torstai 14. heinäkuuta 2022



Tämä kesä on mennyt minulla syvälle ihon alle ja sielun sopukoihin.
Olen aina rakastanut kesää,
mutta juuri tällä nimenomaisella on ollut joku syvempi merkitys.
Olen mietiskellyt,johtuuko mahdollisesti ahdistavista pandemiavuosista.
Kun olisi luullut,että koko maailma jakaa saman mikroskooppisen pienen,
mutta valtavan uhan ja puhaltaa samaan hiileen sen taltuttamiseksi.
Mutta ei riittänyt tämäkään järkytys,
naapurissa suuruudenhulluus roihahtaa sodaksi Euroopassamme.
Kaiken tämän käsittelemiseen on tarvittu paljon voimavaroja.
Kesäluonnossa löytynyt kirkkaasti se kontrasti pahan ja hyvän välillä,
elämän suuremmat sävelet,kauneuden ydin.
Siksi tämä kesä on ollut erityinen.


Kun itse ei voi kertakaikkiaan ymmärtää sokeaa vallanhimoa miltään kantilta.
Ja sitäkään ei voi ymmärtää,kuinka paljon tuskaa ja kärsimystä voi yhden,
universumin edessä pienenpienen ihmisen ylikorostunut ego saada aikaan.
Tuhannet ja taas tuhannet pantu taistelemaan 
jonkun säälimättömän mielenliikkeiden mukaan.
Valtikkaa heiluttava on syntynyt tänne aivan samalla tavalla kuin kuka tahansa meistä,
äitinsä haarovälistä.
Miten kehittyy ylikorostunut omanarvontunne?
Miten rakennetaan autoritäärinen valta?
Minkälainen ihmisluonne siihen halajaa?
Miten ylipäätään yksi ihminen voi nousta niin suureen valtaan?
Missä vaiheessa häviää nöyryys elämän edessä ja rakkaus ja kunnioitus elämää kohtaan,
ja muuttuu mistään piittaamattomaksi vallanhimoksi?


Näitä olen mietiskellyt kesän aikana.
Kun omassa rinnassa heläjää kaiken kauniin edessä.
Kaiken pienenpienenkin yksityiskohdan.
Perhosen siiven isku,siiven kaunis metallinhohto ilta-auringossa.
Pienten siivekkäiden iltayön karkelot peltomaisemaa vasten.


Kirkas kastepisara vihreällä lehdellä aamuaikaisella tai sateen jälkeen,
kottaraisparven lentoonlehahdukset pellolla,
kun kymmenien lintujen uloimpien siipisulkien kärjet hohtavat kultaa,
 auringon siivilöityessä niiden läpi,lintujen tehdessä yhtäaikaisia lentokäännöksiä suurena parvena.


Pieni leppäkerttu,joka kipuaa korren päähän ja levittää sekin kauniit läpinäkyvät siipensä lentääkseen ison kiven juureen.
Pääskysten elämäniloinen lentotaiturointi iltataivaalla.
Kaunis metsämansikka,joka pilkistää pientareen heinien alta auringonpaisteessa,
Muurahainen,joka kortta kuljettaa.


Kaikella luonnossa tarkoitus,kauneus ja elämä.
Katsooko itsevaltias koskaan luontoa tällä silmällä,
näkeekö kaikkeuden ja kauneuden.
Epäilen,että ei.
Ei kukaan,joka ymmärtää elämän,luonnonkauneuden,voi tehdä hirveitä,
tuhoisia päätöksiä,unohtaa kaiken omien päämääriensä edessä.


Itse kun nöyränä ja onnellisena tuolla tutkii ja ihastelee,
on niin hyvin vaikeaa ymmärtää,
että tänä kesänä istutaan pöydissä hiomassa sotastrategioita,
suunitellaan tuhoamista ja pahaa.
Maailma näyttäytyy tänä päivänä kovin pelottavalta,
kaikin puolin.

Ja kun se ihmisen suuri onni olisi siinä,
ihan silmien edessä,
pienestä sadepisarasta heijastuvassa kesämaisemassa.


lauantai 2. heinäkuuta 2022

 

Huh,huh,hillittömän helteistä heinäkuuta kaikille!

🍉🇫🇮🌼❤