaan johdatteli jännä hahmo.

lohikäärmettäkin hiukan muistuttava.

Näytti kuin se olisi ruoskallaan sivallellut,

ties ketä paimentanut...

Kun kiivetessäni ohitin sen,

se muuttuikin paljon ystävällisemmän oloiseksi.

Taisi ollakin ongella,

auringonkilon hohtaessa kuvitteellisen joen pinnasta.

Hahmon takaa löytyi etsimäni.

Täällä Kummelinvuoren laella, n.100 metrin korkeudessa merenpinnasta,

on suuri kiviröykkiöhauta pronssikaudelta 1500-500 eaa.

Kuka tänne jylhiin maisemiin

 -josta silloin saattoi esteettä näkyä merelle asti, on aikoinaan haudattu?

Mitä suurempi röykkiö kiviä, sitä vaikutusvaltaisempi henkilö on ollut kyseessä.

Ja tässäkin on kyllä painavia kiviä kasattu aimo kumpu.

Kuinka kaukaa asti tulivat vainajaa kantaen.

Vai oliko asutus/kylä Saunalahden poukamassa.
Alla olevan kuvan keskellä, puiden lomasta,
 siintää pienen pieni pala rantakaislikkoa Saunalahdelta.

Outlander-matkantekijä tv-sarjan fanina,

yritin mielikuvitella tapahtumia noilta ammoisilta ajoilta
 ja ajoilta tässä välissä.

Mäntykangas tuoksui auringon lämmittämänä aivan uskomattoman ihanalta

siinä miettiessäni. 

Kivihaudalla on mahtinsa.

Kaikki kaatuneet puutkin sen ympäriltä,

 olivat kaatuneet kunnioittavasti siitä poispäin, huomasin.

Ylhäältä kallioilta löytyi myös outoja rautapaaluja,

näiden tarkoitusperää en tiedä.

Virkistävä ja mielenkiintoinen ulkoiluretki.

Ja ymmäsin myös miksi nenäni on niin tukossa aamuisin. :)

Aurinkoista alkavaa viikkoa!<3